Keväisiä koulukuvia Patsolasta

Jokunen kuvamuisto Patsolan koululta.

Kun talvipakkaset hellittävät ja aurinko alkaa lämmittää on koululaistenkin mukavaa nauttia auringon lämmöstä vaikka kesän hellettä  ei vielä olekaan.   Näyttäisi olevan melko varhainen kevät, vähän vielä luntakin pihamaalla, eikä suksiakaan ole vielä ehditty viedä kesäsäilöön.  Koulun pihamaalla on todennäköisesti  ollut melkoinen vesioja sillä paikalla, jossa pihan alla olivat betonitunnelissa lämpöputket rakennusten välillä.  Joinakin keväinä koko pihamaa lainehti veden vallassa.  Kumisaapaskeli on näemmä ainakin ollut.  Tässä pari  mustavalkeaa kuvaa Patsolan koulun välitunnilta joskus 1970 luvun puolivälin paikkeilta.  Jäljempänä olevat värikuvat ovat hiukan myöhemmältä ajalta.

 

Patsolan koulun tyttöjä keväisellä välitunnilla.  Kuvat SP

Koulun kello on näköjään jo kilkattanut ja saanut pojat järjestäytymään  sisään tuloa varten jonoon.  Pojat ovat poikia ja aina pitää vähän nahuta tai ainakin  pikkuisen poseerata opelle kuvaa varten.

Patsolan koulupojat välituntijonossa.

Sitten kun kevään viimeiset koulupäivät ovat jo esissä, voikukka kukassaan,  ja t-paitakin on jo liian lämmin asuste, silloin on päästävä retkelle,  pois luokasta pyöräilyretkelle  lähikylille tahi joskus vähän kauemmaksikin bussikyydillä.  Tässä muistaakseni oltiin menossa Matarniemeen, mutta matkalla poikettiin opintokäynnille katsomaan kunnan hallinnon toimitiloja.

Keväisellä retkellä nykyisen kylätalon tuntumassa.

Kotiseutuneuvos Otto Rummukainen on ollut vuosikymmenten ajan kaikkien koululaisten hyvä tuttu ja ystävä.   Tuttavuus on useimmiten toiminut niin päin,  että Otto on käynyt koululla, milloin missäkin asiassa,  esimerkkeinä vaikkapa nuoriso- ja raittiustyössä  elokuvineen tai 4H  kerhoneuvojan ominaisuudessa.  Joskus taas niin päin, että koululaiset kävivät Oton luona kevätretkellä. Grillikatoksessa oli mainio paikka makkaranpaistoon ja lähimaastossa juostiin kiinni viimeistä paria joka huutamalla saatiin uunista ulos.

Retkeläisiä Rummukkalan Oton grillihuoneella.

Tämmöisiä muisteluksia tällä kertaa.  Herättelisikö jonkun muunkin muistelemaan?

1 comment for “Keväisiä koulukuvia Patsolasta

  1. Kiitos, Seppo, koulumuistelostasi. Löysin 70-luvun kuvista monet tutut kasvot.

    Muistan hyvin,kun Otto ajalsi mustalla pyörällään pihaan filmikelat takatelineellä. Se oli aina odotettu tapahtuma.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *