Tuttuja kasvoja

Patsolan oppilaat 1925.

Kouluissa on otettu yhteiskuvia vuosikymmeniä. Värtsi julkaisee tänään kuvan Patsolan kansakoulun oppilaista vuodelta 1925. Tokkohan siitä löytyy tuttuja kasvoja?

Varmemmin ehkä bongaa tutun kuvassa vuodelta 1955. Siinä on Patsolan opettaja Elina Luukkainen luokkansa kanssa.

Kenraalinkylän kansakoulun oppilaat opettajineen on valokuvattu vuonna 1971.

Patsolan koululaisia 1955.

Kenraalinkylä 1971.

13 comments for “Tuttuja kasvoja

  1. Vuoden 1925 kuvassa näyttäisi olevan takarivissä oikealta kahdeksantena vuonna 1915 syntynyt Armetti-enoni. Vieressä seitsemäntenä on pitkä hattupääkaveri. Näyttää, että hänellä olisi viikset, joten voisi olla opettaja tai sitten ei.

    Vuoden 1955 kuvassa on tosiaan runsaasti tuttuja. Ilmeisesti luokat 1 ja 2 yhteiskuvassa. Harmi tietysti, ettei useimpien nimiä tule ainakaan heti mieleen. Mutta on siellä kuitenkin putkimiehen alkua ja Ruotsiin muuttajaa, kuin enimmäkseen myös oppilaita, joiden myöhemmistä vaiheista ei ole mitään tietoa.

  2. Ruotsiin on mennyt ainakin vuoden 55 kuvassa keskimmäisessä rivissä keskimmäisenä seisova Niemen Matti, joka on asunut Ruotsissa vuodesta 1970. Matti asui Savikolla vv 1951-56.

  3. Sakari kommentoi joku päivä sitten hammashoitoreissuaan, jossa värtsilästä ulkoistunut Sahlstenin tyttö oli ylpeänä esitellyt Värtsilä-päivien kuulumisia. Veikkaan, että kyseinen tyttö on keskikuvan alarivillä kolmas oikealta. Etunimi saattoi olla Salme?

  4. Tarkistuksena, että keskustelin Salmen tai sisarensa tyttären kanssa. Tytär on mualimalla, mutta äitinsä elelee komiasti Värtsilässä.

  5. Sakari on keskustellut sisareni Aunen tyttären kanssa.
    Aune on keskimmäisessä kuvassa eturivin ensimmäinen
    vasemmalta. Salme on samassa kuvassa kolmas oikealta.
    Salme on poistunut keskuudestamme 4 vuotta sitten.
    Jorma Sahlsten

  6. Kiitos Jorma. Sinäpä se osasit laittaa palaset paikalleen, enkä tarkoita eväsleipiä.

    Nyt esillä olleisiin viimeisimpiin nimiin liittyen laitan linkin juttuuni Pyhäkoulussa, jonka kommenteista ja täydennyskuvasta voipi löytyä kiinnostavaa, täydentävää tuttuutta.

    https://www.vartsi.net/2011/12/12/pyhakoulussa/

  7. Näin ne asiat tarkentuu kun aikansa arvuuttelee. Tunnistusta helpottaisi kun olisi samoista luokkakuvista sellainen kuvasto eri vuosilta. Samassa luokkakuvassa kun on monen ikäisiä oppilaita. Esim III, IV, V luokan oppilaat. Kun joku etevä perustaisi nettiin sellaisen koulukohtaisen kuvaston.

  8. Onko ”tuoreemmassa kuvassa” Kenraalinkylän koululaisissa tutun näköisiä kasvoja? Koettakaa tunnistaa! Jotkut vaikuttavat vieläkin Värtsilässä tai lähiseudulla.

  9. Näkyyhän siellä ainakin Vuokko istuvan ihan etupenkissä. Toisia Värtsilässä ja lähiseudulla asustavia ainakin Eija, Arja, Riitta, Päivi, Jukka, Markku, Kari, Seppo, Rauno, Ari ja toinenkin Ari (jos nyt oikein muistan). Osa näistäkin taitaa asustella Joensuussa saakka. Ehkä vielä pari muutakin nimeä kuuluisi tähän joukkoon vaan jätänpä toisillekin tunnistamistehtävää, minullehan tämä taisi olla liian helppo juttu.

  10. Vuokko Väänänen alarivissä oikealla, eikö? Etunimiä jo tulikin liuta, lisäisikö joku sukunimetkin… kiitos

  11. Minäkin olen tuota mainittua kuvaa parinakin päivänä pähkäillyt ja mielestäni tunnistanut sieltä ainakin Variksen Jarmon, Myllerin Pekan, Nissisen Tuijan, Väänäsen (Pulkkisen) Riitan, Hyvärisen Karin, Hämäläisen Raimon, Kainulaisen Markun, Väänäsen Olli-Pekan, Hämäläisen Arton, Tarvaisen (Purmosen) Päivin, Kainulaisen Arjan, Mielosen (Parviaisen) Eijan, Väyrysen (Liimataisen) Sirpan ja tietenkin Väänäsen Vuokon. Kainulaisen Raunokin lienee kuvassa, mutta häntä en voi yhdistää varmuudella mihinkään kasvoihin. Mainitut oppilaathan kävivät koulua myös Patsolassa.
    Tummalasinen mies, luultavasti opettaja, muistuttaa Olsosen Heikkiä mutta tuskinpa se hän kuitenkaan lienee?
    Kerro vaan, Vuokko, jossakin vaiheessa kaikki nimet!

  12. Jussi, olet ihan oikeassa tummalasinen mies muistuttaa Olsosen Heikkiä ja kyllä hän siinä seisoo. Oikealla toinen opettaja on Marja-Liisa Havukainen. Heikki oli sijaisenani Kenraalinkylässä lv. 1971-72 kun olin maantiedon ja biologian opetuksen erikoistumiskurssilla Joensuun yliopistossa. Seuraava lukuvuosi olikin sitten Kenraalikylän kansakoulun viimeinen. Syksyllä 1973 jatkettiin koulua Patsolassa peruskouluna.

  13. Isän ”jalanjälkiä tutkimassa”. Tästäpä löytyi sama kuva kuin edesmenneen isäni arkistoista. Nyt sain opettajan nimen ja vuosiluvun kirjoitettavaksi kuvan taakse, kiitos näistä tiedoista! 🙂 Kyseessä tuo Patsolan 1955 vuoden luokkakuva, isäni Reijo Turunen heti ylärivin ensimmäinen oppilas opettajan vieressä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *