Jäljillä ollaan. Kuva EJ
Ennen nettiaikaa yksi syksyn kuumista kysymyksistä kirjastossa oli, kuinka siilille rakennetaan talvipesä. Sitä kysyttiin niin usein, että kirjastoihmiset osasivat jo varautua. Kansiossa ”tärkeitä” oli ässän kohdalle aakkostettuna asiasana ”siilit”, sieltä sitten vain katsottiin viitteet, että mistä kuvalehdestä tai leikepussista piirustukset kätevimmin löytyvät.
Siilit itse ovat onnellisen tietämättömiä näistä ihmisten rakennuspuuhista, eivätköhän ne liene kautta aikojen löytäneet itselleen sopivat olosuhteet ja talvehtimispaikat. Paitsi eivät meidän mökkimme ympäristöstä. Siinä vaiheessa, kun kivikkoiset pellot oli pantu pakettiin, mutta istutetut kuusikot olivat vielä taimella, oli käärmeistä melkoinen riesa. Ei ollut muurahaiskekoja eikä siilejä, niiden molempien sanottiin pitävän käärmeet kurissa.
Pulma oli yleisesti tuttaviemme tiedossa, ja niinpä päivänä muutamana asuntomme oven taakse ilmaantui isokokoinen, ruskea pahvilaatikko. Laatikossa oli kaksi siiliä, kuulemma tyttö ja poika. Mistähän siilien tuoja tuonkin tiesi, yhtä piikkisiltä ne molemmat näyttivät. Siilit oli tuotu Savosta, Lastukoskelta. Kovin näyttivät äreiltä, vaikka savolaisia olivatkin. Eipä siinä sitten muuta kuin pahviloota Kupla-Volkkarin takapenkille ja auto kohti kesämökkiä.
Mökillä käänsimme laatikon kyljelleen ja toivotimme siilit tervetulleiksi Kaustajärvelle. Hyvin hitaasti ja arvokkaasti siilit lyllersivät ulos vankilastaan ja ottivat heti kurssin alamäkeen kohti naapurin kesämökkiä. Eivät ne olleet sinnekään pysähtyneet, mutta seuraavana kesänä eräs karjataloutta vielä harjoittavan talon emäntä ihmetteli, kun olivat nähneet siilejä pihapiirissään. Koskaan aikaisemmin ei kuulemma ollut näkynyt.
Olisipa mukava, jos ne siilit olivat tyttö ja poika, ja jos niiden jälkeläisiä taapertaisi vielä jossakin Kaustan maisemissa. Jos puhuvat savon murretta, ovat ne todennäköisesti niitä lastukoskelaisia, mutta jos taas pohojalaista, niin sitten lienevät Milla Paloniemen Finlandia-palkinnon saaneesta sarjakuvasta ”Kiroileva siili”.
Tellervo
Terävää tekstiä.
Siileillä oli selvästi omaa tahtoa. Halusivat valita itse asuinpaikkansa.
Meillä pesi entisessä asuinpaikassani siilejä halkopinojen ja
varaston alla. Siihen aikaan meillä oli myös mäyräkoira, joka
ei alkuunkaan pitänyt siileistä. Jos valvojan silmä vältti,
se otti piikeistä välittämättä siilejä suuhunsa. Mäyräkoiralla
on lukkiutuva purenta, joten monet olivat kamppailut siilin
suusta pois saamiseksi. Vettäkin kerran suihkutin letkusta koiran
suuhun, ennen kuin pudotti siilin.
Tellervon tarina oli napakka,aika-ajoin pisteliäs,loppu jopa hauskan piikikäs.
Marja-Liisan kommentissa oli maininta mäyräkoiran ja siilin irrottamisesta toisistaan veden avulla.On tunnettu tosiasia että koirat eivät pidä siitä että heidän päälleen heitetään vettä.Jos siellä raitilla vielä juoksee se ärhäkkä koira joka kiusaa joskus lenkkeilijöitäkin niin vesipeilari mukaan.Kun kerran kylvyn antaa niin tokenee.Hyvällä tuurilla muistaa vielä kastelijansa jatkossakin.Tai sitten ei.