Mies paikallaan

Kesän aikana oli tapahtunut kauhea katastrofi. Ulko-ovemme edustalle kiinnitetty taloyhtiön omistama rappurallin harjasosa oli irroinnut jengoiltaan! Sattuipa sopivasti pihamaalle mies jonka olen nähnyt piha-aluettamme haravoimassa ja hiekoittamassa. Ohikulkiessani kysäisin että voisiko hän kiinnittää sen irronneen harjan.

Rappurallia

Tilannetta tutkailtuaan hän vei minut porraskäytävään ja näytti ilmoitustaululta numeron johon minun tulisi soittaa. Siellä asiani syötettäisiin tietokoneelle josta se naputeltaisiin huoltomiesten kännyköihin josta joku alueella sattumoisin työkalut mukanaan liikkuva huoltomies kuittaisi tehtävän ja kiinnittäisi rappurallin.

Samana päivänä huomasimme, että joku punaisella autolla pihamaalla rallia ajanut kaahari oli saanut valkoisen, pitkän postilaatikkomme lommoille. Käyntikorttia ei ollut jättänyt. Mihinkähän numeroon siitä pitäisi soittaa? Autotallin seinustan yhtenäinen postilaatikkorivikin kuuluu nimittäin taloyhtiön piikkiin.

Eikä kolhu ollut suinkaan ensimmäinen. Muutama vuosia sitten rattia oli väännetty riskialttiin postilaatikomme kohdalla samoin seurauksin. Silloin oli monta muutakin laatikkoa vaihdettava.

Nyt oli siis kysyttävä neuvoa taloyhtiömme puheenjohtajalta, samalla voisi kertoa siitä rappurallistakin. Seuraavana päivänä satuimmekin yhtäaikaa pihamaalle ja hän ryhtyi tarkastelemaan vaurioita. Kysyi, sopisiko meille että laatikko maalattaisiin uudelleen ja kurttuja yritettäisiin oikoa sisäpuolelta varovasti takoen. Sopihan se. Pääasia etteivät postit kastu. Sanoi ilmoittavansa asiasta talohuollolle.

Rappurallin puheenjohtaja sanoi korjaavansa itse ja se tapahtuikin alta aikayksikön. Kun palasimme isänpäiväostoksilta kaupungilta oli homma jo hoidettu. Olisihan sen voinut itsekin ruuvata vaan kun työkalupakki oli jäänyt mökille.

Kukkaro kourassa

Siellä ostoksillakin tarvitsin miestyövoimaa. Kun palautin ostokärryjä ei euron kolikko halunnut irrota kolostaan, ei sitten millään. Periksi en halunnut antaa, sillä kuten tiedätte, sellainen kolikko voi olla joskus kultaakin kalliimpi tässä teknistyvässä maailmassa kun mikään ei aukene tai irtoa ilman tuota maagista kosketusta.

Voi kuinka ilahduinkaan kun samanaikaisesti paikalle saapui sopivasti pitkää ostoskärriletkaa työntävä, haalariasuinen mies joka sai kuin saikin kolikkoni pelastettua! Ymmärsimme hyvin toisiamme vaikka hän ei tainnut suomea osatakaan.

Edellisenä päivänä olin itse pelastamassa erästä naishenkilöä parkkihallin maksuautomaatilla. Automaatti oli niellyt rahat vaan ei antanut kuittia. Kolikot olivat loppu, eikä hän uskaltanut lähteä rahaa hienontamaan jos vaikka sattuisi tarkastaja paikalle.

Jännityksen hetkiä olimme kokeneet myös täpötäyden ostoskärrimme kanssa pitkän pitkissä marketin kassajonoletkassa kun kuulutettiin että varautukaa maksamaan käteisellä, maksupäätteissä on valtakunnallinen vika! Onneksi meillä sattui olemaan sellainen pankkikortti jota vika ei koskenut.

Networks

Kolhuja kokeneeseen postilaatikkomme oli tällä viikolla kolahtanut tiedote jossa kerrotaan että ”Kaustajärven kiinteistöönne asennetaan uusi etäluettava sähkömittari lähipäivinä. Ole hyvä ja tarkista pääsy sähkömittarille mikäli mittari on lukossa tai sisällä kiinteistössä”.

Ennen vanhaan mustat, rumat sähkömittarit (jos kenellä nyt yleensä oli sähköt) olivat nimenomaan sisällä kiinteistössä. Kotonanikin vinttihuoneen seinällä. Siihen maailmanaikaan ei ulko-ovia lukittu eikä mittarinlukijakaan pitänyt tapaanaan edes koputella ovelle. Vinttikamarin ovi saattoi vain aueta ja kas, siinä seisoi komea mittarinlukija keskellä meidän tyttöjen valtakuntaa. Kerran tunnistin jo etukäteen hänen askeleensa portaikossa ja kun satuin olemaan vielä yöpaitasillani niin piilouduin siksi aikaa vaatekomeroon. Ihan vain häveliäisyyssyistä.

Se pyörii sittenkin

Komerossa kyykisteli vesimittarinlukijakin eräänä talvisena pakkasiltana. Olimme muuttaneet omakotitaloon eivätkä kaikki mittarit olleet tulleet minulle vielä tutuiksi. Iltana muutamana soi ovikello ja ovella seisova vihainen mies syyllisti minua koska emme ole koskaan kotona. Miksi olisi pitänyt olla? No siksi, että hän olisi päässyt lukemaan vesimittarimme. Kaikkien muiden alueella asuvien mittarit oli jo luettu.

Mies oli sen verran vimmoissaan ettei hän suostunut edes riisumaan karvalakkiaan ja paksua pomppaansa kun pyysin armonaikaa miettiäkseni missä vesimittarimme voisi sijaita. Sitten muistin, että ahtaan siivouskomeron lattialaatta on irroitettavissa, voisikohan se olla siellä? Siellähän se oli mutta erittäin hankalassa paikassa.

Juuri kun mies oli survoutunut komeroon niin että ainoastaan sarkahousujen takamus oli näkyvissä aukesi saunan pukuhuoneen takaovi. Siippa saapui hikisenä hiihtolenkiltään ja oli päättänyt tulla suoraan takaovesta. Siipan ilme oli näkemisen arvoinen kun hän jähmettyi ovelle huomatessaan että pukuhuoneen siivouskomerossa kyyristelee tuikituntematon mies.

Nyt kun asumme taas kerrostalossa, on vesimittarikin luettava mieluummin itse. Se on luukun takana katossa ja niin korkealla ettei sinne naisimmeinen yllä vaikka taloustikkailla seisoisi. En ainakaan minä. Vaan olipa avukseni tullut huoltomieskin ihmeissään kun ruuvasi kattoluukun auki. Hän totesi että mittarihan on asennettu väärin, se pyörii takaperin! Älkää kysykö minulta kuinka se on mahdollista.

Eikä tästä ole montakaan päivää kun pesuhuoneessamme ähersi mies vaihtamassa ilmansuodattimia. Tuumi, että tämä teidän on kaikista hankalin koska suojakotelo on niin tiukka että se meinaa irrota raameineen seinästä ennen kuin kannen saa kiskottua auki. Pelonsekaisin ilmein seurasin toimitusta, onneksi hökötys pysyi seinällä. Ainakin toistaiseksi.

Avainkaulalapsi

Tuli mieleen kuusikymmnetäluvun talonmies Pikkarainen (nimi muutettu). Hänen puoleensa voi aina kääntyä silloin kun apua tarvittiin. Asuinalueemme lapset olivat hänen fanejaan ja kulkivat kurahoussuissaan ja kurarukkasissaan kottikärrien vierellä aina siellä missä talonmieskin. Talon pannuhuone oli monelle lapselle päiväkerhon korvike. Ja jos avain unohtui jonnekin, kävi talkkari avaamassa uksen yleisavaimellaan. Aika usein se unohtuikin.

Vaan nykyisin ei passaa unohdella. Eräs läheisessä palvelutalossa asuva yhdeksänkymmentävuotias rouva kertoi, että jos avain unohtuu ja joutuu hälyttämään talon huoltomiehen paikalle se maksaa maltaita. Mikään palvelu ei ole enää ilmaista. Paitsi se irronneen rappurallimme asennus.

Tellervo

Kuvat: Lissu Kaivolehto