Värtsilän pojat Juhannusretkellä 1959 osa 1

Perusteellista valmistautumista

Patsolan maitolaiturin luona oli suuren urheilujuhlan tapaista jännitystä.. pikkupoikia pyöri ympärillä kadehtien, tai mitä lienevät ajatelleet. Siinä kerrattiin vielä viimeiset tarkistukset, olihan kaikki välttämätön mukana? Kaikilla ei tarvinnut olla kaikkia, kunhan oli ne mitä oli yhteisesti sovittu sekä tietysti henkilökohtaiset asiat. Pyörän kumin paikkaustarvikkeet ja renkaan irroitus työkalut. Nyt otetaankin mukaan seppä Rantasen takomat rengasraudat eikä luoteta lusikanvarsiin.. toisinaan rengas on niin tiukka, että lusikanvarret vääntyy. Pikiöljyä itikoille, taskulamppu. Suomen tiekartta. Pyörän laakerit rasvattu, ketjut rasvattu ja kiristetty. Nyt ei jätettäisikään mitään sattuman varaan. Peitehuopakääröt oli suojattu sateelta ja ja kiinnitetty ohjaustenkoon. Armeijassa tätä kääröä nimitettiin tankopakkaukseksi. Jollain meistä oli Värtsilän kunnantoimistolta lainattu 4 hengen harjateltta. Sen kepit olivat niin pitkät että kädet eivät meinanneet mahtua ohjaustankoon.

Kaikki oli valmista ja oltiin valmiina matkaan. Siinä rinta rottingilla vielä kerrattiin kateellisille katsojille kuinka hieno matkasta tulisi. Tänä juhannuksena meikäpojille ei riittäisikään lähiseudun retket eikä Hapo-ojan vaatimaton kokko. Savonlinnassa olisi viiden veneen kokko, sinne menisimme. Ajaisimme Punkaharjun kautta Savonlinnaan ja Kerimäen kautta pois. Leiripaikalle asetetut vaatimukset olivat selvät; Kun aamulla kurkistetaan ulos teltasta niin kaunis järven tai lammen ranta pitää näkyä. Kartasta katsoen Punkaharju vaikuttaisi sopivalta paikalta. Siinä olisi järven selkää katsoipa mihin suuntaan hyvänsä.

Perusteelliset valmistelut olivat vieneet aikaa niin paljon, että kello oli jo ilta seitsemän ennenkuin päästiin matkaan. Mutta mikäs kiire meillä oli, olihan vasta juhannuksen aatonaatto eikä oltu köyhiä eikä kipeitä ja tuntui, että koko maailma oli auki ja vain meitä varten. Letkaa veti itseoikeutetusti Pauli Sahlsten, hän kun oli suurin ja komein. Seppo Hyytiä seurasi vanavedessä ja minä sitten hännänhuippuna. Marssijärjestys pyrki tuon tuostakin unohtumaan ja usein huomattiinkin, että taasko me ajetaan rinnakkain. Uudessa Värtsilässä Miinin kioskilla juotiin punaiset limonaadit.

Kumpuilevaa maastoa

Kohta olikin odottamassa “kuntotesti” kun piti päästä Kirkkoniementien monien mäkien kautta Tohmajärvelle ja edelleen Kiteen tielle. Ylämäet olivat vaihteettomille pyörille haasteellisia. Pelkästään pyörältä laskeutuminen ja takaisin kapuaminen täyteen kuormatun pyörän selkään oli työlästä. Kiteen vanhalla tiellä riitti lisää ylämäkiä. Kitee ohitettiin vielä kunniallisesti, mutta Puoksen tiehaaran paikkeilla oli pidettävä reilu tauko suuren koivun katveessa. Teki hyvää levätä pitkällään maassa ja nostaa jalat taivasta kohti koivuun nojaten. Katselimme Punoksen tietä; tuolta tulisimme pois muutaman päivän päästä.

Kivisateessa 6-tiellä

Tästä alkoikin sitten valtatie-osuus suuren maailman suuntaan Juhannusliikenteen seassa. Silloiset öljysaoratiet olivat niin kuperia, että reunoilla pyöräillessä tuntui että luisuu ojaan eikä reunassa ollut piennarta pyöräilijöitä varten vaan oli taiteiltava muun liikenteen seassa miten parhaiten taisi.
Kesä on tieremonttien aikaa, varsinkin juhannus. Autojen renkaat olivat tahriintuneet tuoreeseen mönjään ja tien irtokivet tarttuivat renkaisiin ja sinkoilivat kaikkiin suuntiin. Pyöräilijät saivat tuntea kivien iskut nahoissaan ihan kirjaimellisesti. Kypärää ja visiiriä olisi todella tarvittu kasvon suojaksi lentävien irtokivien vuoksi.

Leiripaikkaa etsitään Kissalan tiellä

Hihamerkit

Hihamerkit

Kesälahden jälkeen siirryimme pois levottomalta Helsingin valtaväylältä ja oikaisimme Punkaharjulle vievää pienempää Kissalan tietä. Liikenne tällä tiellä oli leppoisaa johtuen siitä että oli jo aamuyö ja liikennettä tällä tiellä muutenkin vähemmän.

Väsymys alkoi painaa ja katselimme karttaa sekä tien varsia näkyisikö leripaikaksi kelpaavaa rantamaisemaa. Silloin tällöin näkyikin, mutta “Yksityisalue” kylttejä alkoi olla joka paikassa. Jossain paikassa vosahti ontto koiran ääni vaikka kieltotauluja ei ollutkaan. Eräässä tienviitassa oli “Letkun lavan 1km” ilmoitustaulussa mainostettiin juhannustansseja sekä runsaita teltan paikkoja. Se kiinnosti, mutta yhtään ylimääräistä kilometriä emme enää halunneet ja Punkaharjulle olisi enää kymmenen kilometriä. Tulimme huikean kauniille Punkaharjulle. Täällä ei tarvinnut etsiä kauniita leiripaikkoja koska jokainen paikka oli kaunis, mutta turha edes haaveilla leiriytyvänsä mihinkään, se olisi varmasti maalaispojilta kielletty. Kello lähenteli aamu viittä kun eteen ilmestyi ihka oikea leirialueen merkki.

Mustaniemi Camping

Kysyttiin leirialueen uniselta valvojalta saisimmeko ottaa pienet torkut, jatkaisimme sitten aamulla matkaa Savonlinnaan. Saatiin lupa eikä maksua peritty pikku ettoneesta. Kuitenkin iltapäivä oli pitkällä kun niiltä torkuilta herättiin.

Leirialueen kohdalla toisella puolen tietä on nykyisin tämä kesäkahvila.

Punkaharjun Mustaniemessä ei ole enää leirialuetta. Leirialueen kohdalla toisella puolen tietä on nykyisin tämä kesäkahvila. Kuvan lähetti entinen Värtsilän poika Erkki Koski

Savonlinnan Mallatsaaressa

Illan katveessa olimme Savonlinnassa. Olavinlinna oli nähty jo luokkaretkellä käydessä. Nyt emme sinne poikenneet. Määränpäämme oli Mallatsaaren leirialue Olavinlinnan lähellä. Siitä oli ollut kuvia jossain aikakausilehdessä. Paikka oli näyttänyt tosi hienolta. Siksi olimme päättaneet leiriytyä sinne.

Tällainen näköala pitäisi teltalta näkyä. Kuva on Kukkolammelta Luppotuvan vastarannalta. Kuva Alpo R

Tällainen näköala pitäisi teltalta näkyä. Kuva on Kukkolammelta Luppotuvan vastarannalta. Kuva Alpo R

Leirialueella oli telttoja ja autoja ennestään niin paljon, että ei meinannut sopia pyörää työntämään niitten väleissä. Vaatimustasomme mukaista teltan paikkaa ei löytynyt mistään. Rupesi arveluttamaan koko Savonlinna. Ei pystytetty telttaakaan vaan pidettiin tuumaustauko. Mitä tehdään. Jäädäänkö vaikka oviaukosta ei järvi näkyisikään, vai jatketaanko matkaa Kerimäen suuntaan. Joku arveli, että voitaisiin ehkä hiukan tinkiä järvinäköalasta, koska eihän täällä monella muullakaan ole rantapaikkaa. Olimme vain niin tottuneet Värtsilän kauniisiin telttailurantoihin. Hyvä on, jäädään tänne. Etsitään sitten joku siedettävä teltan paikka.

Asiat järjestyvät jotenkin

Postikortti Mustaniemen leirialueelta 1960 luvulta

Postikortti Mustaniemen leirialueelta 1960 luvulta

Asioilla on yleensä taipumus järjestyä jotenkin. Niin nytkin. Järvenselän yli alkoi kuulua hirvittävää ääntä. Joku huippuorkesteri valmistautui jyhannusyön tansseihin ja viritteli soittimiaan läheisellä Mallatsaaren tanssilavalla. Muistaakseni siellä oli peräti joku amerikkalainen vierailija, joka soitti jazzin vingutusta, jossa trumpetit ja muut instrumentit panivat parastaan. Se kuullosti siltä niinkuin sikaa olisi kiskottu saparosta, tiedättehän. Minusta sen kuuntelu juhannusyönä olisi kidutusta meille musiikkitietoisille. Meille oli selvää miltä tanssimusiikin pitäisi suurin piirtein kuulostaa. Olihan “lauantain toivotut” kuunneltu lähes joka kerta ja olihan mekin käyty Kaurilan lavan liepeillä ottamassa asioista selvää. Uusimmat iskelmät oli radiosta kuunneltu ja mielikappaleitten sanat kirjoitettu ruutupaperivihkoon. Viimeisin Toivelauluvihko oli nytkin repussa. Niin että turha on tulla Amerikasta asti sitä tänne selittämään. Pidettiin huolellinen muutaman sekunnin tuumaustauko ja päätettiin, että tänne ei jäädä sen pidemmäksi aikaa minkä jätskin ja hihamerkin osto kestää. Matkalla päätetään minne mennään.
Pitäkää vingutuksenne ja pitäkää kokkonne.

Jatkuu

Share

8 comments for “Värtsilän pojat Juhannusretkellä 1959 osa 1

  1. Värtsilän poikien suuret siekailut. Olikohan kotiväki tietoinen, että matka suuntautuu Aittolampea kauemmaksi?

  2. Vaan nyt ollaan jännittävällä reissulla.

    Kovia poikia Alpo ja kumppanit…tuommoisia matkoja.Vaihteettomilla pyörillä sen aikuisilla mäkisillä teillä 🙂

  3. Jännityksellä odotan minne pojat loppujen
    lopuksi leirinsä pystyttävät.
    *
    Elävästi tulee mieleen oma nuoruudenseikkailuni
    Punkaharjulla ja Savonlinnassa. Kaksi tuttua poikaa
    oli juuri saanut ajokortin. Auto vuokrattiin Niittylahdesta,
    jonne mentiin Ruposen ruskeella. Toisen pojan tyttökaveri
    haettiin jostain Hus Hinskutista ja vasta sitten alkoi matka
    kohti seikkailua. Vaikka reissu tehtiinkin autolla, oli siinäkin
    monta mutkaa matkassa. Vaan hyvin on mielessä yö joka
    Punkaharjulla paleltiin. Kerrottakoon sekin, että poikkesimme
    myös Putikossa….

    Hei, mutta tämähän on Alpoaatoksen retki, joten jätän omat
    jorinani tuota tuonnemmaksi.

  4. Siitä vaan Telle tarinaa tulostamaan muistin syövereistä..

    Olisikohan kellään tietoja tuolta Mallatsaaren leirialueen tai tanssilavan historiasta. Netissä joku kertoi käyneensä etsimässä lavan paikkaa.. Oli nuorena käynyt siellä usein tansseissa.

  5. Millos ne pojat kotiin tulee.Kotona jo hättäillään jotta onko niille sattunut jotain.

    Se on Sepollakin selittäminen että miten siellä Aittolammella viikko tolukulla 🙂

  6. Älähän hätäile Jore. Laitettiin kortti siltä varalta jos vaikka reissu venähtäisi..
    Mietin tässä tarinan ohessa noita hihamerkkejä. Lieneekö enää edes myytävänä moisia. Silloin ennenhän niitä piti olla mahdollisimman paljon anorakin hihassa. Minulla ne oli maitoliimalla liimattu repun läppään. Tuohon kuvaan keräsin kotimökiltä muutaman merkin mitä oli vielä tallessa.

  7. Minä täällä kärsimättömänä oottelen tarinan toista ja kolmatta osaa.

    Olimme Kiihtelysvaarasta käsin luokkaretkellä samoissa maisemissa muutamaa viikkoa ennen Värtsilän poikia. Matkaa tehtiin kuorma-auton katetulla lavalla. Käytiin Tohmajärven tiilitehtaalla, Punkaharjulla, Olavinlinnassa, Kerimäen kirkossa ja Kiteen kirkossa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *