Täydellinen shokki

 

Karjalanliiton-edustajien-kunnianosoitus-Karjalaan-jääneiden-vainajien-muistomerkillä-Hietaniemessä.


Kirjoitin Värtsiin 30.11.2011 otsikolla Evakkojuna talvisodan ensimmäisen päivän tunnelmista. Lähteenä käytin värtsiläläisen Kauko Grönbergin v.1989 Nuori Karjala-lehteen kirjoittamaa kuvausta. Kauko oli Pitkärannassa talvisodan alkaessa. Hän on kirjoittanut samaan lehteen myös talvisodan päättymisestä vuonna 1990. Tämä tarina on syntynyt lyhennellen Kaukon tarinaa 72. vuoden takaisista tapahtumista.

Apaattiset hiihtäjät

Maaliskuun alussa Laatokan koillispuoli kuhisi vihollisia. Lemetin suuren motin purkaannuttua liikkeellä oli runsaasti vihollisen hiihtopartioita, jotka liikkuivat pääasiassa öisin. Kaukon ja hänen tovereittensa tehtävänä oli noitten hiihtopartioitten estäminen. Kauko kertoo: Nukkumiset olivat mahdollisimman niukat ja elämisen mahdollisuudet selkärepun varassa. Ei meillä ollut mitään järjellistä tietoa sodan kulusta. Apaattisina menimme sinne minne kulloinkin ohjattiin. Takanapäin, liian tuoreessa tietoisuudessa olivat ankarat kokemukset elämän kovuudesta. Nyt meitä hiihteli vähäinen porukka. Silloin meitä oli kokonainen komppania. Tiesimme jokaisen meistä pian erkanevan tästä maailmasta. Kukin lähti vuorollaan, se vuoro ei ollut vielä tullut meille.

Maaliskuun kymmenennen päivän tienoilla vaellus ohjautui Kitelän pohjoispuolitse kohti Laatokan rantaa. Vaellus poikkesi vahvasti tehtävän luonteesta. Miehet nukkuivat parina yönä autiotaloissa ja hiihtivät yöllä. He saivat seurakseen kuormastohevosia. Vihollinen huomasi vaeltajat Kitelän suunnasta käsin ja antoi tykkitulta niskaan. Lopulta miehet saivat tietää, että heidät liitettäisiin joukkoihin, jotka lähtevät valtaamaan Pitkärantaa.

Pitkärannan savupiiput

Kauko kuvaa tunnelmia joukon saavuttua Huunukan niemeen Laatokan rantaan: Vaikean maaston uuvuttamina saavuimme keskiyöllä 12 – 13.3.1940 rantaan, jonne leiriydyimme nukkumaan. Aamulla 13. 3. heräsin valoisuuteen. Menin teltan ulkopuolelle. Totesin Laatokan jäisen lumiaavikon kimalluksen auringossa. Ympärillämme huojui vihreä metsä. Kaikkialla oli tosi rauhallista. Tuntui, ettei siellä ollut edes vihollisvaaraa.

Kaukana, kaukana näkyivät Pitkärannan tehtaan savupiiput ja tehdas. Se maisema vei mielenrauhan. Minusta ajatus mennä Pitkärantaan jäitä pitkin oli mielettömin mitä ajatella voi! Näin siinä pienen, jäljellä olevan joukkomme lopullisen tuhon. Olimme saapuneet matkamme päähän!!

Tärkeitä uutisia

Rantaa pitkin hiihti lähetti meitä kohti ja huuteli kaikkia ulos teltasta kuulemaan tärkeitä uutisia. Radiosta oli tullut tieto välirauhan solmimisesta Suomen ja Neuvostoliiton välillä. Karjala jäisi Neuvostoliiton puolelle. Meidän oli heti valmistauduttava lähtemään kohti Suomea.

Tuo yllättävä ja riipaiseva uutinen oli jokaiselle täydellinen shokki. En pitkään aikaan havainnut liikettä millään suunnalla. Jokainen oli vaiti ja keräsi tuntojaan.. Emme me korven kätköissä eläneet tienneet sellaisesta mahdollisuudesta kuin rauhan tulosta mitään. Me olimme vihkiytyneet taistelemaan ja kuolemaan. Laatokan jäällä lähtömme piti tapahtua.

Käskystä teltat kasattiin ja tavarat koottiin. Sota jäi siihen paikkaan ja matka kohti pohjoista alkoi. Sen päivää pyörivät ajatukset voimakkaina päässä. Oli tapahtunut jotakin, mikä sekoitti kaiken, tuskin järki enää toimi! Hiihdimme edelleen apaattisina eteenpäin.

Voimat loppuvat

Jatkuva rasitus ja hernerokan syönti olivat panneet Kaukon kunnon kovalle koetukselle. Voimat loppuivat tyystin ja hämärän tullen Kauko meni erääseen mökkiin nukkumaan lievästi haavoittuneen sotilastoverinsa kanssa. Aamulla heidän lähdettyään toisten perään, tielle ilmaantui tarkastuspartio, joka kertoi venäläisten olevan aivan kintereillä. Jostain löytyi hevonen kuljettamaan miehet lääkärin puheille, joka määräsi Kaukon sairaalaan.

Pian istuin hevoskuskin vieressä reen etuosassa. Reessä makasi vainaja saatettavaksi kotiseudun multiin. Monituntisen matkan aikana katselin katoavaa Karjalaa, se jäi nyt vieraalle. Maisemat kävivät jo tutuiksi, sillä saavuimme illansuussa Alattuun. Siellä oli kenttäsairaala. Siellä minut riisuttiin saastaisista vaatteistani ja kaksi lottaa talutti minut kylpyammeeseen. He pesivät minut ja saattoivat ensi kerran lokakuun jälkeen lakanoiden väliin. Oli ihanaa nukahtaa täistä vapaana oikeaan sänkyyn, Kauko kirjoittaa.

Värtsilän kautta

Alattu oli Suojärven ja Matkaselän rautatien eräs asema ja kylä, jonne ei voinut jäädä. Jo aamulla alkoi siirtyminen sairaalajunaan. Lähtö tapahtui puolilta päivin. Kauko kertoo matkan tunnelmista: Saatoimme junan ikkunasta seurata sitä kaaosta, jonka rauhantulo oli aiheuttanut siviiliväestölle. Maanteitten varret olivat täynnä tavaraa ja eläinten ruhoja. Elävää karjaa vaelsi pakkasessa pitkin maantietä. Juna kulki synnyinpaikkani Värtsilän kautta. Siellä oli tosi ruuhka. Ei kuitenkaan vielä tiedetty mille puolelle Värtsilä jää, sehän oli rajalla.

Juna vei meidät Kuopioon, jossa sain parin viikon ajan lääkitystä. Täydellisesti väsynyt taistelija nukkui pari vuorokautta yhteen menoon ennen kuin pystyi tajuamaan kaiken, mitä oli tapahtunut. Rauha oli nyt tosiasia, me jäimme henkiin. Lapsuuteni ja nuoruuteni jylhät maisemat ja maat jäivät vieraalle. Sinne jäi Karjalan meri, jonka jäälakeuksia olimme katselleet muutama päivä sitten. Isänmaamme oli kokenut järkyttävän kohtalon.

Elämänarvot uusiksi

Kauko pohtii kuinka sota muutti siitä selvinneiden miesten elämänarvot. Se taival oli tehtävä, ennen kuin oppi ymmärtämään elämän arvoja, kunnioittamaan elämää. Mitä me ihmisparat olemme tärkeilemään, etuilemaan, rähisemään ja tappelemaan. Jäi lähtemättömästi mieleemme, että meidän tulee elää harkiten ja toisiamme ymmärtäen elämäämme. Tuon me opimme kirkkaasti ymmärtämään siellä ikuisuuden rajoilla. Kuoleman läheisyys opetti meille elämän arvoja. Oli elämämme uskomattomampia elämyksiä siirtyä yllättäen kuoleman kentiltä elämään.

 

 

 

 

Share

26 comments for “Täydellinen shokki

  1. Talvisodan päättymisen vuosipäivänä
    Lissu tarjoaa meille ajatusten aamiaista.
    Luin viimeisen kappaleen kahteen kertaan.

    —-

    Kuinka monta shokkia “tärkeily, etuilu, rähinä ja
    tappelu” saa aikaan nykypäivänäkin. Kauko Grönbergiä
    siteeraten rohkenen todeta näin.

  2. Taas on tehnyt Lissu hyvän työn ja me lukijat saamme ikään kuin istua valmiiseen pöytään.

  3. Tämä pitäisi olla pakollisena lukukappaleena kaikilla koululaisilla, viimeinen kappale ulkoa!

  4. Kiitos Lissu! Hyvä, että edes Sinä muistit tuon surun päivän 13.3.1940, jolloin meidän evakoksi joutuneiden elämä mullistui ja muuttui seksortoiseksi. Värtsilän asemalla meidätkin lastattiin härkävaunuihin tietämättä minne tiemme veisi.
    Tänään 72 vuoden kuluttua en Karjalaisesta löytänyt pienintäkään mainintaa tuosta päivästä ja se merkityksestä, ei ainoastaan meille evakkoon joutuneille vaan myös koko Suomen kansalle. Seurakunta sentään muistaa ja lisäksi illalla Joensuun kirkossa Karjalan Sotilassoittokunta ja Joensuun Mieslaulajat pitävät muistokonsertin talvisodan päättymisen muistoksi.

  5. Minä saan olla kiitollinen kun koti jäi nykyisen Suomen puolelle, nipin napin, mutta kuitenkin. Eikä tarvinnut lähteä mihinkään evakkotaipaleelle.

  6. Laadukasta kerrontaa!

    *
    Lissu, teet arvokkaita
    löytöjä arkistoissa ahertaessasi.

  7. Googlasin talvisodan päättymispäivää ja huomasin, että sitä puuhataan liputuspäiväksi. Tässä linkki adressiin, jonka allekirjoittamalla itsekukin voi vaikuttaa asiaan.

    http://www.adressit.com/talvisota

    Muuta “tuoretta” en päivään liittyen huomannut. Muut aiheeseen liittyvät osumat johtivat parin vuoden takaisiin juttuihin.

  8. On kuin repisi haavoja auki!
    Kyllä sotilaamme saivat kestää, kylmää, nälkää, haavoja.
    Juuri tälläiset kertomukset todellisuudesta, ovat tärkeitä jälkipolville.
    Vaikkakin moni sanoo, ainakin he jotka eivät ole olleet niin lähellä sotaa kuin karjalaiset ja isänmaan puolustajat, että “” mitä sitä enää sodasta puhumaan “.
    Mielestäni, siitä on puhuttava jälkipolville.
    On vain muutama sotaveteraani jäljellä, täytyisi antaa enempi arvoa ja korvausta heille, Miksi nuukaillaan sellaisissa asioissa kuin veteraanien eläkkeissä?
    Se on jo itsestään selvä asia , korvata näille urheille miehille kaikella tavalla, sairashoidossa ja eläkkeissä jotka ovat tärkeitä.
    Miksi kansan pitää kerjätä rahaa veteraaneille eikö SUOMEN VALTIO ole VELVOLLINEN auttamaan heitä .
    On hyvä LISSU kun kirjoitat kaikille , että hekin jotka väheksyvät sodan uhreja, ymmmärtäisivät totuuden.
    KIITOS LISSU.

  9. Isäni puhui juuri kylmästä ja nälästä, silloin kun yleensä sotamuistojaan puhui.
    Raatteentien tapahtumista hän puhui jotain vasta ihan viimeisinä
    elinvuisinaan. Olen ajatellut myös, kuinka vähän meidän valtio
    näitä sotaveteraaneja arvosti ja muisti.Olisi se palvelusaika
    voinut eläkettä kartuttaa.

  10. Olen miettinyt jonkin aikaa, miten isänmaallisuuden voisi päivittää. Sotaveteraanien nykytodellisuudesta voisi löytyä yksi keino. Sodista jaloilleen jääneen, säilyneen ja kehittyneen yhteiskunnan nykyongelmia ovat terveydenhoidon jonot. Jonoissa on myös veteraaneja kipuineen. Yksi paisunut terveydenhoidon tarjoaja on yksityiset lääkäriasemat. Voisivatko siellä työskentelevät antaa kukin pienen osan työajastaan ilmaiseksi sotaveteraanien auttamiseen? Asia voisi hoitua Lääkäriliiton avulla. On vielä muutama vuosi aikaa sitoa tällä tavalla symbolinen havuseppele ja laskea se elossa olevien veteraanien kunnioittamiseksi. On nimittäin syytä muistaa, että lääkärienkin ammattitaito on saatu aikaan suurimmaksi osaksi verovaroilla, ja kun nyt valtion talous on tiukalla, kunnista puhumattakaan, olisi tarjolla palveluja, joista ei tarvitse maksaa verojakaan. Varmasti löytyy muitakin mahdollisuuksia päivittää isänmaallisuutta ilman lainsäädäntötoimia, siis talkoilla, tai niinkuin pohojalaaset sanovat: kökällä.

    Pohojalaasethan vaikuttivat ratkaisevasti siihenkin, että alettiin kuljettaa kaatuneita kotiseudun multiin. Karjalaisten evakkojen osuus on toisella tavalla muistamisen arvoinen.

    Ierikka

  11. Karjalaiset tuskin pystyivät vaikuttamaan siihen
    minne kaatuneet kuljetettiin, olihan heidän
    omakin pääsemisensä “Suomen puolelle” lähinnä
    Vennamon ja Virolaisen ansiota.

  12. Erillinen Pataljoona 8, 3.komppanian sotapäiväkirjaan on
    13.3.1940 klo 9.30 kirjoitettu:

    “Siis, sota on loppunut, mutta mikä on rauhan hinta. Paljon Suomen parasta ainesta ja kaunis Karjala, sekä useammat voitontantereet jäivät ryssille – katkeraa. Toivotaan, että ne on annettu ainoastaan lainaksi”.

    Suurin osa Pälkjärven miehistä, mm. isäni kuului ko. komppaniaan ja he olivat sodan päättyessä Vuotelejärven maastossa Suojärvellä. Edellisenä päivänä oli käyty kovia taisteluja, joissa kaatui kaksi ja haavoittui seitsemän miestä.

    Kiitokset kaikille kommentoijille!

  13. Kaatuneiden kotiseudulle kuljettaminen oli ainutlaatuista maailmassa. Myös Suomessa olisi heidät muun maailman malliin haudattu taistelukentille, mutta Pohjanmaalla noustiin kotiin kuljettamista vaatimaan eräänlaisen kansanliikkeen voimalla. Merkittävä asianhoitaja oli sotilaspappi, jonka nimeä en nyt muistista saa esille. Joka tapauksessa syntyi muutos ohjesääntöön vai mikä sen “paperin” nimi nyt olikaan. Otin tämän asian esille, koska se oli ainutlaatuista koko maailmassa. Nykyisin lienee toisin esimerkiksi Afganistanissa? Minua kiinnostaa tämä myös siksi, että Lintulan heinäladossa oli KEKKI, kaatuneiden kotiuttamiskeskus. Näkemäni tapahtumat sen ladon vaiheilla eivät unohdu koskaan. On sykähdyttävää, että aivan viime vuosinakin on vielä tuotu kaatuneiden jäämistöä Venäjältä Suomeen. Ierikka

  14. Onhan itsenäisyys kansalle tärkeä,
    vaan onko maansa myyneillä järkeä.
    Kun menneet unohtuu kokonaan,
    eikä arvostusta anneta ollenkaan.

    Nyt jo veteraaneja kaikki he ovat,
    jotka taistelivat, kun ajat oli kovat.
    Oli taistelut Ihantalan ja Kollaan,
    nyt EU:n talutusnuorassa ollaan.

  15. Sen e.m. sotilaspapin nimi on Johannes Sillanpää. Hän aloitti kaatuneiden kotiuttamisen vastoin päämajan ohjeita. Mutta kun päämaja huomasi sankarihautausten maanpuolustuksellisen merkityksen, se hyväksyi toiminnan. Rintamalta palaavat tyhjät junat tarjosivat merkittävän mahdollisuuden kuljetuksiin. Ierikka

  16. On kulunut 74 vuotta talvisodan päättymisestä.

    Rohkenen nostaa Värtsin arkistosta esiin tämän parin vuoden takaisen kirjoitukseni, koska kukaan ei tällä kertaa ollut kirjoittanut mitään päivän teemaan liittyen.

  17. Ote kirjasta Tässä auttoi Herra. Lauantai 13 huhtikuuta oli Porissa viimeinen talvisodan sankarivainajien siunaustilaisuus. Kokoonnuimme suojeluskuntatalolle. Surusaattue lähti hitaasti etenemään kohti kirkkoa. Seitsemän puolustusvoimain hevosta veti saitsemää valkoista arkkua. Sankat ihmisjoukot seurasivat katujen varsilla vaiteliaina, miehet paljastetuin päin. Vain nyyhkytystä ja itkua kuului.

    Alttarilla isän arkku oli keskimmäisenä. Äiti luki seppelenauhasta : “Nukkuos rakkaamme rauhassa. Tyydymme tahtoosi Jumala.” Minua pyörrytti. Tuin itseäni vierelläni olevaan koivuun. Sitten isäni ruumis laskettiin sankarihautaan taistelutovereiden rinnalle.
    ( R. H. Helsinki )
    Tuolloin koko Suomi menetti miehiään ja naisiaan, mutta Karjalaiset niiden lisäksi maansa ja omaisuutensa.

  18. Kiitos Lissu.
    Tämä on tärkeä aihe. Saisi olla esillä useamminkin.

  19. Talvisodan ihmettä ja ennen kaikkea sen uhreja kunnioitettiin
    nuoruudessani mm niin että talvi RUK kesti 105 päivää 30.11-13.3
    välisen ajan.

    Aamulla 14.3.1972 tulin tuoreena upseerin taimena junalla Haminasta Onttolan asemalle.Toivottua kyytiä ei asemalla vastassa ollut.Hyvä niin,se pari kilometriä mikä käveltiin asemalta varuskuntaan piirtyi lähtemättömästi mieleeni.
    Kaunis kevätaurinko,rapsakka pakkanen ja lunta ainakin metri!
    Perillä ruokalassa odotti maitokaakao ja tuoreet sämpylät.Elämäni onnellisimpia hetkiä.

  20. Hannu Kauppinen Pihtiputaalta etsi, ja haki kaatuneita ryhmineen
    Suomen puolelle vielä 2000 luvulla. MM Värtsilän alueelta.
    Juttelin hänen kanssa ko reissuista. Tarkoitus oli saada niin paljon kuin vainajia löytyy pois Suomeen.

  21. 1990-luvulla koin liikuttavan tilanteen, kun Niiralaan tuotiin kymmenien rintamilta löydettyjen kaatuneiden arkkuja. Tunteita ei voinut sijoittaa mihinkään mitattavaan tilaan. Ne painuivat maan alle ja nousivat pilvien taakse. Ne levisivät kaikialle isänmaahan, minne arkut jatkoivat matkaansa. Jossain mielen pohjalla liikkuivat myös pienen pojan muistikuvat 1940-luvun alusta. Siitäkin kun seisoin Värtsilän sankarihautausmaan laidalla ja säikähdin kunnialaukausten ääntä. Nyt tuotujen arkkujen painuessa kotiseuduillaan maan uumeniin ei enää ammuta kunnialaukauksia. Ollaan hiljaa ja käännetään historian lehteä.

  22. Ja ensimmäisille evakkoreisuille lähdöstä! Sitten seurasi paluu kotitupaan ja uudestaan lähteminen ja paluu ja sen hyväksyminen, että raja tuli väärään paikkaan ja syntyi tynkä Värtsilä, nykyinen Tohmajärven kunnan itäinen osa, Värtsilän pitäjä.

  23. Kyllä vetää hiljaiseksi kun lukee ylläolevat kirjoitukset ja kommentit. Ei siihen ole juuri mitään lisättävää. Kuivata silmät ja olla hiljaa.

  24. Istun työhuoneessani Kaustajärven Ullukassa. Seinästä on matkaa rajaan puoli kilometriä. Suljin juuri radion kuunneltuani Talvisodan päättymisen muistokonsertin Temppeliaukion kirkosta. Mieleni on yhä korkealla. Mutta konsertin aikana se kävi myös hyvin matalalla. Kun Timo Närhinsalo luki marskin päiväkäskyä, purskahdin itkuun. Tässä iässä ja sodista muistavana en häpeä tunnustaa.

    Miten kiitollinen olenkaan niille, jotka hankkivat vapautemme. Päiväkäskyssään marski heidät yksityiskohtaisesti kiittäen luetteli. Kuuntelin tarkkaan ja painoin mieleeni.

    Olen myös kiitollinen sotien jälkeen maamme ulkopolitiikkaa taitavasti johtaneille, järkeville ja kiihkottomille presidenteillemme Paasikivelle ja Kekkoselle. Niinistö jatkaa samalla linjalla. Mutta jatkammeko me vaalikarja, kun NATO- kiihotus ui mediassa kuin mato taikinassa?

    Suomalaisen ulkopolitiikan hengen pitää perustua yksituumaisuuteen samalla tavalla kuin talvisodankin hengen.

    Rauhanomainen työ, ei liittoutumisia suuntaan eikä toiseen. Yhteistyö rauhan eteen on asia erikseen. Ja samalla toivo, ettei maamme yli vyöry panssareita kohti länsirajaa eikä myöskään kohti itärajaa.

    Näin ajattelee paluumuuttaja liki rajaa nipin napin Suomen puolella.

  25. Erkki elää ajassa jolloin presidentit olivat Kekkosia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *