Ajokoira ravasi levottomana huoneissa edestakaisin. Sen kieli roikkui ulkona suusta, ja koira läähätti voimakkaasti. Se ryntäili päin ulko-ovea. Ruoka- ja juomakuppiinsa se ei ollut koskenut lähes vuorokauteen. Seurasin koiran liikkeitä ja purin huulta, etten olisi itsekin läähättänyt.
Donna oli erinomainen rotunsa edustaja. Se oli kaksoisvalio, palkittu useita kertoja kokeissa ja näyttelyissä. Lisäksi sillä oli Eestin ja kansainvälisen muotovalion tittelit. Muistelin, kuinka se matkusti laivallakin kuin kokenut matkustaja. Ei ryntäillyt tullijonossa. On sinulla noita titteleitä, yritin rapsutella ja rauhoitella koiraa. Olisit vain ihan rauhassa, silittelin, vaikka olin itsekin vähän levoton koiran muuttuneen käytöksen vuoksi.
Synnytys, huokasin. Donnan synnytys on nyt sitten käynnistynyt. En voinut päästää sitä takapihalle kytkemättä. Tiesin koiran valmistaneen pesää leikkimökin alle jo viikkojen ajan. Siksihän se ryntäili päin ovea. Olin kokematon koiran synnytyksen suhteen, mutta nyt olisi vain selvittävä jotenkin.
Katsoin lunttilapusta lisäohjeita. Mittasin koiran ruumiinlämpöä. Kun normaali 38 astetta laskisi asteen verran, nousten taas normaaliksi, silloin pitäisi alkaa tapahtua.
Donnalle oli varattu riittävän tilava laatikko penikoimista varten, mutta koira ei huolinut sitä, sillähän oli se pesä mökin alla.
Kun pennun pää tulee näkyviin, voi sitä varovasti auttaa supistuksen mukana ulos, luin ohjeita edelleen. Sitten kalvot rikki ja pentu emonsa nuoltavaksi. Napanuoran voi sitoa ja auttaa pentua imemään, mutta yleensä se osaa imeä jo aivan vaistonvaraisesti. Lämpöä olisi syytä seurata.
En saisi panikoida. Koira jatkoi läähätystään. Käytin sitä myöhään ulkona pienellä lenkillä. Itse ajattelin levätä hetken, mutta olinkin pariksi tunniksi nukahtanut. Missä se koira! Säpsähdin hereille. Donna lepäsi olohuoneen sohvalla ja nuoli juuri syntynyttä tummaa pentua. Donna minkä teki! Sohva pilalla, olivat ensimmäiset ajatukset.
Nousin salamana katsomaan tilannetta. Donnan olemus oli rauhallinen. Pennun vaaleanpunainen kuono ja neljä pientä vaaleanpunaista käpälää, joilla se ryömi kohti emonsa nisää. Olikos sen kauniimpaa näkyä! Pentu sai elämänsä ensimmäisen maitoannoksen. Sain pennun siirrettyä siihen tarkoitukseen varattuun laatikkoon, jonne emo seurasi perässä.
Aamuyön tunteina syntyivät loput. Täysi tusina tuli. Donnasta tuli yön tunteina suurperheellinen. Juttelin niille, vielä sokeille, ja siirtelin niiden paikkoja, koska emon mahan alla oli ruuhkaa. Kaikkien olisi saatava paikkansa ja maitonsa.
Seuraavan vuorokauden aikana jo syntyessään pienin pentu näytti jäävän pahasti alakynteen voimakkaampien rynniessä kilpaa maitoannoksilleen. Emokin alkoi hylkiä pienintä, jonka kuonon väri muuttui sinertäväksi. Hieroin pentua, jolloin väri hetkeksi palasi. Autoin sitä löytämään ruokailupaikkansa. Lopulta mikään ei auttanut. Emo heitteli kuonollaan pentua pois luotaan, joten sen kohtaloksi tuli kuolema.
Otin kuolleen laatikosta viedäkseni sen pois. Vaikka emo oli hyljeksinyt sitä, se sai hirvittävän raivarin, ryntäsi sängyn päälle ja muutamassa hetkessä rouhaisi käpälillä sängynpäälliseen pitkät viillot.
Laitoin pennun takaisin laatikkoon, mutta olin useita päiviä tämän jälkeen emolle erityinen epäluulon kohde.
Maija-Liisa
Ihana juttu, vaikka yksi heitti veivinsä. Ei surra, jäihän noita.