Author name: Värtsiläläisten Seura ry

Ab Wärtsilä Oy, Ajan patinaa, Historia, Värtsilä-päivät

1930-luvulla otettujen ilmavalokuvien näyttely Värtsilän koululla.

Värtsiläpäivillä on nähtävillä harvinaisia, ennenjulkaisemattomia Puolustusvoimien kuvaamia ilmavalokuvia Värtsilästä 1930-luvulla. Näyttelyn kuvat omistaa Sotamuseo. Kuvat ovat A3 kokoisia, mustavalkoisia ja tarkkoja resoluutioltaan. Tässä muutama kuva ennakkoon Värtsin lukijoille. Alla oleva kuva on otettu 30.6.1937. Kuvassa oik. alareunassa näkyy selkeästi Värtsilän urheilukenttä ja Kisapirtti sekä Värtsilä yhtymän tehdasaluetta. Tarkkasilmäiset löytävät kuvasta myös Värtsilän paloaseman. Näyttely on […]

Värtsiläisten Seura ry

Kuinka ”Vireä Vanha Värtsilä – kirja” sai alkunsa

Kirjan toimittaja Unto Martikainen kertoo kuinka kirja sai alkunsa. Elämässä arki ja juhla vuorottelevat niin, että arkisia päiviä on riittämiin jokaisella, mutta todellisia juhlan aiheita ja juhlahetkiä osuu yksilön kohdalle harvoin. Syksyllä 2012 kokoonnuimme Värtsiläisten seuran johdon ja keskeisten toimijoiden kanssa neuvotteluun tavoitteena saada aikaan Värtsilästä kertova historia – ja perinnekirja. Neuvottelussa puhetta johtivat seuran

Ajankohtaista

Yhteislaulutilaisuus

Teksti ja kuvat: Alpo Rummukainen Värtsiläisten seuran yhteislaulutilaisuus pidettiin tiistaina Värtsilän kirkolla. Vesa Honkanen lauloi ja laulatti kitaran säestyksellä. Vesa oli palannut Lapin matkaltaan ja toi tervehdyksiä Lapin lumosta. Ruska on kuulemma niin mahtava, että paras ruska sitten koskaan. Värtsiläisten seuran puheenjohtaja Aulis Kosonen kertoi seuran toiminnasta. Tämä on toiminnan kannalta katsottuna varmaan hiljaisin vuosi

Lukijoilta

Valkoisen talon historia

Värtsilässä Jänisjoen rannalla seisova, ympäristöstään poikkeava, näyttävä valkoinen talo on ollut paikkakunnalla vieraileville ihmetyksen ja kyselyn kohde. Värtsiläisille kohde on tutumpi, onhan talo ollut siinä jo kauan. Talolla on hyvin monivaiheinen ja värikäs historia. Nyt historia on kerrottu Aulis Kososen toimittamassa ja Värtsiläisten Seuran kustantamassa kirjassa Valkoisen talon historia, joka on juuri ilmestynyt ja painotuoreena

Värtsiläisten Seura ry

Evakkotarinoita Värtsilästä

Aulis Kososen ja Kirsi Siekkisen toimittama Värtsiläisten Seuran uusin julkaisu valmistui juuri sopivasti seuran juhliessa 35-vuotista toimintaansa. Kirja on kolmas  Värtsiläisten Seuran julkaisema kirja.  Kirjaan on koottu kolmenkymmenen värtsiläisen henkilökohtainen evakkotarina, joko haastatellen tai kertojan itsensä kirjoittamana. Väliin on sijoitettu dokumenteista koottua tarinoihin liittyvää asiatietoa. Kirjan evakkotarinat on koottu vuosien 2013 ja 2014 aikana. Evakkotaipaleellaan

Scroll to Top