8.6.2014

Lukijoilta

”Kujun” konsertista saatiin lahjoituksina Värtsilän kirkon maalaukseen reilut kaksi tonnia!

Kai ”Kuju” Hyttisen konsertoi Värtsilän kirkon hyväksi 8.6.2014. ”Kujua”säesti pianolla Joensuun Ortodoksisen seurakunnan kanttori Aleksi Suikkanen. Konsertilla kerättiin varoja Värtsilän kirkon ulkomaalaukseen. Papin säkkiin kertyi lyhentämättönä huimat 2 292,80 euroa. Kiitos kaikille osallistujille! Video: Kai ”Kuju” Hyttinen lauloi konsertin lopuksi säveltämänsä kappaleen Kurki, johon sanat on tehnyt Vexi Salmi. Videon suora linkki YouTubeen Kuuntele Kurki kappale mp3-muodossa. Äänite: Alpo […]

Lukijoilta

Harakoiden muuttomatka 2.osa

Harakoiden talvi kului kaupunkipuistossa kaikkeen uuteen tutustuen. Olihan uusi kotipaikka tiiviisti rakennettua aluetta ruuhkaisine liikenneväylineen. Lisäksi olivat ihmiset ja lemmikkieläimet. Eläinten ulkona olevista ruokakupeista saattoi joskus löytyä herkkupaloja, jollaisia harakkaperhe ei ollut ennen maistanut. Omat herkut olivat kissoille ja koirille. Lisäksi lintulautojen alta löytyi runsaasti maahan karisseita jyviä ja auringonkukan siemeniä. Pahimpien pakkasten aikaan löytyi

Lukijoilta

Lääkärissä

Minulle oli tilattuna kauan sitten X-kuukauden Y-päiväksi hammaslääkäri kello 11. Elämänkumppanilla oli silmää kaihertanut jo muutaman päivän. Niinpä ehdotin, että hän lähtisi kaveriksi. Hurskas toive oli, että päivystävällä sattuisi olemaan vapaata aikaa vilkaista silmää. Pääsin pois hammaslääkäristä. Aikaa hampaiden takia ei mennyt paljoakaan, mutta tietokoneet eivät toimineet toivotulla tavalla. Siinäpä aikaa sitten tuhrautui, kun kaikki

Scroll to Top