Muistoja Patsolan Urheilutalolta

Juhlaväkeä urheilutalolla.

Värtsilän urheilutalo – mitäs siellä tehtiinkään? Kansalaisopisto ja seurat järjestivät kaikenlaista. Urheilutalolla oli miesten ja naisten liikuntaa,  hiihtokilpailuja, puulaakihiihtoja, koululaisten hiihtokilpailuja, pankin  järjestämät hiihtokilpailut lapsille, kansantanssin  opetusta mm.vanhojen tanssia, lentopalloa, ruokakursseja, laulamista, Otto Rummukaisen näytelmäharjoituksia, luontokerhoja, sienikursseja, valokuvauskursseja, joulun alla myyjäisiä,  hirvipeijaisia, ohjelmallisia iltamia, joissa lopuksi sai tanssahdella.
Kun meidän perhe muutti Patsolaan urheilutalon käyttö oli varsin vilkasta – elämä oli sosiaalista ja toki mekin olimme nuorempia ja osallistuvampia.
Kun  minäkin olen kaupunkilainen tuntui kivalta, että täällä maalla oli niin paljon mahdollisuus harrastaa. Kyllähän kaupungissakin on, mutta en kai oikein osannut hakeutua (paitsi koulussa). Nytkin  olen kuullut monen tuttavani sanovan, että teillä täällä harrastetaaan – tuntuu kuin moni kuitenkin valitsisi vieläkin maaseudun, jos olisi työn ym. puolesta siihen mahdollisuus.  Kyllä maalla on mukavaa – uskokaa tai älkää ja pääseehän täältä tarvittaessa käymään  muuallakin, jos on halua, kuntoa ja terveyttä.
Itse olen viihtynyt erinomaisesti  maalla ja täällä Värtsilässä.
Viime vuosina kun kehitys on mennyt tavallaan alaspäin – ihmisiä on vähän, palvelut ym. kivat asiat ovat hävinneet.
Pitäjätoimikunta ja muutamat yrittäjät pitävät huolen tapahtumista – kiitos heille ja seurakunta myöskin kiitettävästi.
Kuitenkin minulla on halu uskoa, että suunta vielä vaihtuu ja elämä täälläkin virkistyy ja elämä on elämisen arvoista ja onhan se jo nyt – uskokaa tai älkää. 

Pimeys vain väsyttää, mutta kohta ollaan jo kevätpuolella. Ihanaa! Laitan tähän vielä kuvat urheilutalosta – meidän kulttuurikehdosta. 

Mirjasisko

Iltavalot Urheilutalolla.

7 comments for “Muistoja Patsolan Urheilutalolta

  1. Mikähän lienee tämän rakennuksen tulevaisuus?

  2. Eikös tuo ylimmäinen kuva ole uudenkylän koululta eikä urheilutalolta?

  3. Kiitoksia Timolle ja muille lukijoille tarkkasilmäisyydestä. Uudenkylän koulu oli kyseessä, kuva poistettiin ja oikeaa kuvaa yritetään etsiä tilalle.

    Ja löytyihän se.

  4. Talkoot Värtsilän Urheilutalon kentällä 25.-26.4.2015

    Kisalla on tulevana viikonloppuna 25.4-26.4. talkoot Värtsilässä, Urheilutalon kentällä. Mukaan saa tulla kaikki kynnelle kykenevät! Tarkoitus on kaataa puita ja katkoa risupehkot, jotta saadaan kentän pohjatyöt käyntiin. Kentällä on tarkoitus kesän mittaan järjestää lapsille jalkapalloa ja vastaavaa liikuntaa. Myös aikuisille yritetään järjestää peli-iltoja.
    Talkoolaisille tarjotaan mehua ja makkaraa!
    Kevät terveisin KISA

  5. Muistan monet tapahtumat nuoruudestani urkkatalolla. Hirvipeijaiset olivat kova juttu. Porukkaa oli paljon. Silloin oli vipinää! Värtsilän Urheilutalon kentällä pelattiin vuosikymmeniä sitten myös historiallinen jalkapallo-ottelu rajojen avauduttua. Suomen Värtsilä vastaan Venäjän Värtsilä. (Lie Venäjä ollut silloin Neuvostoliitto.. en muista tarkkaan nyt).

    Äidilläni on Jouko Näätäsen taltioima video ko. pahtumasta. Senkun saisi VHS-muodosta nykyiseen digimuotoon, niin avot. Videolla myös kuvaa urkkatalon juhlatapahtumasta, joka liittyi naapureiden ns. ensimmäiseen vierailuun rajan tällä puolella.

    Hyvä kun urkkatalon kentän kunnostusta jatketaan! Kunpa vielä saisimme urkkatalon kyläläisten käyttöön….. takaisin!!!!

  6. Löytyihän se! Värtsin aarteista, kun aikani googlea tongin.

    Tähän tapahtumaan viittasin aiemmassa kommentissani.

    Uralin Pihlaja. Julkaistu Värtsissä 24.11.2011.
    https://www.vartsi.net/2011/11/24/uralin-pihlaja/

    Tämäkin juttu liittyy tämän viikkoiseen Niiralan raja- aseman avautuminen ja matkailua juttuun! Värtsilän kunnan Ystävyyspäivää vietettiin 27.8.1989

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *