Maija Paavilainen: Pieni kirja vanhenemisen kauneudesta, Kirjapaja 2010.
Maija Paavilainen on ollut monessa mukana. Hän on ollut miehensä mukana Lapin perukoilla, kun tämä papin ammattinsa vuoksi sai komennuksen sinne. Joskus on menty Kanadaan ja kas vain, sieltä on löytynyt samanmoisia piirakkatalkoita kuin koti-Suomesta. Auttamisen ajatus yhdistää kanadansuomalaisia.
Vielä on pitänyt pistäytyä elelemään Kairossa ja monessa muussa paikassa. Paavilainen on kirjoittanut eräänlaisen muistelmakirjan, jossa punaisena lankana nuoruusmuistojen lisäksi on elämän kauneus.
Paavilainen on sitä mieltä että jokaisella elämällä on oma tarkoituksensa ja huolet ja elämänkokemukset hiovat meistä kauniita ihmisiä, jättävät merkkejä meihin, merkkejä, jotka tekevät meistä arvokkaita.
” Me arvostamme vuosien kypsyttämää viiniäkin ja ainakin jousisoittimet soivat sitä pehmeämmin ja täyteläisemmin, mitä vanhempia ne ovat.”
Luin mielenkiinnolla Paavilaisen kirjaa. Eipä tuossa monta iltaa kulunut, mutta sitäkin enemmän jäi ajatuksia muhimaan sisimpään. Paavilainen kun on paljon nähnyt ja kokenut ja osaa jalostaa kokemuksensa kirjalliseen muotoon, antaa elämänviisaudestaan myös lukijalle.
Tätä kirjaa voi toisaalta lukea kuin mietekirjaa:
– Kun suostun palvelemaan muita, minusta tulee kaunis.
– Hyvään elämään tarvitaan vain kiitollisuutta, sydämen iloa, ystäviä, puhdasta luontoa ja hyvä omatunto.
– Eläkkeellä oleminen on täyttä elämää, ei päätoimista kuoleman odottamista.
Pitääpä hankkia Paavilaisen kirja.Kiitollisuus ja tyytyväisyys
kantavat elämässä vaikka hymyilemään. Ihailen aina ihmisiä , joilla on kaunis hymy luonnostaan.Terv. heille.Mirja