Aino Halmetoja
Kätilö Aino Halmetoja piti Mannerheimin lastensuojeluliiton Värtsilän yhdistyksen 40 –vuotisjuhlassa 1961 puheen, jossa hän kertoi alkuaikojen toiminnasta. Heti perustamisen jälkeen vuonna 1921 alettiin pitää ompeluseuroja, joissa valmistettiin vaatteita pikkulapsille, koska ei ollut vielä äitiysavustuksia.
”Vastasyntyneille ostettiin korit, jossa lapsi voi maata. Koriin pantiin kaikki tarvittavat kapalovaatteet. Äiti sai noutaa korin ennen synnytystä kätilöltä puolen vuoden ajaksi.”
Kori piti tuoda takaisin puhtaaksi pestynä. Samalla vauva sai toiset, suuremmat vaatteet taas puoleksi vuodeksi. Vuoden vanhana ne tuotiin takaisin.
Värtsilä-Yhtymä lahjoitti rahaa, jotta voitiin ostaa vaippa- ja nuttutarpeita. ”Muiksi alusrievuiksi kerättiin Värtsilän tehtaan herralistolta vanhat lakanat ja vaatteet, joita he auliisti antoivatkin. Kätilön oli hyvä laittaa vauva puhtaisiin ja äidit olivat kiitollisia.”
Näin toimittiin talvisotaan asti. Sotien aikana ei toimintaa ollut. Kaikki tavarat ja kokouspöytäkirjat katosivat.
Vasta vuonna 1945 saatiin sen verran hajallaan olleita johtokunnan jäseniä kokoon, että voitiin pohtia uudelleen aloittamista. Kokous pidettiin Uusi-Värtsilässä johtaja Åhmanilla. Tällöin oli saatu kummikunta Ruotsista, Arvikan kaupunki.
”Se oli suuri ilosanoma, silloin vasta toden teolla alkoi toiminta, kun ruvettiin saamaan varoja, sillä kaikesta oli kova puutos.”
Ruotsista alkoi tulla vaatteita, säilykkeitä ja maitopulveria. Niinikään saatiin tupakkaa, karamellia, sokeria ja kahvia, joitten turvin pidettiin arpajaisia ja iltamien yhteydessä myyjäisiä.
Tavoitteena oli terveystalon saaminen paikkakunnalle. Miten se onnistui, siitä kerrotaan Värtsissä huomenna.
Kyllä tämä Aino-kätilö oli sellainen vanhanajan immeinen, aina saatavilla hätiin. Äitini kanssa minua vuorokauden ajan itkun kanssa koettivat saada tänne kylmään maailmaan välirauhan aikana. Lähes viisi kiloa ja perätila, kotisynnytys.
Jo siinä toinen olisi toivonsa menettänyt, mutta Aino-täti hoiti homman ja tässä sitä kirjutellaan 😉
Olen yrittänyt pari viikkoa muistella missä olisin tavannut tämän Halmetojan, kun on niin tutun näköinen. Nyt muistin. Hänhän kävi meillä 40 luvun alkupuolella ja valitteli kovaa kiirettä. Pitäisi mennä Irtolaan pika vauhtia. Kuitenkin malttoi siinä käväistessään päästellä minut maailmaan huutamaan. Kuivaili sitten savusaunan hiet ja noet naamaltaan ja hyppäsi pyörän päälle ja ajeli kauppias Irtolaan. Siellä oli jo odoteltu kun piti päästellä Yrjo pois pinteestä.
Kyllä olivat ”kovia jätkiä” nämä naiset. Olisivat monen hatunnoston arvoisia. Monta vapaapäivää varmaan jäänyt pitämättä
Meille olivat ns.sotakummit lahjoittaneet radion minun
lisäkseni huutamaan.En tiedä vaatteista. Radio oli sellainen,
johon tarvittiin akku ja anodi. Hyvin se pelasi.