Taitaapa se vielä nykyäänkin joillekin oppilaille olla välitunti se koulun paras tunti. Kumma kyllä, kun ne muutamat muistikuvat Tohmajärven Aseman koulusta, liittyvät juuri välituntien viettoon. Aivan vapaasti oppilaat saivat touhuta ja keksiä leikkejä koulunpihalla. Ei silloin opettajia näkynyt ulkona välituntisin valvomassa oppilaiden touhuja. Meidän opettajamme vilkaisi aina välillä keittiön ikkunasta ja jos huomasi tappelunnujakan pihalla koputti kiukkuisesti ikkunaan, ja kahinointi loppui siihen. Ei arestiin haluttu jäädä, silloin säästyttiin kotona turhilta selittelyiltä.
Toka luokalla pidettiin ns. pikkuvälitunti. Kesken oppitunnin juostiin ulos lipputangon ympäri ja takaisin.Syntyi kilpailu, kuka on nopein. Luokkahuone oli toisessa kerroksessa ja portaat aika jyrkät, joten haavereitakin siinä sattui.
Talvisin hiihdettiin välituntilatua ja hiihdetyistä kilometreistä pidettiin tarkkaa kirjaa, koska samalla suoritettiin hiihtomerkkiä ja treenattiin koulun hiihtokilpailuja varten. Kotihiihdoista vanhemmat todistivat kilometrit hiihdetyiksi.
Piilosillaolo oli yksi suosituimmista leikeistä. Paras piilopaikka oli opettajan navetta, joka ei ollut silloin käytössä. Sinne pujahdettiin sontaluukun kautta. Sieltä ei hakija hevin löytänyt.
Toinen piilopaikka oli ulkohuussin ”vintillä”, jonne kiivettiin lankkua pitkin. Kerran joku pyöräytti lankkua, ja minä putosin pää edellä lattialle. Seurauksena oli aivotärähdys. Seuraava oppitunti oli kouluradion kuuntelua, josta en tainnut tajuta mitään. Kun sitten noustiin ruokarukousta lukemaan, en pystynyt pidättelemään oksennustani. Siinä menivät ruokahalut monelta.
Kun opettaja sitten viimeinkin sai tietää, mitä olimme välituntisin touhunneet, hän jätti toiset arestiin ja minut lähetti kotiin. Minä olin kai saanut jo rangaistukseni. Siihen loppuivat sontaluukusta ryömimiset ja lankkukin oli pätkitty palasiksi.
Vuoden kävin vielä kansakoulua Harjulanmäen koulussa Värtsilässä. Sinä talvena vietetyt välitunnit ovat jääneet erikoisen hauskana muistona mieleeni. Jotkut tehtaalaisten pojista olivat pihistäneet tehtaan romutarhasta pyöreitä, emalipintaisia mainoslevyjä, joissa muistaakseni luki Regord. Ei nykyiset muovipulkat vedä vertoja niille rekorteille. Kyllä niillä koulun mäestä sai niin mahtavat kyydit. Ei tarvinnut opettajien patistella oppilaita välituntisin ulos, kun kaikilla oli kiire mäenlaskuun. Sekin lysti loppui siihen, kun eräänä päivänä välitunnille päästyämme totesimme , ettei pihalla ollut rekortin rekorttia. Tehtaan auto oli käynyt keräämässä kaikki ja toimittanut ne takaisin sinne romutarhaan. Epäiltiin opettajien olleen asialla.
Oppikoulun aikaisista välitunneista ei ole jäänyt muistiini mitään. Taidettiin vain kävellä pihalla ja tiirailla tyttöjä. Sieltähän se ensi-ihastuskin löytyi, pitkälettinen Pirkko.
Pussinpohjan Masa
P.s. Koulukuva vuodelta 1943. Ei silloin harrastettu luokkakuvia, vaan koko koulu vaan samaan kuvaan. Kauan siinä sai hakea omaa otsatukkaansa. Opettajat: Impi Heinonen. Lydia Nylund,
Eero Siitonen ja Inkeri Ojala.
Irwin Goodman – Välitunti
http://www.youtube.com/watch?v=VyvuQIfcshY
Inkeri Ojala lienee ollut aikaisemmin Patsolan koulun opettajana?
Masa, olen minäkin Regordilla laskenut. Enollani Lauri Väänäsellä oli sellainen. Taidat tuntea edesmennen Lassin? Kovasti se vekotin pyöri ympäriinsä kun huristeltiin mäkeä alas. Monena vuotena noiden mäenlaskuaikojen jälkeen kaupailin Regordia. Mutta jonnekin se oli yhtäkkiä kadonnut. Ei varmaankaan sinne romutarhaan, koska silloin oli jo raja siirtynyt tuohon väärään paikkaan.
Ierikka
Masan juttuun viitaten.Masalle
Minulla on kuva otettuna täsmälleen samasta paikasta joskus 50 luvun vaihteesta. Tunnistettuja henkilöitä on ainakin Tyyni Ylä-Poikelus ja hänen siskonsa,sekä Anni Hyvärinen. Oma veljeni Paavo ja siskoni Toini.
Kirjoittelin joku päivä sitten tuonne koulumuistoja palstalle omia muistojani. Ne taisivat jäädä Värtsilän kirkon aidan alle.Tuskinpa ne muita kinnostaakaan kuin sinua.
Terveisiä lumettomasta Karjalasta.
Joku tuolla kommenteissaan sanoi homman menneen metsään. Sinne minäkin nyt lähden.
Värtsin lukijoille
Soiteltuani yhdelle luokkatoverilleni, sain tietää, että niitä ”rekorteja”(Record) saivat tehtaan työntekijät ottaa oikein luvan kanssa sieltä romutarhasta lapsilleen mäenlaskuun.
Minulla oli väärää tietoa, tai sitten papparaisen muisti petti.
Anteeksi!
Masa
Reino A, kirjoita ihmeessä koulumuistoja tänne. Kyllä niitä on mukava lukea. Kannattaa myös muistaa, että näitä juttuja lukee monet ulkosuomalaiset muissa maissa ties missä asti.
Isot kiitokset Pussinpohjan Masalle muisteloista. Olit kaivanut paljon välituntimuistoja. Ihan hengästyin lukiessani. Tällaiset kirjoitukset palauttavat mieleen omia, kauan sitten unohtuneita muistoja.
Kuvasta tunnistan Inkeri Ojalan tukan. Hänellä oli aina samanlainen kampaus Patsolan koulussa ollessaan. Siitäpä tuli yksi koulumuisto heti mieleen: ”KalleNestor Ojala, kentunnahka olalla” tällaista kuulin huudettavan poikien kesken. Syytä en meista.
Reissasin keskiviikkona Pussinpohjan
Masan lapsuuden maisemissa Vanhassa
Värtsilässä, ensin pistäydyimme keskiviikon
toripäivilläkin kylän keskustassa.
Aika monta uutta ja kaunista omakotitaloa
on valmistunut tai valmistumassa siellä
Pussinpohjaan menevän tien suunnassa.
Paluumatkalla eräs mukana ollut mieshenkilö
muisteli omia koulumuistojaan, ei tosin
Värtsilästä. Kannustin häntä kirjoittamaan
niitä tänne Värtsiin.
Varmaan saamme Reino A:nkin koulumuistot
framille. Ja esimerkki saattaapi innostaa
muitakin kynänkäyttäjiä.
*
Paluumatkalla ryhmämme poikkesi vielä
Tohmajärven hautausmaallekin. Se Värtsissäkin
puheenolleena yhdeksän haudan rivi käytiin
tietenkin taas katsomassa.
*
Kotiin palattua meinasi iskeä ”jet laaki”,
Vennäin aika oli nyt kaksi tuntia omaamme edellä.
Tuosta ”Rekortista” sen verran, että minäkin olen saattanut nähdä sellaisen. Muistelen, että kotipihassani olisi ollut tummanpunainen peltikiekko, jossa luki keltaisilla kirjaimilla RECORD BENSIINI. Samanlaisen kiekon, tosin pilalle ruostuneen, löysimme joskus uimareissulla Jänisjoen pohjasta. Rautatehtaalla työskennellyt Antti – pappani lie niitä kotiinsa kuljetellut. Kuulemani mukaan kysymyksessä olisi ollut polttoainetynnyrin kansi, johon tietysti tekstikin ehken viittaa. Lienenkö vähääkään oikeilla jäljillä?
Yhdyn Pussinpohjan Masan muistoihin keskikoulun välitunneista. Kyllä se oli enimmäkseen kädet taskuissa seisomista ja yleensä juoksuhaudan Pielisjoen puoleisella penkalla.Ehkä siinä rohkeimmat katselivat myös oman koulun tyttöjä. Tyttökoululaisethan olivat silloin jo kotonaan.
Sodan jälkeen ”tipulan” pihamaan poikki rannan suuntaisesti kulki mutkitteleva juoksuhauta, joka oli paikallaan ainakin lukuvuoden 1945-46. Myöhempien lukuvuosien tilannetta en enää muista.
Patsolan koulussa leikittiin usein puuhippaa. Puut pihalla oli istutettu sopivin välein ja jos oli nopsajalkainen ennätti ennen hippaa seuraavan puun luo.
Musta mies oli myös suosittu leikki. Vieläköhän sitä leikitään. Polttopallo oli myös suosittua. Nämä kaikki olivat jonniisortin hippaleikkejä.
12 tikkua laudalta hajosi pitkin pihaa ja leikkijät piiloihinsa. Kun tikut olivat takaisin laudalla, sai kerääjä lähteä etsimään piiloutuneita. Varoa piti, ettei kukaan selän takana pompsauttanut tikkuja uudelleen kerättäviksi.
Tässä muutamia esimerkkejä välituntileikeistä.
Mitä se musta mies -leikki oli? Ei tunnu tutulta.
Meillä yläluokilla pelattiin talvellakin lentopalloa. Lumi ei haitannut kun se tallautui kovaksi.
Kuka pelkää mustaa miestä-leikki koetaan rasistiseksi kuulema
nykyään. Nurkkajussi on muunnos puuhipasta ja 10tikkua laudalla
ovat suosittuja vieläkin kesämökin pihalla lastenlasten kanssa.
Alkaa vaan jo käydä raskaaksi vaarin voimille.
Masa
Niin käy voimille, mutta vielä niitä melkein hengästymättä muistelee. Joihinkin leikkeihin eivät kaikki mahtuneet kerrallaan. Tai ei ehkä huolittukaan. Se ulkopuolelle jääminen oli ikävää ja on vielä nytkin.
Nurkkajussin lisäksi on riukupallo joka oli menneenä kesänäkin käytössä.
Masalle kiitos mainioista välituntimuistoista.
Irenen mainitsemat polttopallo ja kuka pelkää mustaa miestä kuuluivat myös Kiihtelysvaaralaisen Raatevaaran koulun välituntien ohjelmaan.
Pelasimme myös pesäpalloa ja neljää maalia, hyppäsimme narua ja ruutua, leikimme viimeinen pari uunista ulos ja huraa hura häitä.
Talvella rakennettiin lumilinnoja ja oltiin lumisotaa. Pojat harrastivat myös tyttöjen naaman lumipesua. Siitä tietysti kielittiin opettajalle. Rankaisiko opettaja tuosta kurittomuudesta poikia, sitä en muista.
Välitunnin loppumisen merkiksi järjestäjä kilisti rappusilla messinkistä soittokelloa. Silloin juostiin eri puolilta pihaa kilpaa portaiden eteen jonoon, tytöt ja pojat kummpikin omaansa. Se jono, joka oli ensiksi suora, pääsi ensimmäisenä sisään.
Nurkkaukkoa leikittiin Patsolassa 70-luvulla. Se tosin siirtyi osastoon ”kielletyt leikit”, kun kovalevystä väsättyjen autotallien nurkat menivät kartulla lyöden enemmän tai vähemmän pehmeiksi.
”Kuka pelkää mustaa miestä” oli todellakin yksi suosituimmista leikeistä; muka suvaitsevaisuuteen vedoten sitä ei enää suvaita.
Hoh hoijaa, turhaa törinää; neekeri on neekeri ja mustalainen on mustalainen jne. ilman mitään rasismia. Ei kaiken maailman kotkotuksille ole tarvis antaa periksi!!
Hyvä, Jussi! Olen kanssasi samaa mieltä näistä sanoista.Me voimme ladata minkä tahansa sanan kaikenlaisilla mielleyhtymillä. Tuleeko siitä sitten tabu? Neekeri ja mustalainen ovat ihan yhtä hyviä sanoja kuin suomalainen tai tsuhna.IHMISIÄ kunnioittakaamme!
Avasin juuri saamani kirjan ja siinä mainittiin ensimmäisellä sivulla peli,12 tikkua laudalla.