Tyttö Siperian junassa

Rosa Liksom: Hytti nro 6, WSOY 2011.

Rosa Liksom on proosassaan viehättynyt luetteloista. Niillä hän kuvaa kulloisenkin kylän tai kaupungin väkeä, maisemia, sääoloja, tunnelmia, jne… Kirjassa tyttö, joka on opiskelemassa Moskovassa, lähtee matkalle Venäjän halki, kuuluisalle Siperian radalle.

Hyttikaverinaan hänellä on brutaali mies ja ensi töikseen tyttö pyytää hytin vaihtoa. Mutta se ei suju helposti. Pitäisi olla rahaa. Siperian junassakin lahjukset ovat käypää tavaraa. Niinpä pitää kuunnella miehen juttuja ja tottua siihenkin, että hän vodkaa nautittuaan alkaa lähennellä ja nimittelee tyttöä rivoilla ilmauksilla.

Matka on toisaalta masentava, mutta toisaalta sen kuluessa tyttö saa käsityksen oblomovilaisesta elämänasenteesta, jota maaseutuväestön tyyli edustaa. Hän kuulee myös lukuisia juttuja miehen suusta. Jotkut jutuista ovat niin härskiä kamaa, että tyttö joutuu menemään hytin ovelle valmiina pakenemaan.

Liksom on saanut teokseensa aidon toden tunnun. Junan kiireetön matka asemalta toiselle, maisemat, ihmiset ja tunnelmat on kuvattu yksi yhteen. Toisaalta luettelointi ja tiettyjen rituaalien samankaltaisuus tekevät kokonaisuudesta myös väsyttävän lukukokemuksen. Mutta kun kirjassa etenee loppulehdille, huomaa, että ehkä tietty pysähtyneisyys on kirjailijan tarkoituskin.

Matkan jännitteen muodostaa hyttikaveri, joka on kokenut monenlaista ja vehdannut kuulemma tuhansien naisten kanssa. Hänellä on luukahvainen kääntöveitsi, jonka iskuihin on moni päättänyt päivänsä. Ehkä jännite ei aivan riitä. Melkoista motivaatiota lukemiseen se kuitenkin antaa.

Ehdottomasti kirja on Liksomin parhaita. Lyhytproosan taitaja osoittaa kykynsä pitkän proosan kirjoittajana.

 

1 comment for “Tyttö Siperian junassa

  1. Rosan kirjoitukset ovatkin aika ronskia luettavaa.
    Eräskin juttu kertoo lappilaisesta poliisista, joka lähtee pikkurikollisten perään suoraan saunan lauteilta. Pääsee tupakkivarkaiden auton perään ja pysäyttää ne ampumalla coltillaan tuulilasistaan läpi varkaiden autoa. Tupakat kerätään hangesta ja varkaat käsiraudoissa poliisiauton takapenkille. Paluumatkalla takapenkkiläiset valittavat kylmää autoa kun tuulilasia ei enää ole. Johon poliisi vastaa että älkää hulluja puhuko, teillä on sentään vaatteet päällä, mutta minulla ei ole muuta lämmikettä kuin kainalokarvat

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *