Horsmakiitäjän toukka

Kuva Kimmo R. 10 v

Kuva: Kimmo R. 10 v

Alkusyksystä näkee usein maassa konttaavan valtavan isoja ja komeitakin matoja, tai mitä lienevätkään. Vuosia sitten lapset kantoivat meille sisään oudon madon. Se oli suuri ja vihreä. Silmiäkin niin paljon että oikein hirvitti. Oikeastaan se näytti pieneltä silmälasikäärmeeltä. Se oli sormen paksuinen ja reilun viisi senttiä pitkä. Lapset halusivat sen ottaa elätiksi. Elätiksi ottaminen kiellettiin ehdottomasti. Yksi yö annettiin sentään olla sisällä, mutta huomenna koulun jälkeen se olisi vietävä takaisin ulos. Tähän kompromissiin suostuttiin.

Se ötökkä oli hyvin levoton. Se vain mennä konttasi pitkin ämpärin pohjaa edestakaisin. Sille laitettiin monenlaista syötävää. Heiniä, leipää, puun lehtiä ja kaikkea mitä keksittiin ja tilkka vettä palan painikkeeksi sankon pohjalle. Se ei syönyt. Kulki vain koko ajan. Kun aamu koitti oli elävä kadonnut. Sitä ei näkynyt elävänä eikä kuolleena. Sankosta poistettiin varovasti kaikki heinät ja muut syömiset, mutta vihreää matoa ei enää sankon pohjalla näkynyt.
Sitten huomio kiinnittyi erääseen lepän lehteen, joka oli käpristynyt ikään kuin torvelle. Se lehti oli yllättävän painava. Kun lehteä tutkittiin tarkemmin, näkyi sen lehtikääryleen päässä olevasta reiästä sen ötökän leuat. Se näytti irvistevän meille sieltä sisältä. Maisteli lepänlehden reunoja, mutta ei syönyt sitä. Mitä ihmettä se touhusi.Sitä oloisi ollut mukaqva seurata, mutta l asten oli mentävä kouluun ja aikuisten töihin.

Toukka kutoo kotelon

Kävin päivällä katsomassa kuinka “kotimies” jaksoi. Edelleenkin se maisteli lepänlehden reunoja. Kun hyvin tarkkaan katsoi niin näkyi kuinka aina kun se “maisteli” lehden reunaa, se tartutti siihen hyvin ohuen kuidun. Se ompeli itselleen kotelon siitä lepänlehdestä. Iltaan mennessä liikkuminen lehdessä oli loppunut. “Mato” oli muuttunut ruskeaksi pötkyläksi. Se oli varmaan kuollut. Ajateltiin heittää se pötkylä ulos, mutta annettiin olla kuitenkin sisällä kunnesw tiedettäisiin siitä enemmän. Luettiin luontokirjoista mikä se olisi voinut olla. Tuntomerkkejä ei voinut enää tarkastaa, koska mato oli muuttunut muumion näköiseksi. Harmi kun ei tullut otettua kuvaa kun mato oli vielä vihreä ja elossa. Jäi vain muistikuvia. Kuvien mukaan elukka olisi horsmakiitäjän tai jonkun muun kiitäjän toukka, joka koteloituu talveksi. Eli kaikesta päätellen toukka ei olisikaan kuollut vaan on nyt talvihorroksessa kotelossaan.

Toukasta perhoseksi

Kun toukka oli kerran päättänyt jäädä meille talveksi niin vietiin se kylmäkellariin sydäntalven ajaksi ja tuotiin kevään korvalla kukkaruukun juureen.
Eräänä keväisenä päivänä valtavan iso “koiperhonen” lepatti ikkunassa. Meinasin tappaa sen, mutta kuitenkin kurkistin kukkaruukkuun missä toukan muumio lepäsi. Se oli tyhjä. Toukka oli muuttunut perhoseksi ja siitä oli tullut oletuksemme mukaan horsmakiitäjä. Saattoi se olla joku muukin. Joka tapauksessa toukka oli sittenkin meillä elättinä koko loppuelämänsä ajan.

Share

2 comments for “Horsmakiitäjän toukka

  1. Jännä tarina.Pääsitte tekemään oikean kenttäkokeen siitä mitä koulussa toukista ja kotiloista opetettiin.

    Tarinassasi on kuitenkin yksi kohta jonka todenperäisyyttä epäilen.Kirjoitat että meinasit tappaa ikkunaa vasten lepattavan perhosen.En usko.Kaiken lukemani perusteella olet aika hyvä ihmiseksi etkä mikään perhosten surmaaja.

  2. Olen varmaan antanut liian hyvän kuvan itsestäni.
    Kyllä minä koiperhosen liiskaan lyttyyn. Se on kuitenkin syönyt minun villapaitaan reiän tai on ainakin aikeissa tehdä sen.
    Hirvikärpäsen liiskaan myös. Tai mieluimmin katkaisen peukalon kynnellä kahtia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *