Sellunkeitossa

Vuonna 1992 valmistunut uusi tehdas. Kuva OP:n arkisto

Mehtärahhoin aikaan, osa 4/4

Rekka ajaa Värtsilästä Uimaharjuun, Enson kuorimon pöllikuljettimelle, jossa kuorman purkaa Mantsinen Groupin materiaalinkäsittelykone kahmarillaan. Kahmari kauhaisee kymmenkunta kertaa, ja rekka voi lähteä uuden puukuorman hakuun.

Jouko Kähkösen aamuvuorolaiset ovat käynnistäneet jo kuorimon linjat ja puretut pöllit menevät kuorimarummun läpi hakkuriin. Valmis hake kulkeutuu ajotilanteesta riippuen joko hakevarastoon tai suoraan keittämön prosessiin.

Jos kysymyksessä on suoraan keittämön prosessiin menevä vaihtoehto, niin viiden vuorokauden kuluessa hakkeet on paketoitu valmiina selluloosa-arkkeina markkinoille vietäväksi yhtiön omille tehtaille tai Keski-Eurooppaan. Kuljetukset tehtaalta tapahtuvat rautateitse, joko Joensuun syväsatamaan tai rannikon vientisatamiin.

Tietojen päivitystä

Jouko Kähkönen päivitti minua ansiokkaasti raaka-aineisiin ja tuotantoon liittyvistä suunnitteista ja tilanteista tällä hetkellä. Vuoden 2012 ajosuunnite on, että raaka-aineena käytetään koivua ja havupuuta. Vuosituotannoksi on budjetoitu 460 000 tonnia. Puun kulutus on kuusi kiintokuutiometriä/sellutonni eli vuodessa n. 2,5 miljoonaa kuutiota.

Vertailun vuoksi kerron, että 1967 valmistunut Enso-Gutzeitin ”vanha” tehdas Uimaharjussa tuotti 100 000 tonnia selluloosaa ja puuta käytettiin 500 000 kuutiometriä.

Raakapuu tulee tehtaalle rautateitse tai autolla. Vuoden 2012 puiden tehtaalle ajon rekkaennätys vuorokaudessa on tammikuulta 170 rekkaa/vuorokausi = 8 500 kiintokuutiota. Jos kaikki sattuisivat samaan jonoon, niin jonosta tulisi noin kuuden kilometrin mittainen. Tämä kaikki on mahdollista 1992 käyttöön otetun uuden selluloosatehtaan ansiosta. 8 500 kiintokuutiota tekee suuruusluokkana vähintään 20-30 hehtaarin aukon metsiin.

Kaksi vanhaa tukkijätkää

Mietteeni tekivätkin mehtärahhoin mukana melkoisen aikamatkan pöllinpyörityksestä sellunkeittoon. Selluprosessissa olin minäkin mukana neljäkymmentä vuotta, viisi kuukautta jäi vaille kultakellosta. Kiikkustuolia toppuutellessani voisin vielä todeta laulun sanoin, että ”en päivääkään vaihtaisi pois”. Tarkemmin ajatellen saattaisi olla niinkin, että jonkin päivän puolikkaan  vaihdosta olisin kuitenkin ollut valmis silloin tällöin  neuvottelemaan.

Seurusteluaikoina tuleva vaimoni kysyi, millä musiikilla haluaisin häntä onnitella. Vastasin empimättä, että ”Kaksi vanhaa tukkijätkää”.  Morsmaikku oli hämmästynyt ja vähän närkästynytkin valinnastani. Nyt on yhteistä pölliä pyöritelty puoli vuosisataa ja särmät ovat hioutuneet puolin ja toisin.

Johannes

 

Share

13 comments for “Sellunkeitossa

  1. JÄLKIKIRJOITUS

    1980 -luvun loppupuolella Uimaharjussa ja Pohjois-Karjalassa
    oli suuri epätietoisuus tehtaiden sulkemismahdollisuudesta.

    1989 keväällä julkisuuteen ”vuosi” tieto yhteistyöyrityksestä
    Itä-naapurin kanssa. Rakennettaisiin uusi koivu-sellutehdas.
    Asia eteni vauhdilla. Suomalaisia kiinnostivat rajantakaiset
    puuvarannot ja suunnitelmana olikin käyttää koivua raaka-aineena.

    1989 marraskuussa ammuttiin tehtaan rakentamisen alkujysäys
    räjäyttämällä. Katselin sitä työhuoneeni ikkunasta.

    Rakentaminen alkoi keväällä 1990, rakennusvahvuus oli suurimmillaan 500-600 miestä. Asennukset alkoivat syyskesällä
    1991 ja asennusvahvuus oli suurimmillaan heinäkuusssa -92,
    noin 1 100 asentajaa.

    Vanha tehdas (1967) oli tuotannossa koko ajan, lukuunottamatta
    vuoden -92 liitännäisseisokkia. Uusi ”kombinaatti” oli
    täydessä tuotannossa 1993 alkupuolella!

    Asennusvaiheessa roolini oli yhdessä alaisuudessani olleiden
    kahdenkymmenenviiden asennusvalvojan kanssa vastata kolmesta
    asiasta: Laatu/Aikataulu/Asennuskustannukset.

    Nyt kaksikymmentä vuotta myöhemmin tulee mieleen vielä monta
    asiaa:
    Päätös rakentamisesta oli tosi jytky koko Itä-Suomelle,
    puhumattakaan Joensuun kaupunginosasta Eno/Uimaharju.
    Naapurin koivuvarannot olivat elin-ehto uudelle tehtaalle.
    Muutkin suomalaiset yhtiöt olivat kiinnostuneita samasta
    raaka-aineesta.
    Metsänhoidollinen merkitys Pohjois-Karjalassa suurien
    harvennushakkuiden myötä.
    Itä-naapuri vetäytyi rakennusprojektista ja emme saaneet
    sieltä Uimahrjuun ”valvojakuntaa”.

    Toivottavasti raakapuuun tuonti rajan takaa elpyy,
    jahka vaalikiireet ovat ohi.

  2. Johannes, päätät hienon tarinasarjasi sanoihin:
    ”Nyt on yhteistä pölliä pyöritelty puoli vuosisataa ja särmät ovat hioutuneet puolin ja toisin.”

    Onnittelen, se on hieno saavutus molemmilta! Tuon mittainen yhteinen taival ei enää nykypäivänä ole itsestään selvyys.

  3. Johannes, kiitos kirjoituksestasi. Siinä on jotain syvälle mielenpohjaan painuvaa: maakunnan historiaa, josta emme kaikki ole tietoisia. Kiitos! – Ja onnittelut Sinulle, tiedät mistä, ja Tellervolle, joka purkaa sanelukonettasi ja muustakin syystä! Kohta kuulemme kuikan huudon. Se on kesä silloin. Ierikka

  4. Kädessäni on kuvateos
    ”Pielisjoki – Elämän virta”.

    Teksti on Heikki Vesajoen,
    Kuvat Matti Pihlatie
    Kartat Jukka Nykänen
    Kirja on julkiastu 2011
    Se on kovakantinen, foliokokoa ja
    siinä on 271 sivua.

    ***
    Tässä upeassa kirjassa on Pielisjoen historian
    sekä luonto- ja taidekuvien
    lisäksi kerrottu myös
    kanavista, silloista, sahoista, yrityksistä,
    tukin tiestä…

    Sattui mukavasti, että kirjassa on
    mukana Enson miljöökuvia niin kuusikymmentä-
    luvulta kuin nykypäivästäkin.

    ***

    Kirja tarjoaa monipuolisen kuvan Pielisjoesta
    ja sen varren elämästä eri vuosikymmeninä.
    Kirjastoista löytyy varmaan muitakin aiheeseen
    liittyväiä teoksia, ei kuitenkaan aivan
    saman tyyppistä. Voin suositella vaikka lahjakirjaksi,
    tekstiosuudet on käännetty myös englanniksi.

    ***
    Kirjassa on myös kuva maalauksesta ”Tukinuittajat”.
    Se on Unto Pusan maalaus vuodelta 1964,
    liekö Värtsin ”pusalaisten” tuttu?

  5. Ei ihan alustusartikkeliin liity mutta Johanneksen edelliseen juttuun; olisipa hienoa saada vahvasti kuvitettu historiallinen kirja Jänisjoen varrelta, vanhoista vaiheista aina nykypäivään, joen latvoilta Laatokan merelle saakka!

  6. Loistoidea, Eero-Matti!

    *
    Pielisjoki kirjan saatesanoissa mainitaan:
    ”Monien maamme jokien luontoa ja historiaa
    on tallennettu kuva- ja tietokirjoihin.
    Pielisjoen osalta vastaavanlainen, joen
    eri merkityksiä kokoava esitys on toistaiseksi
    puuttunut”.

  7. Jänisjoen perimätietoa ollaan itse kukin etsitty, samoin kuin nykyinen ELY keskuskin. Kaivattaisiin tosi vanhaa perimätietoutta viime vuosituhannen alkua unohtamatta.
    Vanhimmasta päästä kysymys onko ollut Jänisjoessa joskus muinoin pohjapatoja esimerkiksi joen alavirtaamia rajaoittamaan kuten vähän ennen rajavettä olevassa mutkassa on siihen liittyviä havaintoja.
    Toinen vanhoihin virtausuoma havantoihin perustuva epäilys onko joskus tulva vuosina Jänisjoessa ollut läpi tai ns. ohivirtauksia Räikönvaaran alueella.
    Tietenkin kiinnostavin aika jolloin uitot pyöri myös Jänisjoella niin kuin muillakin pienemmilläkin puroilla.

  8. Jänisjoen historiaan liittyen muistui pari juttua mieleen.

    Joellahan on todellakin ollut aikoinaan jotakin proomuliikennettäkin. Muistelen äitini (s.1932) kertoneen, että tiililastissa ollut proomu olisi uponnut jokeen suunnilleen nykyisen Asuntorannan palvelutalon kohdalle.

    Proomut ovat tietysti vedelleet niitä tukkilauttojakin. Edesmennyt naapurini Einar Kuosmanen kertoi, että joelle kannatti lähteä uistimen vetoon heti kun tukkilautta oli mennyt ohitse. Hyvän kalansaaliin saaminen oli tällöin kaikkein varminta.

    Einarilla oli mielestäni yllättävänkin paljon vanhaa kuvamateriaalia mm. sota-ajalta. Kannattaisikohan Hilkalta kysellä, josko niitäkin uittokuvia ym. löytyisi?

  9. Einarin jäämistön kuvat on käyty toimestani läpi viimevuoden aikana. Onhan Einarin vaimo Hilkka, isäni Sulon sisko, joten sukulaissuhteita ns. hyväksikäyttäen olen päässyt näihin arvokkaisiin kuva-arkistihoin käsiksi.

    Sieltä löynyneitä kuva-aarteita on jo julkaistu Värtsissä, mm. uittokuva Jänisjoelta sekä kuva vanhasta Sikkerivaaran sillasta.

    Sotakuviakin on paljon, joista osa melkoisen rankkoja katsoa. Monet tarinat Einarilta kuulleena tiedän, ettei hänen reissu ollut mukavammasta päästä, olihan hän etulinjassa. Kaunistelematonta ja karua kertomaa, koettua ja elettyä elämää… muistoja sodan melkeestä.

    Niille sota-ajan kuville ei ole vielä löytynyt käyttötarkoitusta, ainakaan Värtsin jutuissa. Sota-arkistoon niitä voisi tarjota?

  10. Kiitos vinkistä! Sota-ajan kuville löytynee käyttöä Sota-arkistoa lähempääkin, niin Einarin kuin muidenkin. Tekeillä on nimittäin kirja sotavuosista paikkakunnalla. Tekijät ottavat yhteyttä Sinuun.

  11. Kuka kirjaa tekee? Onko kuvia ”etsintäkuulutettu” julkisesti..?

  12. Kirjaa tekevät paikalliset pitäjä- ja sotahistoriasta kiinnostuneet henkilöt. Erityistä valokuvien etsintää ei ole järjestetty – vielä. Katsotaan, miten työ edistyy ja mitä kaikkea tarvitaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *