Liekö perää huhussa, että Linnan itsenäisyysjuhlista tähteeksi jääneet herkut on työnnetty roskiin? Heitetäänkö laitoksissa ja yksityistalouksissakin syömäkelpoista ruokaa menemään? Kuinka moni nälkäinen kokeekaan suureksi vääryydeksi moisen tuhlauksen. Heillä on varmaan samanlainen tunne kuin eräänä päivänä pienellä tytöllä heti sodan jälkeen.
Lapsuusmaisemissa oli katu jyrkässä mäessä. Sitä ei voineet käyttää kuin jalankulkijat. Hekin motkottivat kulkiessaan, että on liukas kuin tiaisen pää. Lapset vielä mäkeä laskiessaan tekivät liukkaudesta entistä lipevämpää. Mäen alapuolella oli lihakauppa mäen ja risteävän tien kulmauksessa. Paitsi lihatuotteita sieltä sai ostaa myös ”namimuruja”, sen ajan karkkeja. Porkkanaraaste oli kenties kastettu sakariiniveteen ja sitten kuivattu ja pussitettu. Ai, että olivat hyviä!
Sinä päivänä mäen alapuolista tietä pitkin nuori mies juoksutti koiraansa. Tytöllä ei ollut mitään mahdollisuutta saada omaa koiraa. Niinpä tuo jalo otus veti vastustamattomasti puoleensa. Koira sidottiin lihakaupan pihalle ja omistaja meni asioimaan sisälle. Tuli oiva tilaisuus mennä ihailemaan koiraa, kenties ihan silittämään. Mutta isäntä tulikin jo ulos ja avasi ostamansa paketin koiran eteen. Sieltä paljastui iso kasa herkullisia nakkeja. Vesi herahti tytönkin kielelle. Ei hänen kotonaan sellaisia herkkuja näkynyt. Koiran omistaja tuskin huomasi sivussa seisovaa tyttöä.
Linnan juhlijoilla pitäisi olla tieto nälkäisistä, onhan leipäjonoja näytetty TV:ssä. Nämä juhlija-tasoiset ihmiset kuitenkin tekevät päätöksiä. Väärä-kurkku-direktiivi tosin kumottiin. Pitäisi kumota myös direktiivi, joka ei salli ruuan tähteitten syöttämistä edes eläimille. Ehkä olisikin parasta, että direktiivejä noudatetaan, mutta soveltuvin osin.
Kyllä huhussa on perää. Olisikohan järkevää kierrätystä ja yhteistyötä järjestää Hurstin juhlat vähäosaisille 7.joulukuuta, jonne ylijäämä herkut voitaisiin viedä syötäväksi linnan juhlista! Eiväthän kuivakakut, piparit yms. pilaannu hetkessä, sanoipa elintarvikelaki mitä tahansa.
Löysin netistä Iltalehden 7.12.2011 julkaiseman jutun aiheesta.
Alla jutusta lainattua
***********************
Elintarvikelainsäädäntö estää kertaalleen esillä olleen ruuan uudelleen tarjoilun, siksi jäännökset joutuvat roskiin, herkkujen loppusijoituspaikkaa MTV3:lle perustelee presidentin kanslian lehdistöpäällikkö Eila Nevalainen.
Linnassa esillä olleet 170 kukkalaitteet sen sijaan otetaan hyötykäytetään. MTV3:n mukaan ne jaetaan eri laitoksiin, missä niistä on iloa mahdollisimman monille.
*****************
Elintarvikelaki ei näemmä kiellä elukoille antamasta. Vai kieltääkö? Ja huonot lait on kumottava.
En ole kovin perillä asiasta, mutta muistelen jossain vaiheessa kuulleeni, ettei esim. koulujen ruokatähteitä saanut viedä naapurin eläimille – nyt en tiedä miten on.
Pitäis ollA TIETOA.
Olen ollut joskus ”herkkuja” syömässäkin. Mirja P
Nyt(kin) Värtsissä puututaan aivan oikeaan asiaan! On sinänsä hyvä, että Suomessa valvotaan tehokkaasti elintarvikehygieniaa. Olemme näin välttyneet kohtuullisen hyvin kaikilta vakavilta sairauksilta, jotka leviävät pilaantuneen ruoan välityksellä.
Ongelma tässä on vain se sama, mikä mättää monessa muussakin asiassa eli homma on mennyt vahvasti ”överiksi”. Suomessa joutuu ruokaa vuosittain roskiin eli sekajätteen joukossa kaatopaikalle tai biojätteeksi 350 000 000 kg. Luit aivan oikein; 350 miljoonaa kiloa! Aivan järkyttävä määrä ja melkein kaikki sellaista ruokaa, jossa ei ole oikeasti mitään vikaa.
Suomalainen vakuutusjärjestelmä pitkälti mahdollistaa tämän porsastelun. Aivan sieluun koski, kun katsoin joulumyrskyjen jälkeen televisiosta uutiskuvaa, jossa suuressa marketissa olleen sähkökatkoksen jälkeen pinnasta sulahtaneita kinkkuja ja muita tuoretuotteita mätettiin surutta valtaviin roska-astioihin. Nämäkin tuotteet menivät kaatopaikalle, koska niistä ei kuorittu mitään pakkausmateriaalia pois. Tuttava kauppias kertoi, että ei niissä tuotteissa ole oikeasti välttämättä mitään vikaa, mutta vakuutuksen kautta on helpompi ottaa uutta myyntiin, kuin ruveta lajittelemaan ja myymään alennuksella entisiä.
Eräänä esimerkkinä tästä järkyttävästä tuhlauksesta mainittakoon mm. muutamien vuosien takainen ”hullun lehmän” skandaali. Suomestakin olevinaan löytyi yksi tautitapaus. En itse usko ollenkaan diagnoosin oikeellisuuteen, mutta tämän kyseisen eläimen ruho laitettiin siitä johtuen teurastamolla tietenkin hylkytavarana syrjään ja edelleen tuhottavaksi. Tämä kaikki tiedotettiin mediassa. Asia, mitä ei sen sijaan tiedotettu oli se, että saman kohtalon kokivat myös muut samaan aikaan teurastamon kylmiössä jäähtymässä olleet naudanruhot. Käsittämätöntä haaskausta!
Itsellemme ei elintarvikkeissa olevilla viimeinen myynti- tai käyttöpäivä kuin myöskään parasta ennen – päiväyksillä ole sinällään mitään merkitystä. Tutkimme ruoan haistelemalla ja maistelemalla. Hyödynnämme ruokaostoksissa niin paljon, kuin suinkin voimme ns. punalipputuotteita. Sen lisäksi seulomme eläintenruokakylmiöistä mukaamme kaiken evään, mistä vain muuten pidämme. Tämä kaikki edellä mainittu on suhteessa tosi halpaa ruokaa.
Kotieläinten ruokkimiseen laitoskeittiöiden ruoantähteillä on selkeitä rajoituksia. Nykyinen lainsäädäntö ei mahdollista tautiriskin (heh!) vuoksi edes sikojen ruokintaa kouluruokalan jätteillä.
Ruoan kunnioittaminen / haaskaaminen on mielestäni pitkälti asennekasvatuskysymys. Minulle on lapsena opetettu, että kaikki ruoka on Jumalan viljaa ja sen haaskaaminen, kuin myös sillä leikkiminen on synti! Tämä käsitys ei ole yhtään himmertynyt, päinvastoin. Käsittääkseni monissa perheissä on vallalla tässä(kin) asiassa varsin väljä käytäntö, kun esim. kouluilla ruokaillessa katsoo sitä ruokamäärää, joka jäteastiaan kertyy.
Juttua olisi aiheesta ehkä enemmänkin, mutta riittäköön nyt tämä näin avaukseksi. Keskustellaan!
Niin se vain on. Kyllä meitä varjellaan kaikelta pahalta.
Olen lukuisat kerrat ollut armeijan kertausharjoituksissa armeijan eväillä. Olen kuullut, että sielläkin pätee samat ohjeet kerran esillä olleesta ruuasta.
Sielläkin tähteet menee roskiin.
Metsäkeikalta jäänyttä ruokaa ei saa palauttaa edes ruokalaan vaan sen hävittämisestä on annettu kuljettajille selvät ohjeet.
Mutta voi vain kuvitella mihin kaikkeen voisi johtaa sellainen käytäntö, että alettaisiin lipsumaan näistä määräyksistä. Joku varmasti lipsuisi reilusti enemmän kuin joku muu
Tänään 22.3. vietetään Suomessa maailman vesipäivää. Kun vesipäivää vietetään, niin silloin puhutaan sekä ruuasta että vedestä. Sitä vaan ei muista, että kaikilla ei ole puhdasta vettä edes juotavaksi eikä ruuan valmistamiseksi.
Kehitysmaassa pieni lapsi saattaa joutua käyttämään koko päivän aikaa veden hakemiseen perheelle, eikä siksi ehdi osallistua esim. koulunkäyntiin.
Suuret nälkävuodet, 1866- 1868, ovat niinkin lähellä, parin kolmen sukupolven takana. Silloin kuoli 8% Suomen kansasta nälkään ja siitä johtuviin sairauksiin.
Kyllä olisivat nämä ihmiset olleet kiitollisia jokaisesta leivän
murusesta.
Sattui hauskasti, kun Helena Tahvanainen kirjoitti tämän oäivän Karjalaisessa lähes samasta asiasta. Vaikka ei kotimme mikään uskovainen ollutkaan, puhuttiin meilläkin Jumalan viljasta. Onko niin, että muutaman koijarin takia kaikien pitää käyttäytyä järjettömästi?
Minulta loppui ruoan edessä oikuttelu pikku poikana, kun mummo sanoi: ”Kuule, Erkki, se on Jumalan viljaa!” Vuosien aikana tästä huomautuksesta on kehittynyt merkittävä osa elämänkatsomustani. Isä meidän -rukouksen ”anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme” nousee iltarukouksessani hyvin syvältä sielun pohjalta.
Sen vähän mikä ruoastani tai sen valmistamisesta jää tähteeksi, sen vien kompostiin mullaksi muuttumaan. Kun siihen sekoitan appelsiinin kuoria, nautin ajatuksesta, että kompostini on globaali, ja aikanaan myös kasvimaani. Reilun kaupan tuotteiden jäännökset suorastaan pyhittävät globaalin kompostin. Ierikka
Joskus aikonaan, kun lapsemme olivat pieniä eikä syöneet kaikkea mitä lautasella oli minäpä äitinä söin kun harmitti jättää tähteitä
– niin kai ei olisi pitänyt tehdä ja siinä on syy, että olen aina ollut vähän pyöreä – ei ainakaan sukuvika.
Isäukko oli omassa kodissani tiukka, että on syötävä kaikki, mitä lautasella oli ja oli vielä vihainen, jos joku ruoka ei kelvannut.
Itse olen ollut lapsille lojaalimpi. Mikä sitten on hyvä systeemi lasten kanssa. Olen ollut huomaavinani, että tytöt vaativat syömään sen mikä lapselle on laitettu lautaselle ja että on oltava yhtäaikaa ruokailemassa, jos se on suinkin mahdollista. Hyvä kaunis tapa, jos toimii. Mike
Alpo mainitsee armeijan systeemistä. Asia on todellakin niin, että periaatteessa mitään ruokalan ulkopuolelle tuotua ruokaa ei oteta takaisin hyötykäyttöön. Käyn usein harjoituksissa Kontiorannassa ja Sotinpurolla, joista tuon miltei joka reissulla monenlaista syötävää kotiin. Nehän eivät ole suinkaan millään tavoin piloilla (pakkaukset ovat jopa avaamattomia!) ja en mitenkään voi hyväksyä niiden päätymistä roskiin.
Viittasin edellisessä kommentissani teurastamojen käytäntöön. Jo vuosia sitten Suomessakin siirryttiin muun Euroopan malliin ns. sairasteurastusten osalta. Ymmärrän sen, että ravinnoksi ei käytetä oikeasti sairaiden eläinten ruhoja. Sen sijaan en ymmärrä, että esim. jalkansa katkaissutta nautaa ei voida
hyväksyä julkiseen elintarvikekäyttöön, vaan se täytyy lopettaa ja toimittaa raadonkeräilyauton kyydillä Honkajoelle poltettavaksi (haudata ei saa). Tämänkin menettelyn myötä tuhotaan valtaisa määrä (satojatuhansia kiloja) hyvää lihaa! Vaihtoehtoisesti tällaisen eläimen saa tietenkin teurastaa omaan käyttöön, mutta siinäkin on omat hankaluutensa.
Jossakin television ajankohtaisohjelmassa haastateltiin vuosia sitten lähetyslentäjä Roy Rissasta. Häntä oli puhutellut erittäin paljon seuraava kokemus: Jonkin afrikkalaisen kylän lähellä hän oli istunut pienen lentokoneensa ohjaamossa ja ennen ilmaan nousua syönyt appelsiinin. Ruokailtuaan hän oli heittänyt hedelmän kuoret koneen viereen maahan. Paikalla olleet nälkäiset ihmiset olivat kirkuen rynnänneet taistelemaan kuorista ja syöneet ne suihinsa. Rissanen muotoili pohdiskelunsa tuloksena asiasta suunnilleen niin, että näiden paikallisten ihmisten nälkää ei helpota syökö hän itse mitä tai jättää syömättä, mutta jos hän mielii auttaa näitä ihmisiä on hänen itsensä pysyttävä suurin piirtein kunnossa ja terveenä.
En tietenkään toivo mitään katastrofia, mutta meille yltäkylläisyyden huumaamille ihmisille olisi aivan oikein jos välillä joutuisimme vaikka jonkin aikaa ihan oikeasti miettimään, mistä saisimme vatsan täytettä. Emme omalla syömisellä tai syömättömyydellä pysty sinänsä kenenkään muun nälkää sammuttamaan, mutta voisimme opetella kiittäen kunnioittamaan ruokaa ja juomaa Jumalan lahjana sekä muistamaan sen tosiasian, että miljoonien ja taas miljoonien ihmisten jokapäiväinen vieras on todellinen NÄLKÄ!
Tuhlaus on aina ja vain aina tuhlausta. EU:n Päättävät pörhöt ovat näin sen suojelleet. Niin kuin monet muutkin asiat jotka Suomalaisin silmin eivät käy millään järjellä ajatteluun.
Olen aikoja sitten tullut tulokseen, että nää direktiivi ideoiden luojat eivät ole tästä maailmasta, tai kuten nämäkin em. kirjoituksen kertojat kertoo, mutta eivät suoraan paljasta mistä nää direktiivi kehittäjät ovat oikein peräisin ja ketkä he ovat uunottaneet puolelleen, että koko eurooppa, tai ainakin suomen EU orjat päättäjät lisäävät vielä omia tosi huippu järkeviä päätöksiä. Että kyllä eu:ssa on tosi paljon naurettavaa.
Se tietyn EU:n määrityksen mukainen direktiivi mm. kurkun ulkomuodon määrittelystä, koskien kurkun vinoutta/viäntyilemistä ei tainnut mennä läpi käytännössä pitemmän päälle EU:ssa..? Nöyrtyivät käsittääkseni. Kurkku kasvaa kuten tykkää!
Samaa syötävää on, onko enempi tai vähempi käyrä vai viiva suora. Olette varmasti kuulleet ja lukeneet tästäkin direktiivistä? Mitekäs tämä asia nyt sitten olikaan?
Ymmärrän tuon kurkun kierouden tai suoruuden..
nimittäin meidän lähellä olevalla puutarhalla viljellään lavakurkkua ympäri vuoden. Olen joskus hakenut sieltä hyväntekeväisyyteen lahjoituskurkkuja, niintä kieroja.
Kone pyörittää kurkut muovikalvoon. Vain suorat kurkut voivat pyöriä koneessa väärät eivät pyöri. Ne joutuu ”kakkosluokkaan”. Jos kurkut on myytävä kelmutettuna niin silloin nämä kierot täytyy heittää hukkaan. Tässä tapauksessa se ei johdu suoranaisesti direktiivistä.
Minua ihmetyttää että miksi ihmeessä ne kurkut myydään kelmutettuina? En millään keksi järkevää syytä moiselle turhalle jätteen tuotolle. Eihän useimpia muita vihanneksia ja hedelmiä ole yksittäin muoviin kääritty.
Jatketaanpa vielä hieman tästä samasta aiheesta. Kommenteissa on ehkä syyllistetty liiankin selkeästi lapsia ruokaan liittyvästä oikuttelusta. Totuus on kuitenkin havaintojenikin mukaan se, että aikuisetkin ihmiset entraavat tosi paljon ja näyttävät tällä(kin) tavalla huonoa esimerkkiä. Esimerkkejä tästä tuhlauksesta löytyy riittämiin ruokaravintoloista ja vaikka varuskunnan ruokalasta. Täysin käsittämätöntä, etteivät täysi-ikäisetkään ihmiset saa syötyä lautastansa tyhjäksi!
Kurkkujen käyryys on tuttu juttu, mutta enemmän olen itse kärsinyt banaaneihin liittyvästä ongelmasta. Söisin tätä apinan evästä tosi mielelläni, mutta hyviä banaaneja on miltei mahdoton saada. Kyläkaupoissa niitä ennen oli, mutta kauhistelen näitä markettien vihreitä, hampaissa rusahtavia eli RAAKOJA hedelmiä. Siinä vaiheessa kun banaani on kypsä eli sen kuoreen tulee selkeitä ruskeita täpliä ja laikkuja, se täytyy lain mukaan kauppiaan toimesta poistaa biojätteisiin eli roskiin. Voi !”#¤%&/()=? tätä direktiivien maailmaa!!! Kunpa Luojalla vielä riittäisi anteeksiantoa ja ymmärrystä!
Kirjoitin aiemmin nälän olevan miljoonien ihmisten jokapäiväinen vieras. Pohdiskelin vielä tätä ja ajattelin että asian kanssa voisi ehkä jotenkin tullakin toimeen, jos se olisikin vain vieras. Valitettavasti se on kyllä paremminkin näiden miljoonien sisariemme ja veljiemme tuttu, liiankin tuttu!
On muuten mielenkiintoista huomata, että muitakin lukijoita kiinnostaa yöllä kirjoittaminen. Olin tapani mukaan eilenkin jo mielestäni melko myöhään asialla, mutta Hemppa ja Eira pistivät vielä paremmaksi puhumattakaan Alposta, joka oli kuitannut tänä aamuna kahtakymmentä vailla neljä!
Panenpa tähän uuden asian, joka mielestäni on tuhlausta.
Luin toisaalta netistä, kuinka eräs asiakas oli jonottanut 1h15min ja odotus jatkui verovirastossa. Ajatellaanpa, että joitakin asiakkaita jonottaa saman verran ja ovat poissa työpaikaltaan. Mikähän summa kertyy kansantaloudellisesti tästä hukkaan heitetystä ajasta.
Ainakin pitemmän päälle tästä ajasta saattaisi kertyä semmoinen summa, jolla voisi palkata vaikka ylimääräisen työntekijän virastoon.
Näin se vain valitettavasti on, että maailmassa on niin paljon väki rikkaissamaissa nälkäisiä ja juotavaa vettä kaipaivia suita ettei meidän voimavarat riitä niiden tarpeita tyydyttämään. Meillä Suomalaisilla on asema olla rauhanrakentaja, jossa asemassa voidaan keskustellen vähentää maailman konflikteja. Pieni toimija on Suomi, mutta jos järkeviä maailmalle viestitään päämäärä olkoon että järki vielä voittaa.
Olin Afrikan kuivuutta viimeviikolla kokemassa henkilökohtaisesti. En erämaassa päiväsaikaan nähnyt yhtään hietikossa kulkevaa elollista. Sielläkin eletään tarpeentullen lähirualla, niin kuin meillä siihen on vuosisatojen varrella totuttu.
Joensuussa tehdään tutkimusta miten väkirikkaissa maissa voitaisiin kasvattaa hyönteisiä ihmisravinnoksi. Hyönteiset kasvavat nopeasti ja lisääntyvät kulovalkean lailla. Meille Suomalaisille pitää olla oikea markkinoinnin virtuosi, että lautasiemme pääruoka on edellä mainittu proteini.