Hiljan kammarissa

Lapsia ja aikuisia, osa 4

Suomalainen kansantarina, olisiko peräti Hölmöläissatuihin kuuluva, kertoo mitä kaikkea hassua tapahtuukaan kun Ukko ja Akka vaihtavat töitään. Oikeassa elämässä olosuhteet saattavat olla sellaiset, että roolijako on kertakaikkiaan unohdettava ja tartuttava työhön kuin työhön.

Kaustajärvellä asunut Hannun ja Kertun Hilja-täti oli itsenäinen ja itsepäinen, valokuvista päätellen nuorena nätti ja hyvin pukeutuva. Eräs sulhaseksi aikova oli kuitenkin sanonut, ettei Hiljan kanssa voi mennä naimisiin, Hilja tahtoo määrätä aina kaapinpaikan! Niinpä Hilja elelikin sitten tyttöpiänä koko ikänsä.

Tapetista repäisty

Hiljalla oli omat maat ja omat karjat. Renkejä oli pakko käyttää kiireisimpinä aikoina. Olen kuullut, että hänellä oli joskus naispuolinenkin renki, pieni mutta vanttera ihminen, jolla oli lapsikin mukanaan. Miesten töitä tehdessään Hiljasta karsiutui kaikki turha hienostelu eikä hänellä ollut aikaa eikä mielenkiintoa sisätilojen ”stailaukseen”. Suvussa on vieläkin käsitteenä ”Hilja-tädin pöytäliina”. Jos lukija ajattelee, että se on jokin hienoilla ristipistoilla kirjailtu sukukalleus, niin erehtyy pahasti.

Eräässä englantilaisessa aristokraateista kertovassa TV-sarjassa palveluskunta silitti isäntäväen sanomalehdet, etteivät herrasväen kädet tahriinnu painomusteeseen. Hilja-tädin sanomalehteä tuskin silitettiin, ennen kuin se otettiin hyötykäyttöön. Tässä resepti. Ennen ruokailun aloittamista pöydälle levitetään jo luettu sanomalehti. Ruokaillessa voi kasata perunanhidut, kananmunan kuoret sekä kalanruodot vapaasti liinan päälle. Eikä haittaa, jos kahvia tassille kaataessa läikähtää jokin tippa liinallekin. Kun ruokailu on päättynyt, liina kääritään rullalle ja viedään likatunkiolle. Kierrätystä parhaimmillaan?

Kerronpa vielä, että Hiljan keittiön seinät oli tapetoitu sanomalehdillä. Voisi luulla, että tulos oli suttuinen, mutta eipä ollutkaan. Jos ette usko, niin käykää Nymanin kotimuseossa Tohmajärvellä, siellä on erään huoneen seinät tapetoitu samalla tavalla!

Hilja maitotyttö

Kun käsky evakkoonlähdöstä jatkosodan alkaessa tuli juhannuksena 1941, oltiin talossa piirakanpaistossa ja Hilja kieltäytyi ensin ehdottomasti lähtemästä. Eipä siinä kieltäytymiset auttaneet, ja kerrotaan että hetken kuluttua Hilja jo toimi ”lypsypäällikkönä”, kun kylän karjaa lähdettiin kuljettamaan. Karja ajettiin Kutsun kautta Tohmajärven asemalle. Ajaminen tapahtui jalkapatikassa, matkalla yövyttiin ainakin Tengassa. Karja ja ihmiset kuljetettiin loppujen lopuksi Kuusjärvelle (Outokumpu).

Liitän tähän väliin pienen tiedonsirun digiarkiston sotapäiväkirjasta, aukeamalta 37 (löytyy hakusanalla Tohmajärv). Vastaanotettu viesti on kirjoitettu käsin ja päivätty 8.9.44 klo 9.05: ”Soitettiin Värtsilän Kaustajärven karjan kokoamispaikalta, että sieltä lähtee karjaa klo 10. Yhdeksänkymmentäyksi (numerot epäselvät, saattaa olla myös 31) eläintä käsittävä kuljetus johtajana Erkki Hakkarainen, kuljettajina 1 m + 3 naista. Matkareitti Saario-Nieminen.” Tässä kuljetuksessa ei Hilja liene ollut mukana, sillä hänen asuinpaikkansa jäi juuri ja juuri Suomen puolelle.

Hiljan viljaa

Hilja alkoi olla jo iäkäs, kun tapasin hänet ensimmäisen kerran. Mieltymys oli molemminpuolinen. Minä arvostin suuresti Hiljan suoraselkäisyyttä. Hän ei turhia hössöttänyt ja uskalsi sanoa hankalatkin asiat siten kuin ne olivat.

Hilja oli myös innokas kalamies, joka kalasti enimmäkseen rannalta onkimalla. Hänen veljensä perheellä oli hauskaa, kun he kuvailivat, kuinka Hiljan ongensiima suorastaan vinkuu, kun hän heittää sitä veteen. Kalareissulta palattuaan Hilja paistoi usein paksuja lättyjä ja kutsui minutkin – rantakivillä lekottelevan lomalaisen – kahveelle kammariinsa.

Kammarin nurkkahyllyllä nökötti täytetty orava ja jotenkin mielikuvissani häilyy täytetty teerikin, olisiko se ollut vartioimassa ovensuun vaatenaulakkoa keittiössä. Hiljalla oli albumi, johon hän oli tallettanut vuosien varrella saamiaan postikortteja, ensimmäinen taisi olla jo vuodelta 1910. Lisäksi Hilja kertoili Vanhan Värtsilän ajoista ja siitä kuinka hän vei voita myyntiin torstaisin pidetyille toripäiville. Myös näyttelijä Kalle Wiherpuu oli kuulunut Hiljan tuttaviin, kunpa vain olisin arvannut kysellä silloin tarkemmin.

Hilja möi sitten tiluksensa ja osti pienen mökin järven toiselta puolelta. Läksiäislahjanaan hän antoi minulle sen täytetyn oravan. Mielestäni kurre oli jo parhaat päivänsä nähnyt eikä se koskaan päässyt kurkistamaan kotiimme. Hilja eleli mökissään vielä kymmenkunta vuotta. Eräänä talviyönä näin unta, kuinka kultainen iltarusko valaisi tienoita. Seisoin veräjällä ja katselin Hiljan entiselle ruispellolle päin. Jostain ylhäältä kuului lempeä ääni: ”Hiljan vilja on kypsää”. Herättyäni tiesin, että Hilja oli siirtynyt Tuonpuoleisiin.

Seuraavassa jaksossa on akka ukon töissä.

Tellervo