Latuselle

Hyvä on hiihdellä, varsinkin kun pakkanen hieman lauhtuu. Kuva EJ

”Värtsilässä on Pohjois-Karjalan kauneimpiin lukeutuvia kuntohiihtolenkkejä”, vakuutti Erkki Kinnunen, joka on jälleen avannut ladut. Ne ovat vapaasti kenen hyvänsä käytettävissä. Reitit kiertelevät mm. Uudenkylänlammen tienoilla ja Jänisjoen rantamilla.

Ladulle pääsee monesta paikasta. Jos urheilutalolta lähtee ja Niiralassa käy, tulee matkaa 15 kilometriä. Lyhyempiäkin mahdollisuuksia on, esimerkiksi kolmen kilometrin mittainen. Keskustastakin pystyy aloittamaan kätevästi. Auton voi jättää vaikkapa entisen kunnantalon pihaan tai kirkon parkkipaikalle.

”Koko talven pidän latuja auki, pääsenpähän sitten itsekin hiihtämään”, lupasi Kinnunen. Hän on avannut latuja harrastuksenaan, ilman palkkioita. Paras palkkio taitaa olla, jos ihmiset käyttävät niitä.

”Lunta on vielä metsässä melko vähän, latusen saa tehtyä juuri ja juuri”, Kinnunen kertoi. Yhdessä laskussa, ns. Selänteen penkassa, kannattaa varoa. Tästä ovat muistuttamassa kyltit paikan päällä.

”Alkuun tein tätä hommaa kunnan laskuun, mutta ansiomielessä se oli verotuksen takia yhtä tyhjän kanssa ja sitoi turhan paljon.”

Nykyisin kunnalta on turha odotella Värtsilään pitempiä latuja. Pururadan kunta on luvannut pitää kunnossa. Latujen avaaja tulee sinne Tikkalasta.

7 comments for “Latuselle

  1. Niin! Ostinpa sukset, kun entiset ovat ”poikiin Entiset” joten aion suksii tänätalavena! Miullahan ois tuassiinsa ehotus, Tehtäskö haaste kampanja? Sellanen jolla saatas ”latuhöylärille”
    ees pentsiinit, ei aina jokavuos tarviis Ekinkää olla pelekkiin kiitoksiin varassa, vuan maksettas vaikka haasteiden voimalla!?
    Suiis, jos mie haastan siut hiihtämään.. etkä hiihä, maksat vaikka viis euroo jollennii tilille, vaikka pitäjäyhistyksen tilille.? No, kuuntelenpa onko assiissa mitään tynkee… eihän siitä tarvii Ekin veroja maksoo jos se lasku on pentsiini kuluja? Kuulostellaan…

  2. Mitens olis jos kukin maksais kilometrikorvausta, esim 10 senttiä/per hiihdetty määrä?
    Pitäjäyhdistyksen tilille kertyneen summan tulouttaisimme pentsiinikorvauksena Erkille?

  3. Erkin monen vuoden (korvaamattomat) ajot olisivat oikeasti isonkin (rahallisen) korvauksen vertoisia!

    Jos ei rahaa löydy, olisiko Pitäjäyhdistyksellä ajatuksissa että seuraavan Värtsin Takojan osoite olisi tässä??

  4. Tähänkin pitää jo antaa itsekin lyhyt kommentti: Alku juttu, kuin kommentit ovat täyttä asiaa ja totta. Kaikki kunnia Ekille ihan oikeasti koko värtsilän olemassa olo ajalta minkä mittavan työn hän on tehnyt Värtsiläläisen urheilun ja varsinkin hiihtopuolella nuorten kasvattajana ja harrastajien eteen tehtynä talkootyönä.
    Monesti olen ollut arvioimassa tai esittämässä ketä valittaisiin esim. Värtsin takojiksi yksi ryhmä on jäänyt edelleen vaille huomiota. Nimittäin Näkyvimmät puurtajat on päässeet vahvimmin esille, mutta monesti on ollut puhetta tosi ”työn työn sankareista” joiden työpanokset ja tekemiset eivät ole olleet riittävän näkyvillä vaikka heidän työnsä ja sen määränsä olisivat monenkertaisia kylän ja yhteisön eteen tehtyä vapaaehtoistyötä. Tästä vielä päätelmänä: Värtsi tekee henkilö juttuja aika-ajoin joten Ekin työ ja em. harraste toverina haluan olla mukana jutun teossa. Ehkä se saadaan näille lumille.
    terv. Hemppa Tee.

  5. Yes, thanks Erkki!

    I know 50years old is a bit late to learn to ski but since new year I have been trying… Today I managed to go around the Uudenkylänlampi latuu for the first time…. Brilliant…
    Yeah, it’s great in Värtsilä…
    Thanks again

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *