
Sääperillä eivät moottoriveneet pörränneet 50-luvulla. En tosin ollut nähnyt niitä missään muuallakaan. Nykyisinhän saattaa jonkun verran olla ainakin perätuuppareita vesillä kulkevien käytössä.
Mutta asiaan. Kaima Sallinen Patsolasta oli yritteliäs ja monipuolinen henkilö, joka saattoi välillä hankkia käyttöönsä jotain luksusta, kuten vaikkapa hienon henkilöauton. Tällä kertaa kysymyksessä oli kuitenkin oikea moottorivene. Tarkka ajankohta ei ole jäänyt mieleeni, oli ehkä 50-luvun loppua, korkeintaan 60-luvun alkua. Muistaakseni vene oli väriltään keltainen ja pienellä etukannella sekä ohjauspulpetilla ja toppapenkeillä varustettu.
Jostakin syystä sain tehdä heidän kanssaan moottorivenematkan Jänisjoella. Lähtöpaikka oli todennäköisesti Uudessakylässä ja matka tehtiin jokea myöten Patsolankosken alapuolelle ja takaisin. Ilmeisesti siinä ajeltiin silmäilemässä myös Sikkerivaaran rantoja, olihan Sikke-rouva sieltä kotoisin.
Eipä siinä reissussa sen kummempia tapahtunut. Ajettiin matka kommelluksitta ja tukka hulmuten edestakaisin kauniina kesäisenä iltapäivänä. Toista kertaa en ollut mukana ja taisi mennäkin vuosia, ennen kuin seuraavan kerran olin missään moottoripaatissa. No soutuveneet olivat tulleet sitäkin tutummaksi. Varsinkin soutaminen ja huopaaminen rysillä ja verkoilla, mikä sinänsä oli opettavaista. Ainakin noitumaan. Mutta se onkin jo toinen juttu.
Sakari H


Värtsilässä kaikki lammet ja järvet ovat kielletyt perämoottoreilta, sähkömoottoreita ainoastaan saa käyttää. Jänisjoelle voi sen sijaan ajaa myös perinteisillä polttomoottorilla.