Taas on se aika vuodesta, jolloin ylioppilaat painavat valkolakin päähänsä ja ammatilliset koulut jakavat päästötodistuksiaan. Minua vanhemmalla ikäluokalla oli harvoin mahdollisuuksia opintielle lähtemiseen, mutta joka kylällä tarvittiin kuitenkin monenlaisia ammattimiehiä. Olen joskus miettinyt, mistä nämä – yleensä itseoppineet – osaajat oikein tulivat. Kerron nyt aakkosjärjestyksessä muutamasta kotikyläni Kaustajärven lähialueen erikoisosaajasta.
Aarne – kynämies
Aarnekin oli tavallaan siirtolaisia, entinen koti jäi aivan rajaviivan tuntumaan, mutta ”väärälle puolelle”. Uusi asuinpaikka ei ollut kovin kaukana entisestä. Aarnella oli erittäin hyvä käsiala, kuin painotekstiä. Kynä oikein savusi, kun hän kirjoitti nopeasti milloin mitäkin asiakirjaa. Myös Aarnen isällä, Augustilla, oli tämä sama taito. Näitä asiakirjoja, joiden tekemisessä Aarne avusti naapureitaan, olivat esimerkiksi veroilmoitukset, perunkirjat, valtakirjat ja erilaiset pöytäkirjat. Häneltä sai aina apua, aloittaessaan Aarne totesi ”Ka, katotaan!”
Aarne toimi myös uskottuna miehenä jakotoimituksissa ja lautamiehenä Tohmajärven käräjillä, jossa eteni herastuomariksi saakka. Jossain vaiheessa Aarne oli myös Kymi-yhtiöllä työnjohtotehtävissä.
Varhaisin muistoni Aarnesta on neljäkymmentäluvun loppupuolelta. Syksyisin Aarne ilmestyi kotiimme ja viipyi meillä pari viikkoa. Hän teki koko perheellemme kenkiä, muun muassa lapikkaita. Kun tulin koulusta Aarne heitti valmiit lapikkaat eteeni ja sanoi: ”Paappa jalakaas!”. Tein työtä käskettyä ja kirmasin heti vetiselle järven jäälle. Lapikkaat tietenkin kastuivat ja remmiapelin saanti oli lähellä. Tähän Aarne tuumaili, että ”ei hätä ole tään näkönen” ja laittoi lestit yöksi märkien lapikkaitteni sisään. Aamulla asia oli kunnossa!
Arvi – ”arkkitehti”
Arvi asui naapurikylässä. Hänen taitojaan tarvittiin, kun oli kyse kirvesmiehen, puusepän tai maalarin töistä. Arvi oli myös taitava arkuntekijä, sekin hyvin oleellista. Eikä siinä vielä kaikki, hän oli myös mylläri, jolla oli itse rakennettu mylly pienehkön, pihapiirissään sijainneen kosken partaalla. Hänellä oli myös kulmakuntamme ensimmäinen sähköistetty talous, oli rakentanut itselleen pienen vesivoimalaitoksen. Arvi oli hiljaisenoloinen mies, jonka tapasin jo pikkupoikana viedessäni myllykuormaa jauhettavaksi.
Arvia voisi sanoa vaikka arkkitehdiksi. Hän suunnitteli ja rakensi itselleen sykähdyttävän rantasaunan. Matalaan rantaan hän oli tehnyt ensin kivipatjan, jonka päälle sauna on rakennettu. Rakennus on erittäin kuvauksellinen, ja niinpä sen kuvia olen nähnyt joissain kirjoissakin.
Janne – Tee Se Itse -mies
Janne asui järven toisella puolella ja oli samaa ikäluokkaa kuin isäni. Jannekin oli Kaustan siirtolaisia, siis niitä, jotka joutuivat siirtymään muutaman sata metriä Suomeen päin. Hän oli varsinainen teknokraatti, voimiltaan väkivahva ja erittäin yhteisöllinen.
Maamoottorimme oli rakennettu Karvisen pajassa Värtsilässä. Kun magneeton käyttöketju katkesi, Janne korjasi asian, ja pian sytyksen asetukset olivat taas kohdillaan. Kun pärehöylän välitysketju katkesi pula-aikana, jolloin uutta ketjua ei ollut saatavissa, rakensi Janne uuden hihnavälityksen.
Yhteisöllisyys ilmeni vankkana yhteisten asioiden hoitajana, hän toimi useita vuosia Värtsilän kunnanvaltuustossakin. Värtsilä – Kaustajärvi -maantien rakennusasioiden eteenpäin viemiseksi hän matkusti Helsinkiin saakka. Elokuussa 1950 kyseessä olevalla tiellä suoritettiin jo ”koeajo”, kun menimme hevosella Värtsilän uuden kirkon vihkiäisiin.
Vuoden päästä , elokuussa 1951, Janne souti meille ja kertoi sairaalaan menostaan. Lokakuussa vein kouluun mennessäni hänelle isän lähettämiä kaloja. Aivan hätkähdin, kun tempaisin vanhan talon oven auki. Jannen leveät hartiat olivat kaventuneet olemattomiksi. Joulukuussa vietettiin Jannen hautajaisia, hänen juuri valmistuneessa uudessa siirtolaistalossaan.
Yhteistä kaikille näille kolmelle miehelle oli, että he olivat ”rooleissaan” elämän ylläpitäjiä kyläyhteisössämme. Aina yhtä rauhallisia ja valmiita auttamaan. Kaikki he olivat myös erittäin lapsiystävällisiä, siksi kai ovatkin jääneet mieleeni. Kaikki olisivat varmasti pärjänneet moniosaajan ja elämäntaidon ammattitutkinnossa!
Johannes
Tarina on kunnianosoitus menneen maailman moniosaajille, jotka eivät ole tehneet itsestään numeroa taidoistaan huolimatta. Kiitos Johannes!
Oma maanviljelijä isänikin oli tällainen moniosaaja. Hän oli taitava kirvesmies,jolla oli kylillä kysyntää. Isä teki rakennusten lisäksi puusta mitä vaan, mm. parikymmentä venettä ja kotiin tietenkin huonekalut ja kaikki mahdolliset tarvekalut. Häneltä syntyivät myös lapikkaat ja koirannahkarukkaset. Minun ensimmäiset kengät ovat olleet isän tekemät supikkaat. Kanteleenkin hän oli joskus nuoruudessan tehnyt ja osasi myös soittaa sitä. Veljeni oli joskus kysynyt isältä missä tämä oli kaiken oppinut. ”Ite se on vuan pitäny kaikki opetella,” oli isä todennut vaatimattomasti.
Eräs Lissun isän sukupolven edustaja mainitsi kerran,
että hän soitti ” sillä ainolla oikealla tavalla”.
Nykyään soitinten mallit niin kuin soittotavatkin muuttuvat
ajan mukana.
Sanotaan, että ennenvanhaan oli hyviä kirvesmiehiä.
Ja että on nykyisinkin hyviä kirveitä ja miehiä.
Lisään tuohon Arvia tarinaan jotain pientä..
Olimme 1960 luvun alussa rakentamassa Kaustajärven rajavartioasemaa (sitä uudempaa) ja Arvi oli myös töissä siellä. Hänellä oli varmaan ”pyöreät” syntymäpäiväjuhlat ja siksi meillä työporukalla oli tilaisuus vierailla hänen kotonaan. Tutustuminen paikkaan teki meidät aivan sanattomiksi. Tässä vähän siitä mitä näimme ja mitä vielä muistan.
Arvi oli tehnyt taidokkaan rantasaunan veden päälle. Ei mikään kelluva vaan aivan kiinteä. Jokainen yksityiskohta oli viimeisen päälle huoliteltu. Veden korkeuden vaihtelu ei haitannut mitenkään, koska viereinen lampi oli padottu ja veden virtaus säännöstelty. Myllyrakennuksen alakerrassa oli turbiini, jota pieni koski pyöritti. Turbiinista nousi ylempään kerrokseen pyörivä akseli. Akselista lähti eri suuntiin ja eri tarkoituksiin voimansiirtohihnoja, niinkuin puimakoneen remmi, mutta pienempiä. Joku niistä pyöritti myllyä joku generaattoria, sirkkeliä, höyläkonetta ja ties mitä aina tarpeen mukaan. Mitä kaikkea oma sähkö vielä pyöritti -sitä en tullut tietämään. Mitähän Arvi sanoisi ammatikseen, jos sitä kysyttäisiin..
Ehkä hän sanoisi että ”laittakee sinne jotta työmies”
Alpo
Alpoaatoksen kommentti tuo täydennystä
Arvin osaamiseen.
Äitini oli saanut nuorena neitosena ollessaan punaisen puulaatikon, lippaan ja kertoi Arvin sen tehneen. Liekö sama Arvi kysymyksessä, kun asui ilmeisesti lähellä äidin lapsuuden kotia.Lipas on nyt minulla perintönä. Olen ihaillut,miten kaunis ja taidolla tehty se on.