30.9.2014

Lukijoilta

Nyt hanhet lähtevät…

Tuuli käy pohjoisesta, ja on se aika. Sanoa hyvästit muutamaksi hetkeksi. Eilen ja tänään Savikon pelloilla taolla ja tankkaamassa liekö lipo kymppitonnin verran valkoposkihanhia! Toki kourallinen metsähanhiakin oli joukkoon mahtunut. – On se vaan näky ja näytelmä parhaasta päästä. Ja joka vuosi ohjaaja kehittelee uuden version tälle teatteriväelle. Siispä lenkille ja nauttimaan.  

Lukijoilta

Horsmakiitäjän toukka

Alkusyksystä näkee usein maassa konttaavan valtavan isoja ja komeitakin matoja, tai mitä lienevätkään. Vuosia sitten lapset kantoivat meille sisään oudon madon. Se oli suuri ja vihreä. Silmiäkin niin paljon että oikein hirvitti. Oikeastaan se näytti pieneltä silmälasikäärmeeltä. Se oli sormen paksuinen ja reilun viisi senttiä pitkä. Lapset halusivat sen ottaa elätiksi. Elätiksi ottaminen kiellettiin ehdottomasti.

Scroll to Top