Karhujen kanssa

Karhujen liikehtiminen asutuksen läheisyydessä on ollut kuuma puheenaihe tänä syksynä. Värtsilässäkin on omenapuita tyhjentynyt ja mehiläispesiä tuhottu. Monet ovat viettäneet ikimuistettavia hetkiä seurailemalla pitkiäkin aikoja näitten eläinten liikkumista peltoaukeilla.

Tilanne on tuntunut täysin poikkeukselliselta, vaikka karhujen tietynlaiseen läsnäoloon on täällä päin totuttu. Ne kuuluvat Suomen luontoon ja ovat normaalisti melko harmittomia saloseutujen kuhkailijoita, jotka hyvin harvoin ilmestyvät näkösälle. Tavallisesti ne väistävät ihmistä. Joitain poikkeusyksilöitä on tietysti aina ollut, mutta ne osataan nykyään eliminoida ammattitaidolla ilman suurempaa metakkaa.

Karhuja on tuskin tänä syksynä tavanomaista enempää, mutta ne ovat tulleet ihmisten ilmoille, koska metsissä ei ole ollut riittävästi marjoja ja sieniä, niitten luontaista ravintoa. Monet ovat olleet epätavallisen pelottomia ihmisiä kohdatessaan, mikä on huolestuttava piirre. Ne eivät saisi tottua tällaiseen ravinnonhakuun, mitä nyt on nähty.

Petojen asiantuntijoita ovat metsästäjät ja riistatutkijat. Valitettavasti heidän mielipiteensä ovat usein ristiriitaisia karhukannan säätelyn suhteen. Toivottavaa olisi, että yhteinen sävel löytyisi.

Karhuhysteriaan ei ole syytä, vaikka tässä tilanteessa sellaista helposti putkahtelee esille. Poikkeuksellinen syksy on kohtapuoliin ohi ja karhut pääsevät talviunille. Luonto saattaa säädellä itse karhujen määrää ensi talvena, jos ne eivät saa riittävästi vararavintoa talven tarpeisiin.

Meidän maallikoitten on turha tuppautua liian lähelle näitä petoeläimiä, vaikka niiden näkeminen herättää luonnollista uteliaisuutta. Siitä voi aiheutua vaaratilanteita, jotka eivät ole hyväksi ihmisten eivätkä karhujen kannalta. Kouliintuneella riistaväellä ja virkavallalla on riittävästi tietoa ja taitoa niitten kohtaamiseen ja käsittelyyn.

Share

1 comment for “Karhujen kanssa

  1. Eero-Matti
    12.4.2011 at 16:34

    Maakunnassa on uutisoitu karhujen heräämisiä, tästä innottuneena kiertelin yöpakkasten ansiosta (muuten jo päiväsaikaan pehmeitä) reilun lenkin eri metsäteitämme mutta enpä vielä tänä aamuna karhujälkiä havainnut.

    Suurpetomiehillämme tosin voisi jo olla tarkempaa tietoa karvaturrien heräilystä myös täällä meidän suunnalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *