Ilmojen viilennyttyä läheinen uimaranta autioitui. Mutta eipä aikaakaan, kun valkoposkihanhet valtasivat sen. Vietin erään syyskuisen lauantai-iltapäivän rannalla tarkkaillen hanhien puuhia ja kuvaten niitä. Laskin, että hanhia oli 152. Myöhemmin, kun olin jo mennyt vähän kauemmaksi poimimaan aronioita, rannalle laskeutui parikymmentä valkoposkea lisää.
Suurin osa hanhista seisoskeli rantahietikolla vaimeasti kaklattaen, nokat etelän suuntaan. Joukossa oli yksi rampa, joka nilkutti eteenpäin yhdellä jalalla hyppien. Muutamilla valkoposkilla oli menossa vauhdikkaat vesileikit rantavedessä. Vesi vaan roiskui, kun ne läiskyttivät voimakkaasti siipiään. Välillä piti nousta tuulettamaan, niin että höyhenet vaan pöllysivät.
Teksti ja kuvat Lissu
Metsästäjän vaimona olen ihmetellyt, miksei valkoposkihanhia saa metsästää. Jos tuhatpäisessä joukossa on yksi metsähanhi,sen saa ampua.
Jestas mitä kuvia!
Ajattelin alakuvasta, että niillä on nupit kaakkoon,
mutta ovatkin etelään.
Meillä oli tässä eräänä päivänä eteisessä kuusi
oravaa, joista joku katsoi ikkunasta kysyvästi,
että mikä tässä mättää, kun jyvät olivat lintulaudalta
päässeet loppumaan.
Onpa taas hyviä, ilmeikkäitä kuvia.
Minun mielestä tuo yksi tipu ihmettelee kuinka sileillä renkailla Lissu ajelee, mutta oma syy jos hanhen sontaan sotkeutuu.
Viime päivinä on mediassa ollut hellyttävä
kuva kuinka hukkumassa ollut pöllö ui sumussa
suoraan melojan ”liiveihin”.
Lissuakaan ei sää säikytä kun hän liikkuu
kuvausretkillään.