Kissan kurmuutus

 Heikkohermoisten ei kannata jatkaa tämän tarinan lukemista. Karmeuksia tapahtuu. Kerron kissan karmeasta kohtalosta peitellysti ja muutetuilla nimillä, sillä en tohdi talon väkeä syyllistää. Olivat kuitenkin normaalia asujamistoa, vaikka tämä tapaus voikin antaa elämän menosta toisen kuvan, lähinnä ison Pojan omista virheistä johtuen.

Eleltiin taas tuota 50-luvun puoliväliä ja olin kyläilemässä lapsitalossa Patsolan suunnalla. Siinä jotakin leikittiin pihamaalla itseäni hieman nuorempien parin pojan kanssa. Emäntä heitti kissan talosta pihalle ja tuntui valittelevan, että näitä on liikaa, ainakin tämä. Sellainenhan se oli hyväkuntoinen, harmaankirjava ja tavallinen kissa. Sattui olemaan tuo isompi Poika siinä juuri paikalla, sanoi, että tästähän pääsee helposti eroon. Siitäpä käynnistyikin ikimuistoinen kissan lahtaus.

Poika kävi jostakin juuttikangassäkin, houkutteli hyväuskoisen kissan kiinni ja laittoi säkkiin. Tässä vaiheessa me pienemmät pojanviikarit tietenkin kiinnostuimme seuraamaan tapahtumia. Minusta ainakin toiminta vaikutti kovin varmaotteiselta ja osaavalta tässä vaiheessa. Uuttakin kaikki oli. Poika sitoi säkin suun kiinni ja me seurasimme saattoväkenä uhria ja teurastajaansa saunalle. Siihen loppui ammattimaisuus. Varmaan tämä Poika vain rehvastellakseen miehuuttaan meille pienemmille oli uhossaan ottanut kissan lopetuksen hoitaakseen, vaikka ei ollut siihen ollenkaan kykenevä.

Saunalla kissan lopetusyritys tapahtui heittämällä säkkiä voimakkaasti saunan seinää vasten. Ei siinä käynyt kissalle kuinkaan. Kissa varmaan näki juuttikankaan läpi ja tunsi myös liikeradasta kulkusuunnan, joten joka kerta tuleva vainaja lensi seinää vasten jalat edellä vahingoittumattomana. Mouruaminen oli tietysti kovaa ja säkki jatkuvassa elossa, kun pyrki sieltä onnistumatta vapautumaan. Konstit ovat monet, ajatteli varmaan kissa, kun seinään heittojen jälkeen alkoivat säkin hakkaaminen kepillä. Ei ollut hengenlähtö varmaan edes lähellä. Kissalla oli ilmiömäinen kyky säkin sisälläkin väistää osumat.

Seuraavaksi Poika haki liiteristä kirveen ja sanoi kulkiessaan, että nyt on enää kaksi henkeä jäljellä. Tämä riitti minulle. En halunnut nähdä enempää, vaan lähdin kävelemään kohti mummolaani, jossa taisin olla tuolloin yökylässä. En ole puhunut tästä kissajutusta koskaan kenellekään, en myöskään kysellyt talon väeltä myöhemmin, miten asia hoitui päätökseen. Usein asia on kuitenkin muistunut elämän varrella mieleen. Kaikki asiathan eivät aina ole kuin samettia vaan.

 Sakari H