Komea sieni, komea nimi. Kuva EJ
Sieniä on löytynyt normaalisyksyyn verrattuna vähän Värtsilästä. Yksi uusi tuttavuus osui kuitenkin näköpiiriin, mutta en tohtinut maistella. Lammasmäentien varressa kasvoi kultasieniä.
Toiselta nimeltään se on kultakehnäsieni. Mauri Korhosen Uuden sienikirjan (1991) mukaan se on nuorena syötäväksi kelpaava ilman esikäsittelyä, tosin vain yhden tähden sieni. Vanhana kultasieni on kelvoton, kenties lievästi myrkyllinen. Vanhoissa lakeissa on pieniä määriä sinihappoa.
Kultasienen jalassa on paksu, nahkamainen rengas, joka pysyy kauan kiinni lakin reunassa.
Kyseessä on kullanruskea, kookas ja tuppaina nurmikoilla kasvava laji, lakki 8-20 senttiä leveä, jauhopintainen. Sitä pidetään harvinaisena, joskin viime aikoina yleistyneenä.
Kalervo Rinne kirjoittaa Värtsilä eilen ja tänään -kirjassa (1984), että kultasientä kasvoi 70-luvulla Niiralassa patikkapolun varressa. Kirjan ilmestymisaikoina sientä oli löydetty Suomessa noin 30 paikasta.
On kai viimein uskottava, ettei syötäviä sieniä saanut tänä syksynä säilöttäväksi talven varalle. En muista, milloin näin olisi käynyt. Herkkutatteja on muutama pannullinen kertynyt, lampaankääpiä on päästy maistelemaan ja haaparouskuja on löytynyt jonkin verran perunavellin painikkeeksi. Välillä piti turvautua kangasrouskuun, jota sentään on noussut tänäkin syksynä. Eikä se hassumpi sieni olekaan.
Luulisin, että löytämäni sienirypäs oli näitä. Paikka oli Kouvolan pohjoiskärjessä… laittaisin kuvan, mutta en osaa