Tuuli käy pohjoisesta, ja on se aika. Sanoa hyvästit muutamaksi hetkeksi. Eilen ja tänään Savikon pelloilla taolla ja tankkaamassa liekö lipo kymppitonnin verran valkoposkihanhia! Toki kourallinen metsähanhiakin oli joukkoon mahtunut. – On se vaan näky ja näytelmä parhaasta päästä. Ja joka vuosi ohjaaja kehittelee uuden version tälle teatteriväelle.
Siispä lenkille ja nauttimaan.
Nämä ovat eilisiä sepelhanhia.
Valkkareita ja tundra.
Mä katson yli niittyjen pois kauas hämärään
ja seinä harmaan satehen saa minut itkemään.
Pois villit hanhet lähtevät
taas sänki peltojen
ja hiipii illat himmeät
luo aittain hiljaisten.
(Elegia/Johanna Kurkela)
*
Toivottavasti teatteriesitys jatkuu
vielä huomenna, josko ehättäisimme sitä
seuraamaan…
Johann Kurkela – Elegia
http://www.youtube.com/watch?v=XcKOGjO-VdI
Suuret hanhiparvet lensivät myös Joen kaupungin yllä puolenpäivän aikaan. Ensimmäisessä muodostelmassa lensi kuusi auraparvea ja hetkeä myöhemmin viisi.
Vesa Matti Loiri – Elegia
http://www.youtube.com/watch?v=m5_fiVnuAh4
Pitääpä käydä Konnunsuolla. Viikko sitten oli jo säpinää siellä
http://joukolasse.kuvat.fi/kuvat/Konnunsuuon+hanhet/
Jos ne nyt jo lähtevät niin jäikö tankkausaika lyhyeksi, eli tuliko masut täyteen.
Pirtajärvelläkin ulkopuuhissa ollessa kuului jatkuva kaklatus taivaalta.
Taisi hanhiparvet vaihtua. Eilen en löytänyt illalla yhtään isompaa parvea ja tänään oli kaksi isoa ja tiivistä parvea. Toinen parvi sääperin pohjoispuolen pellolla ja toinen Sääperin järvellä, sen itä päässä.
”…kourallinen metsähanhiakin oli joukkoon mahtunut…”
Niinpä niin, voimasuhteet eivät ehkä ole likikään kohdallaan. Lainlaatijoiden olisi pitänyt reagoida tilanteeseen ehdottomasti aikaisemmin. Nyt metsähanhi nauttii (ansaitsemaansa) lainsuojaa, mutta niin kuin monissa muissakin tapauksissa, tässäkin mentiin varsin harkitsemattomasti äärimmäisyydestä toiseen; vapaasta metsästyksestä suoraan täysrauhoitukseen! Mm. Suomen Metsästäjäliitto esitti yhden hanhen metsästäjäkohtaista kiintiötä, mutta kuuroille korville kaikui sekin esitys.
Jos asiassa olisi toimittu viisaasti ja kaukokatseisesti, niin mielestäni jo useita vuosia sitten olisi Suomessa pitänyt sallia valkoposkihanhien (kontrolloitu) metsästys. Tällä ratkaisulla olisi voitu ainakin jossain määrin pienentää harvinaisempiin hanhiin (metsä- ja merihanhi) kohdistuvaa pyyntipainetta; nythän vapaata hanhiriistaa ovat esim. täällä Pohjois-Karjalassa enää kanadanhanhet, joita niitäkään ei ole liiemmin näkynyt.
Asialla ei ole minulle sinänsä henkilökohtaista merkitystä, mutta metsästys – myös hanhien metsästys – vain kerta kaikkiaan kuuluu suomalaiseen kulttuuriin ja elämänmuotoon. Kaikkien harrastajaryhmien edut tulisi pyrkiä huomioimaan. Yhteinen nimittäjäkin vaikkapa näille hanhinautinnoille löytyy riippumatta siitä, katsellaanko niitä kaukoputken läpi vai ”jyvän päältä”; se on täysin vapaaehtoista!!!
Tosi viisaiden päättäjien ajatuskaavahan on ollut jo pitkään:
Mitä on vähän sitä saa metsästää, mitä on runsaasti sille rajoituksia ja mita on niin runsaasti, että siitä on riesaksi asti, se on rauhoitettava kokonaan.
Värtsissä on vuosien varrella ollut monia valkoposkihanhiin liittyviä kirjoituksia, joista tämä esiin kaivamani juttu lienee tuoreimpia. Kaikkinainen mielenkiinto mainittua lajia kohtaan on täällä voimakkaasti lisääntynyt; se ei ole mikään ihme koska linnusta on tullut suoranainen symboli Värtsilän laaksolle.
Omat ensihavaintoni lajista ovat 1990-luvun taitteesta Kangasojaan rajoittuvilta peltoaukeilta. Kanalintumetsällä ollessa huomioni kiinnittyi pellolla oleskelevaan pieneen varsin pelottoman tuntuiseen lintuparveen. Kävelin mielenkiinnosta lähemmäksi ja lähemmäksi. Mitä ihmettä, nämähän päästävät miltei vierelle eivätkä sittenkään nouse siivilleen, vaan mieluummin väistävät jalkamiehinä tilanteen!
Nykyisiä hanhia ei enää samalla tavalla pääse lähestymään; valppaus on vähälukuisemmissakin porukoissa jo aivan muuta toista. Nyt vain hanhia on etenkin syksyisin, mutta muutamana vuonna jo keväisinkin niin valtavia määriä että niiden tarkoituksellinenkaan karkottaminen viljelyksiltä ei tahdo oikein millään riittävän laajassa mittakaavassa onnistua. Satovahingot ovat jo vuosien ajan olleet huomattavia ja tänä syksynä esiin on häiritsevällä tavalla noussut tavallaan uusi suurien lentävien hanhiparvien aiheuttama ongelma: sähkökatkot!
Parin viikon aikana on ollut ”riesaksi asti” lyhyitä sähkökatkoja. Tämä aiheuttaa konkreettisen ongelman erityisesti suojakytkimellä varustetuissa laitteissa, esim lypsykoneessa. Se on käytävä kuittaamassa eli käynnistämässä uudelleen aina kun räpsähtää. Tietokoneen kanssa on sama ongelma; missään tapauksessa tämän tyyppinen virrankatkaisu ei tee sille ainakaan hyvää. Luultavasti mm. viime viikolla ilmenneet tulostinongelmat ovat seurausta juuri tästä. Kattovalaisimista palaa normaalia tiheämmin lamppuja eikä tietystikään mikään kodinkone ole suunniteltu tällaisella ”pulssisähköllä” käytettäväksi.
Soitin asiasta viikko sitten Pohjois-Karjalan Sähkön vikapäivystykseen. Kanssani tarinoinut mies sanoi, että ongelma on kyllä heillä hyvin tiedossa, mutta he ovat ymmärrettävästi kynnettömiä siihen juurikaan vaikuttamaan; linjojen liputtaminenkaan ei tule kysymykseen koska Värtsilän kirkonkylässä ja Niiralassa pitäisi merkitä joka ainoa lanka! Soitin myös Metsästäjäliiton P-K:n piirin toiminnanjohtajalle ja kerroin hänelle keskustelustani sähköyhtiön kanssa. Mainittu liitto on ajanut jo vuosia valkoposkihanhen lisäämistä metsästettävien lajien listalle ja näihin vetoomusten tueksi on tietysti hyvä saada kaikki mahdollinen fakta.
Jokainen ymmärtää, että pelkästään yksittäisten tai kymmenien tai satojenkaan lintujen tappamisella ei tätä ongelmaa ratkaista, mutta mielestäni tämän(kin) asian hoitamiseen täytyisi saada vallalle selkeä asennemuutos. Luulen, että metsästyspaineen alaisena ollessaan hanhet eivät jäisi ainakaan viikkokausiksi lepäilemään tänne, vaan jatkaisivat nopeammin päätepisteeseen, missä se sitten tarkasti lieneekin.
Laji ei ole millään tapaa uhanalainen; Ruotsissa ja Virossa metsästys on tietyin edellytyksin sallittua ja esim. talvehtimisalueisiin kuuluvassa Hollannissa valkoposkihanhiakin tapetaan mm. lentoliikenteen riskien minimoimiseksi valtavia määriä.