Suntio-Kalle

Suntio Kalle Niiranen (vas.) ja kirkkoherra Heikki Tukiainen tutkivat Värtsilän vanhaa alttaritaulua.

Ainakin viikonloppuisin osui usein silmiin tasaisen vetävillä, ei kuitenkaan liian kiireisillä, mutta ei missään nimessä verkkaisilla askelilla Patsolan mäellä Selänteen suuntaan tai suunnasta pitkin pientä hiekkatietä asteleva tummaan asuun pukeutunut salskea ja jo varttuneemmassa iässä kulkeva mies. 50-luvun uteliasta pikkupoikaa kyllä valistivat mummolan asukit kertomalla, että mies oli Kalle Niiranen eli Suntio-Kalle. Menossa kirkolle tai sieltä tulossa, matka varmaan lähenteli yhteen suuntaan neljää kilometriä.

Tunnollisesti kulki Kalle ja varmaan kumautteli kelloja ajallaan tarpeen vaatimalla tavalla. Äkkiäkös sitä polkupyörällä ajoa opetteleva poikanen keksi kysyä, että eikö Kallen kannattaisi kulkea taipaleensa polkupyörällä. Ei, ei missään nimessä Kalle suostu ajamaan pyörällä. Ellen väärin muista, hän vähintäänkin vieroksui kaikkia muitakin kyytejä. Hengenmies siinäkin suhteessa, että vain apostolin kyyti oli se ainoa oikea. Suntio-Kallen askareista on silloin tällöin kerrottu Värtsinkin palstoilla, mutta täydennetään niitä nyt pikkupojan näkökulmasta.

Kirkossa panin merkille, että Suntio-Kallella oli monenmoista toimitettavaa. Pidin häntä kaikkein parhaimpana kolehdin kerääjänä, muita en tosin tiennytkään. Kolehdinkeruun hän suoritti yleensä yksin pitkävartisen kolehtihaavin avulla. Haavi ujui todella liukkaasti pitkin penkkiriviä ja paluu seuraavalla rivillä yhtä sukkelaan. Kovasti tätä peruutusvaihetta jouduinkin tarkkailemaan, sillä en voinut välttyä ajatukselta, että tuolla vauhdilla varren pää tökkää pian jonkun poloisen silmään. Turha toivo, ei osunut. Takaisinvedossa Kalle kallisti haavin vartta sopivasti ylöspäin ja varren viuhtomiset tapahtuivat kirkkokansan päiden yläpuolella.

Nopeudesta huolimatta keruu oli tehokasta, varsinkin lapsilla piti olla kolikko valmiina näpissä ja näkyvillä, muuten ei ehtinyt almuaan antaa. Oletti varmaan, ettei lapset anna kolehtiin, vaan yleensä vanhemmat. Huvittavinta oli kuitenkin niiden aikuisten kohdalla, joilla ei ollut kolehtiin laitettavaa. Heidän kohdallaan kolehti pysähtyi hetkeksi ja teki pienen nykäyksen ylöspäin. Se oli sanatonta viestintää. Eihän siitä lanttia tullut kolehtiin, mutta pihtailija ei ollut päässyt piiloon ja lievä punakin saattoi nousta poskipäille. Tai ehkä sitten tämä kaikki on vain omaa tulkintaani asioiden oikeasta kulusta huolimatta.

Suntio-Kalle eleli kohtalaisen pienessä mökissä Patsolan koulun tiehaarassa. Saattoi olla naapurin Tepolle sukuakin. Muistan Tepon kanssa vierailleeni muutamia kertoja Kallen mökissä. Kunhan käytiin norkoilemassa. Joskus kävin Kallen luona yksinkin, ehkä kyselemässä kadonneita naapurin poikia. Eipähän tuo Kalle poiskaan käskenyt, vaikka vaikuttikin siltä, ettei hän oikein tiennyt mistäpäin nyt tuulee. Saattoi kuitenkin Marie-keksin löytää jostakin purkista. Silloinhan asia olikin sitä myöten valmis ja näkemiin.

Patsolan seurantalolla taisi talon asukas yleensä pitää väliaikapuhvettia. 50/60-lukujen vaihteessa talossa ei asunut ketään. Ainakin tuossa vaiheessa Suntio-Kalle toimi puhvetin pitäjänä. Limunaatia ja namumelliä siellä oli ostettavaksi. Taisi Kalle tulla tutuksi monelle aikalaiselleen, jos ei kirkosta niin ehkä iltamista, kenties molemmista.

 Sakari H

Share

13 comments for “Suntio-Kalle

  1. Mirja Pusa
    18.12.2011 at 10:44

    Mukavaa luettavaa sinulla Kallesta – ehdin minäkin vähän tutustua Kalleen tultuamme tänne Patsolaan.
    Terv. Mirja Pusa

  2. Irene Peuhkurinen
    18.12.2011 at 11:52

    Oimme vasta muuttaneet Patsolan koululle asumaan. Lähdin puita hakemaan liiteristä. Siellä Kalle oli työn tohussa puita pilkkomassa. Tervehdittyämme sanoi Kalle: “She on meillä täällä ruumishii shitte.” Tunnetusti hänen s-äänteensä hiukan suhahteli. Minä pelästyneenä tutkailemaan, minkä pinon takana ruumis luuraa. En silloin vielä tiennyt Kallen päävirkaa suntiona. Kallella oli myös mahtava muisti, ainakin mitä tuli syntymä- tai kuolinaikoihin.Joskus saattoi yllättää jonkun onnittelemalla, vaikka juhlapäivä piti olla salainen.

  3. Alpoaatos
    19.12.2011 at 10:53

    Kuuleman mukaan Kalle muisti kaikkien värtsiläläisten syntymäpäivät, ja poisnukkuneiden kuolinpäivät. Hänellä on myös ollut iso arkullinen lehtileikkeitä kaikista tärkeistä tapahtumista. Olisipa kiva tietää paljonko hänelle tuli kävelykilometrejä kodin ja kirkon välillä vuosien mittaan.

  4. muistelija
    19.12.2011 at 17:23

    Ne Kallen mustakantiset vahakansivihkot olisivat museotavaraa. Niihin hän kirjoitti päivä päivältä työtuntinsa minuutilleen ja työnsä, sieltä sitten laskimme palkan, 200 senaikuista markkaa tunnilta (myöhemmin 2mk/t), kävelykilometrit mukaan luettuina.Kalle oli varmaan sen takia hidas tulemaan kyytiin, olisiko mennyt tuntilaskut sekaisin, jos liian nopeaan olisi kotiin joutunut.
    Meidän koirasta koitui Kallelle harmia, se kun oli uskovaista sorttia ja pyrki kirkkoon kanssamme, penkin alle makaamaan. Kalle käveli mumisten kumarassa pitkin kirkon seinäviertä ja tarkasti, onko Turre kirkossa. Ja lähtöhän se tuli, jos oli päässyt sisälle livahtamaan.
    Pitäessäni Kallelle työtoverien puolesta puhetta eläkkeelle läksiäisjuhlassa, kysyin, muistaako hän meidän Turrea, -kyllä muisti, muistipa hyvinkin.Kuten edellä jo kerrottiin, Kalle oli kova muistamaan kaikki mahdolliset merkkipäivät.

  5. Seppo Pusa
    19.12.2011 at 18:33

    Sattuipa kerran niin, että satuin näkemään Tohmajärven Kemiessä suntio-Kallen moottoripyörän takaistuimella. Vähän sitä hämmästelinkin, mutta kun tulin siitä maininneeksi Kallen sukulaistalossa ei sitä oikein meinattu uskoa. “Ei ole totta! Ei se ole Kalle.” No, tottahan se oli ja nähtiin Kalle sittemmin useammankin kerran Tarvaisen Onnin moottoripyörän ja kaiketi moottorikelkankin takaistuimella, vaikka olikin vannoutunut apostolinkyytiläinen niin kuin tässä edellä on todisteltu.

  6. Irma
    20.12.2011 at 15:25

    Hyvin muistan Kalle-suntion minäkin. Meidät vihittiin Värtsilän kirkossa v. -77 uudenvuoden aattona. Oli tosi kova pakkanen, Luukkaisen Eeron auto oli jäätynyt matkalla hänen tuodessaan kukkia kirkkoon. Onneksi häävieraat huomasivat pysähtyneen kukkakauppiaan matkan varrelta ja korjasivat kukat mukaan tullessaan kirkkoon! Kalle oli tietysti “valaissut” ja avannut kirkon, tosin valoa oli raskinut laittaa aika niukalti ja lämpöäkään ei varmaan kovin paljon. Onneksi eräs Peuhkurisen perhe oli “kuokkimassa” parvella naapurintytön häissä ja Irene oli suhahtanut Kallelle, että laita nyt edes vähän valoa lisää! Joten kaipa sitä valoa sitten tuli sen verran, että sulhanen näki morsiamen tärisevän (kylmästä?) sormen ja pujotti sormuksen siihen. Joten mukavia muistoja Värtsilästä ja Kalle-suntiostakin jäi! Terkut vaan Irenelle ja Penalle Värtsin välityksellä!

  7. Irene Peuhkurinen
    20.12.2011 at 17:41

    Kiitos Irma terveisistä! Tosin piti hetki miettiä “kuka Irma?” Hyvää Joulua koko sukukunnalle!

  8. muistelija
    20.12.2011 at 21:12

    Hei Irma, entisen kotisi paikalla on viime viikosta lähtien ollut vain tasattu tontti!
    Hyvää Joulua, toivottelee toinen naapuri.

  9. sirkka
    28.12.2011 at 13:20

    On ollut mukava lukea muistoja Suntio-Kallesta,joka oli todella uskollinen kirkon palvelija.Joskus tuntui,että lähes kirkon omistaja.Kalle kertoi,että,kun taiteilija Mauno Kuusisto tuli konsertoimaan Värtsilän kirkossa ja hän meni parvekkeelle katsomaan Kuusiston harjoittelua ennen konsertin alkua,Kuusisto oli käskenyt hänet sieltä pois.Taiteilijahan tarvitsee keskittymisrauhan.Kalle kertoi suuresti närkästyneenä,että “minuu ei oo ikinä käsketty kirkosta pois,van SE ukko käski sittä”.
    Kalle todella kulki kirkkomatkat jalan ja oli varmasti ajoissa ennen tilaisuuksien alkua.Veljeni kertoi,että jonakin jouluaamuna oli sovittu,että hän vie Kallen viiden kieppeillä autolla kirkolle.Kun hän meni Kallea hakemaan, Kallen mökin ja meidän talon välillä oli jo paljon tossunjälkiä.Kalle oli varmaan ollut jo tunteja ennen lähdössä,että ei varmasti myöhästy.
    Kallella oli ilmiömäinen muisti.Kukaan ei varmuudella tiennyt oliko hänellä merkkipäivät ja-tapahtumat kirjoissa muualla kuin omalla “kovalevyllään”.Äitini kertoi,että kerran Kalle tuli meille ja kysyi häneltä,että “tiijätkö mikä merkkipäivä tänään on”.Eihan äiti tietenkään muistanut.Kalle oli sanonut,että “kolomekymmentäkuusvuotta sitten tänä päivänä siulta putos kukko (liekö ollut lanttu- vai perunakukko)uuninluuvintasankkoon”.
    Kalle oli myös vähäosaisten ystävä.Häneen pieneen mökkiinsä majoittui usein kaikenlaista kulkijaa.Silloin sopu sijaa antoi.
    Suntion hommansa ohella Kalle auttoi meitä naapureita monenlaisissa töissä.Hän oli jokakesäinen heinäntekijä ja sammaleen nostaja.
    Me lapset kävimme usein hänen mökillään ja aina saimme ainakin Pectus-karamellejä.
    Tällaisia suurisydämisiä,hiljaisia uurastajia kaipaamme tänäkin päivänä!

  10. Sakari H
    28.12.2011 at 15:43

    Kun ei ole Kallen muistia, niin täytyy esittää pieni korjaus. Eihän 50-luvulla Kallenkaan purkista voinut löytyä Marie-keksiä, vaan tietenkin Hangon keksi, se hymysuu joka nauraa kuin…

  11. Erkki Jormanainen
    14.1.2012 at 11:26

    Löytyi kuin löytyikin valokuva, jossa on Suntio-Kalle.

  12. muistelija
    14.1.2012 at 13:56

    Eiköhän seurakuntasalin seinällä liene koko kuvakin Kallesta, – muistelen. Siellähän on rivit entisiä työ/virkamiehiä ja naisiakin.

  13. 14.1.2012 at 15:14

    Kalle oli tottunut, että hän vie saarnatuoliin kuulutusten kirjan, kun pappi oli lopettanut saarnansa. Leino Hassinen muutti käytäntöä selittämällä, että hän voi itsekin viedä kirjan saarnatuoliin mennessään. En muista, millä muodolla Kalle oli siitä pahoittanut mielensä. Niin oli kuitenkin tapahtunut. – Joku kertoi nähneensä Kallen ennen jumalanpalveluksen alkua piilottaneen pieniä roskia käytävämaton alle. Varmasti sitten paremmalla ajalla kirkonmenojen jälkeen roskat saivat kyytiä maton alta. – Kalle oli todella persoonallinen kirkon palvelija. Fågeli

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *