Kansan keskuudesta on eri aikakausina kerätty talteen lukematon määrä tarinoita, legendoja, sananlaskuja ym. perinnetietoa, jotka on sitten tallennettu Kansanrunousarkistoon. Kerätystä aineistosta on toimitettu lukuisia kirjoja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustantamana. Yksi kirjoista on Lauri Simonsuuren toimittama Kotiseudun tarinoita. Kirja on ilmestynyt vuonna 1951. Siihen on koottu tarinoita eri aihepiireistä ympäri Suomea. Kirjan tarinoista kolme on merkitty muistiin Tohmajärvellä. Kirjassa ei ole mainittu tarinankertojien nimiä eikä keruuvuotta. Tohmajärveltä on tallennettu tarinoita 1800-luvulta lähtien.
Nälkävuosi
Vuonna 1867 oli suuri nälkävuosi, jolloin Värtsilässäkin maa oli lumen peitossa aina kesäkuun alkuun asti. Kesäkuun alussa aurinko alkoi hiukan sulatella lunta. Ruis happani kokonaan lumen alle. Kauraa kylvettiin hangelle ja sekoitettiin siemen mullan ja lumen sekaan. Myöhemmin rupesi satamaan ja satoi yhtä mittaa kuusi viikkoa. Silloin alkoivat kevätviljat kasvaa oikein hyvin. Mutta ennen kevätviljan valmistumista tuli ankara pakkanen, joka kokonaan kylmi keskenkasvuisen viljan. Silloin oli kuuraa maassa niin paljon, että pelloilla olisi voinut suksilla hiihtää. Vuonna 1868 tuli hyvä vuosi, mutta kun ihmisillä ei ollut siemenviljaa, ei viljaa voitu kasvattaa.
Vanhan asutuksen vaiheita
Nykyinen asutus on siirtynyt tänne Savosta. Sitä ennen täällä asui kreikanuskoisia karjalaisia. Kun sota-aikoina ruotsalainen sotaväki ajoi heidät rajan taakse, jäi maa autioksi, ja savolaisia tuli tänne asumaan. Nykyisin harva muistaa, mistä pitäjistä he ovat siirtyneet. Sormuset ovat tulleet Nurmeksesta Järventauskylään, kaksi veljestä noin 300 vuotta takaperin. Petravaaraan jäi kaksi kreikanuskoista taloa, Miinalainen ja Ohvanainen, joiden perillisiä on nykyisessä Petravaaran kylässä.
Kirkkomatka
Ennen kirkkomatka tehtiin kylän yhteisellä suurella kirkkoveneellä, ja kylän rotevin ja luotetuin mies oli perämiehenä. Kauniina kesäaamuna järventakalaiset lähtivät suurella kirkkoveneellä kirkkoon. Rahvasta oli paljon, suurin osa naisia, ja vene tuli tupaten täyteen. Kun oli soudettu puoliselkään, niin että Hiidenvaara alkoi näkyä – se on merkki, että ollaan keskiselällä – silloin äkkiä veneen perä halkesi ja vettä alkoi ryöpytä veneeseen. Perämies Mikko Sormunen nousi kuin kapteeni ja sanoi: ”Soutakaa!” Hän uhkasi lyödä melalla pään halki siltä, joka nousi paikaltaan. Itse hän tarttui sylin veneen perään ja puristi sitä yhteen. Lähin mies sai ottaa hänen vyöltään vyöremelin, jolla he sitoivat peräkokan kiinni. Kukaan ei uskaltanut nousta paikoiltaan, kun Mikko heilutti melaa. Sitten hän järjesti joutilaat vettä mättämään ja toiset työntämään rivettä halkeaman tukkeeksi. Menivät siinä naisten päähuivit, röijyt ja esiliinat. Silkkihuivitkin silloin joutuivat veneen riveeksi. Kaikki pääsivät Kirkkoniemeen, kun sattui sellainen perämies, joka ei hätääntynyt. Ja näin kolmisenkymmentä henkeä jäi hukkumatta.
Tohmajärven pitäjän historia kertoo paljon noista kylien
tapahtumista ja kehityksestä. Siellä kerrotaan myös tilojen
muodostumisesta, verotuksesta ja rajakahakoista. On myös juttua
silloisten isäntien huolesta metsähakkuiden suhteen. Tuli lukiessa mieleen, että mitähän nyt tuumaisivat nämä nykysavotat
nähdessään.
Tohmajärvellä on paljon Varosia. Historia kertoo ensimmäisen
Heikki Varosen muuttaneen kylälle 1600- luvun lopulla Rantasalmelta.
Vaikuttava paikka on sielläkin Öllölän Pörtsämössä, muinaisessa
kalmistossa. Olisi tuossa nimessä ulkomaalaiselle lausumista.
Lissu, kuten monet muutkin Värtsin lukijat
näyttävän nappaavan talteen kaikki pienetkin
Värtsilää koskevat tiedonsirut.
Näin olen tehnyt itsekin jo vuosien ajan,vaikka
en olekaan alkuperäinen värtsiläinen. Joskus olen
tutkaillut Veijo Saloheimon kirjoja: ”Pohjois-Karjalan
asutusmuodot 1600-luvulla” sekä Kexholms läns jordebok
1631 sivua jonka lähteenä oli ”Asiakirjoja Karjalan
Historiasta 1500- ja 1600-luvulla”, Viimeksi manitussa
luetellaan Tochma Järfui Pogost -osiossa esimerkiksi Wärtsilä by:n ja Kausta Järfuin savuja. Kausta Järfuista mainitaan Michaelka Iuanoff ja Onikiko Onisimoff.
Lissu kun on asunut myös Kiihtelysvaarassa, niin sopinee tähän
yksi puujalkavitsi sieltä.
Ennenvanhaan oli tapana viedä oravannahkat nimismiehelle leimattavaksi. Niistä maksettiin. Kylällä oli eräs mies, jolla
oli toinen jalka puusta, mutta hän sai siitä huolimatta pystykorvansa kanssa aina muita enemmän pyydystettyä oravia.
Muut miehet ihmettelivät, että kun sillä on aina muita enemmän
oravannahkoja, etenkin kun sillä on vielä toinen jalka puusta.
Siihen eräs mies vastasi, että mitenkähän paljon saisikaan,
jos sillä olisi molemmat jalat puusta.
Elettiin vuotta 1790 Pelgjerfwellä, kun jossain Jänisjärven pohjoispuolella syntyi hataraan mökkipahaseen potra poika. Hän sai nimekseen Olof.
Syntymäpaikka saattoi olla hyvinkin Pälkjärven Kuhilasvaaran kylä. Tiedot näiltä ajoilta ovat puutteellisia, koska Pälkjärven kirkonkirjat tuhoutuivat v.1851 pappilan palaessa poroksi, jolloin koko arkisto tuhoutui.
Kuhilasvaaran kylä liitettiin myöhemmin Wärtzilään.
Olof on merkitty perheineen v.1829 maakirjoihin Koirivaaran kylälle uudisasukkaaksi.
Koirivaarasta, joka silloin kuului Ruskealan pitäjään, he muuttivat muuttokirjojen mukaan Wärtsilään Kilovaaralle.
Olofin poika kierteli tallirenkinä Kakunvaarassakin, asettuen myöhemmin Auvilan tilalle Wärtsilän tehtaan lähelle.
Vuonna 1872 he muuttivat Patsonvaaran kylälle Opotta-tilalle.
Merkillepantavaa oli silloiset perheet, lapsia oli perheissä jopa 8-13.
No, jos vielä jatketaan tätä Olofin jälkeläisten tutkimista, niin huomataan, että; Olofin pojan, pojan, pojan,tyttären poikahan se tässä kirjoittelee.
Ei ihme, jos on jonkinverran siteitä ja sympatioita Värtsilää kohtaan.
Minua ihastuttaa tuo EJ:n kuva ortodoksisesta kirkkoveneestä, Siinä on hieno tunnelma. Kiitos EJ!
Joku vuosi sitten löysin uuden veroisen Tohmajärven historian antikvariaatista, mutta en ole siihen vielä ennättänyt kovin tarkkaan tutustua. Lukkareista ja kappalaisita kertova osuus nousee sieltä päällimmäiseksi henkilökohtaisista syistä. Molemmista löytyy esivanhempiani äidin äidin puoleisesta suvusta.
Muualta tänne muuttaneita saattaa ihmetyttää paikkojen nimet:
Suhmura, Öllölä, Hömötti, Ettäänperä, Tikunselkä, Raparyysä,
Neitijärvi, Egyptinkorpi ja Jerusalem.
Olen lukenut myös Kutsu – Hukkala kyläkirjasta sen alueen
ihmisistä mielenkiintoisia juttuja. Kirja on ainakin Joensuun
kirjastossa.
Tänään kommenttipalstalla on kertailtu
Värtsilän positiivisia asioita.
Ehdoton positiivari on myös tämä Värtsi-lehti
josta olemme saaneet lukea monia
hyvätasoisia kotiseututarinoita.
Värtsi on ehdottomasti paras lehti näillä main, ja varsin edullinen. Levikkikin saattaa olla aika laaja. Tämä on siitä erikoinen lehti, että tässä hyvätkin uutiset ylittävät uutiskynnyksen. Tavallisissa medioissa tahtoo vain riittävän ikävät asiat päästä uutisiin.
Minä keksin Värtsin vasta kuluneena kesänä, joten monta numeroa on jäänyt lukematta. Aloitin nyt selaamaan koko lehtikasaa alusta alkaen. Vasta viimevuoden kesäkuu on menossa.
Kiitos Lissulle kotiseututarinasta. Tuommoiselle perämiehelle olisi käyttöä nykyäänkin.
Värtsilän Kilovaarassa oli latotanssit. Ne oli järjestetty elonleikkuun päättymisen merkeissä. Siihen aikaan vilja leikattiin sirpillä. Se oli tarkkaa puuhaa, sillä sirppi voi hyvin herkästi tehdä rosohaavan kämmensyrjään. Vilja laitettiin lyhteille ja kuhilaille kuivamaan.
Latotansseissa oli väkeä runsaasti, vaikka enimmäkseen väki oli lähiseudulta ja jalkapatikassa sitä kuljettiin.
Tanssien päätyttyä piti tietysti pyrkiä päästä tyttöjä saatolle.
Niin myöskin sepän poika, liekö ollut pahnanpohjimmainen, kun oli jäänyt pienenpuoleiseksi, pääsi saatolle.
Tyttö oli Tohmajärven puolelta. Kun päästiin Jänisjoen sillan yli, niin pojallahan teki mieli jo päästä pusulle.
Muta tyttö ei antanutkaan pusua, vaan sanoi, että jatketaan vain matkaa.
Tultiin jo Kaurilan ohi, melkein Peionniemen paikkeille, niin taas poika pyyteli sitä pusua.
Siinä vaiheessa tyttö jo rupesi kyselemään, että eikö vaan jatketa matkaa, miksi sinä sitä pusua taas pyytelet?
Poika vastasi siihen, että nyt se on pusu saatava, minä en jaksa tätä alasinta pitemmälle kantaa.