Harakoiden talvi kului kaupunkipuistossa kaikkeen uuteen tutustuen. Olihan uusi kotipaikka tiiviisti rakennettua aluetta ruuhkaisine liikenneväylineen. Lisäksi olivat ihmiset ja lemmikkieläimet. Eläinten ulkona olevista ruokakupeista saattoi joskus löytyä herkkupaloja, jollaisia harakkaperhe ei ollut ennen maistanut. Omat herkut olivat kissoille ja koirille. Lisäksi lintulautojen alta löytyi runsaasti maahan karisseita jyviä ja auringonkukan siemeniä. Pahimpien pakkasten aikaan löytyi laudalta taliakin.
Kevät oli jo pitkällä, kun harakkaperhe huomasi eräänä päivänä julisteen: Sirkus saapuu kaupunkiin! Sirkus! Mikä se on? ”Siellä esiintyvät taitavat akrobaatit ja taikurit, jotka näyttävillä tempuillaan harhauttavat katselijoiden aisteja ja samalla viihdyttävät heitä”, tiesi isä- harakka. ” Niin ja sitten vielä on esiintyviä eläimiä, kuten niitä nokkavia kyyhkyjä, jotka pienikokoisina ja koulutettuina saattavat haihtua kuin savuna ilmaan”, isä selvensi vielä sirkukseen liittyviä asioita. Muut harakat kuuntelivat epäuskoisena isän selostusta. ” Voivatko ne vain ilmestyä ja kadota?”, kysyi äiti. ”Kyllä voivat. Nehän ovat siihen tehtävään koulutettuja”, isä vakuutti innostuneesti silmät pyöreinä katsovalle perheelleen. ”Eivät ne temput niin vaikeita voi olla, etteivätkö ne meiltä harakoiltakin sujuisi”, poika kehaisi siivet levällään. Aivan varmasti sellainen pikakurssi meille riittäisi temppujen oppimiseen”, se jatkoi itsevarmasti.
Niinpä harakkaperhe päätti mennä sirkustirehtöörin puheille. He halusivat tulla sirkustaiteilijoiksi myös. ”No tämäpä sattui”, johtaja sanoi, ” nuorallatanssijamme on sairastunut, joten kyllähän te nuorallatanssin nopeasti opitte. Ette tarvitse edes avuksenne tasapainottavaa välinettä, koska teillä on siivet. Mutta lentää ette saa.”
Avajaispäivänä kaikki oli valmista. Uusilla nuorallatanssijoilla oli tarvittava koreografia tarkoin mielessä näytöstä varten. Silti vähän jännitti. Pingotetulla köydellä kävelyn ja tanssin pitäisi sujua. Musiikki soi. Harakat kävelivät perätysten huojuvalle köydelle siipien avulla tasapainoa hakien. Tasajalkaa ei saanut hyppiä, vaan jalka vaihdettiin toisen eteen musiikin tahdissa vuorotellen. Yhteen suuntaan kävely sujui hyvin. Takaisin palatessa täytyi mennä siksakkia puolelta toiselle hypellen rytmissä pysyen. Silloin poika- harakan jalka luiskahti ja se näytti putoavan alaspäin vapaata pudotusta, kunnes sai viime hetkellä ilmaa siipiensä alle ja ampaisi teltan kattoon. Sieltä se laskeutui taas hallitusti riviin omalle paikalleen. Yleisö antoi aplodeja hyvästä suorituksesta. Vähältä piti!
Pian olisi vuorossa taikurin esitys. Se oli varattu vain viihdyttäville ja rauhallisille kyyhkyille. Taikuri lausui taikasanat ”Hokkus Pokkus.” Silkkihansikkain taikuri vetäisi tyhjästä silkkiliinasta esille ensimmäisen linnun. Mitä ihmettä? Sieltä ponkaisi esille räkättävä harakka, joka ei haihtunut savuna ilmaan. Ei edes avustajan käsiin. Toisesta liinasta lensi ilmoille taas harakka. Kaikki neljä harakkaa vetäistiin värikäistä liinoista esille ennen kyyhkyjä. Taikuri oli tyrmistynyt, mutta yleisö nauroi luullen harakoiden olevan osa esitystä. Harakat olivat jollakin oveluudella ohittaneet kätevät kyyhkyt.
Vielä oli jäljellä hattutemppu. ”Simsalabim”, taikuri luuli vetävänsä hatusta kanin, mutta sieltä nousi lähes eloton harakka. Isä- harakka oli pyörtynyt ahtaassa hatussa, mutta hetken päästä virkosi happea saatuaan. Taikuri kiskoi hatusta myös äiti – harakan , joka parkaisi kauhistuneena jouduttuaan höyhenistä kiskaistuksi tempun vuoksi. Yleisö osoitti suosiotaan harakoille.
Mutta sirkustirehtööri oli raivoissaan: ”Te pahuksen harakat, nyt lähdette täältä kuin olisitte jo! Tehän sotkette kaiken! Tämä on sopimusrikkomus, saatte lopputilin! Ettekö te ymmärrä, että kaiken pitäisi tapahtua taian ja romantiikan ilmapiirissä?”
Niinpä harakat palasivat allapäin takaisin omaan kotipuistoonsa. ”Ei mennyt ihan nappiin”, sanoi isä hetken mietittyään. ”Meidän olisi pitänyt tyytyä vain sopimuksemme mukaiseen nuorallatanssiin”, äiti totesi, ”ei pitäisi ahnehtia liikaa.” Tyttökin pääsi vihdoin ääneen: ”Niin ja sitä paitsi, sirkus on taidetta.”
Harakat tekivät tilanteesta loppuselvityksen, jonka päätteeksi kaikki huomasivat kaipaavansa keväistä kotikylää. Ikävä iski. Pesän rakennuskin viivästyi sirkusseikkailun vuoksi. Jokohan kesämökkiläiset ovat saapuneet? Miltä kotikylä mahtaisi näyttää näin pitkän poissaolon jälkeen? Siitä harakat päättivät ottaa selvän, ja lähteä matkaan heti seuraavana aamuna. Mutta nuorien harakoiden mielessä kyti jo ajatus omasta kotikylän sirkuksesta. Sen he aikoivat perustaa.
Maija- Liisa
Hyvää satukerrontaa.
Arvelin, etten nyt ennätä lukea Maija-Liisan satua. Myöhemmin kun aikaa. Mutta lukaisin kuitenkin ensimmäisen lauseen ja toisen ja kolmannen. Enkä voinut jättää kesken. Oli pakko mennä harakkaperheen mukaan. Kotikylälle asti.
Loistavaa, Maija-Liisa!!!
Aika oppivaisia olivat nuo tarinan harakat. Ja melkeinpä parempia taikureita kuin taikuri itse. Ennenkuin luin tämän muuttomatka 2:n niin piti etsiä se edellinen matkakertomus kun oli jo päässyt osin unohtumaan ja värittymään mielessä jo vähän toisenlaiseksi. Tässäpä linkki edelliseen:
https://www.vartsi.net/2011/09/28/harakoiden-muuttomatka/
Ihmeen pieni tämä Maija-Liisan harakkaperhe. Olisiko melkein moderni city-perhe jo luonnostaan. Vai olisiko kirjoittaja saanut vinkkiä lastenlaulusta ”Vaarin saari”, siinähän sanotaan, että ”harakalla kolme suurta munaa on”.
Minua on pienen ikäni kiusannut tuossa lastenlaulussa olevat asiavirheet, että muka pesä olisi suuressa honkapuussa ja siinä olisi kolme munaa.. Pötypuhetta sanon minä. Vankan linnunpesillä käyntikokemukseni mukaan pesä on matalalla jossain pahaisessa pöhelikössä ja siinä on hatullinen munia. Kirjatiedon mukaan 5-8 munaa.
Hauska laulu kuitenkin. Eikun rallattelemaan.
Vaarin saari
Vaarilla on saari, se oma saari on.
Vaarilla on saari, se oma saari on.
Ai ai vaaria, kaikilla ei ole saaria,
mutta meidän vaarilla oma saari on.
Vaarin saaressa kasvaa suuri honkapuu.
Muissa saarissa muita, vaan ei honkapuita,
mutta vaarin saaressa kasvaa honkapuu.
Suuressa honkapuussa on pesä harakan.
Pikkulinnut laittaa pesän joka paikkaan,
mutta honkapuussa on pesä harakan.
Harakalla kolme suurta munaa on.
Pikkulintujen pesässä on kymmenen munaa kesässä,
vaan harakalla kolme suurta munaa on.
Eipäs pojat pääsekään honkaa korkeaan.
Isoveli uhmaa ja aikoo tehdä tuhmaa,
mut’ eipäs pojat pääsekään honkaan korkeaan
==========================
Meidän pihan harakkaperheet -noin 10 yksilön perheet ovat mestareita kiusaamaan kissaa ja koiraa.
Harakasta on paljon uskomuksia ja sanontoja. Mieleen tulee kun joku ”menee harakoille”. Mitähän tarkoittanee. On sellainen uskomus, että jos kalaan mennessään tapaa matkalla harakan niin saa kääntyä takaisin. Kalaa ei tule. Se pitää paikkansa niin hyvin, että vaikka harakkaa ei tapaisikaan niin kalaa ei silti tule.
Kiitos Maija-Liisa mukavasta tarinasta. Tästäpä olisi hyvä jatkaa harakoihin liittyvillä muistoilla ja uskomuksilla.
En uskaltanut päästää harakkaperhettä kasvamaan
liian suureksi, että saan jotenkin pidettyä ne
hallinnassa. Ehkä ne kotikylällä ehtivät vielä
pesiä. Se harkanpesä on kai vastoin luuloa hyvin
vahvaksi rakennettu.
Tämän sadun/ kertomuksen pohjana on tositarina
Joensuusta, jossa kotini viereiseen puistoon muutti
jostain huomattava joukko harakoita, jotka jäivät
siihen miltei pysyvästi asumaan. Muutoinkin harakka
on kaunis lintu. Se on puettu silkkiin ja samettiin.
Tämä loppuosa tuli sitten Alpoaatoksen kaivattua jatkoa
kaupunkiharakoiden elämälle.
Harakanpesä
Piti harakka puhetta vierailleen,
”tilapäinen ihan on pesä”
– älä putoa, varis!tein kiireisen,
mut annas, kun on kesä,
niin vannon, kartano korskehin,
hyvät herrat, tässä löytäen,
ei metsässä moista,,
sen näättekin!
Hoi muori, pötyä pöytään!
Mut ennekuin harakka huomaskaan,
jo putos syksyn lehti,
ja kesken hurskaita aikeitaan,
se itse kuolla ehti.
Älä hymyile! Tarina totta on!
Pian ohi on päivät kesän.
Moni aikoi ja aikoi kartanon-
sai valmiiksi harakanpesän.
Lauri Pohjanpää
Variista pidetään viisaana lintuna, mutta ei vedä vertaa harakalle. Muinoisina aikoina niitä oli elättinä lapsien iloksi, joten vertailua on tullut tehtyä. Harakka kävi kanssamme marjassa. Se puolusti ankarasti omaa pihamaata ja vieraat saivat varoa sen terävää nokkaa.Harakan nauru ei ole ”nauru” vaan pelon merkki.