Kuvat SM
Lapsia ja aikuisia, osa 5
1970-luvulla alkoi Suomessa mökkikuume. Niinpä mekin ryhdyimme mökinrakennuspuuhiin. Katsastelimme rantatontteja sieltä sun täältä. Aina niissä tuntui olevan jotain vikaa. Oli siis vain yksi paikka: Kaustajärvi! Siellä ei mikään haitannut, ei se ettei perille ollut autolla ajettavaa tietä eikä sähköjäkään saataisi kuin joskus hamassa tulevaisuudessa. Ei haitannut, vaikka rajan läheisyys peloitti tuohon aikaan monia ja tontin entisten, vuosikausia kylmillään olleiden rakennusten purkutyö oli ensimmäisenä esillä.
Salaojan salaisuus
Vaikka ammattimiehet olivat rakentamassa, jäi puuhaa itsellekin yllin kyllin. Yritin olla apuna kaikessa, missä voin ja pakollisilta ”naistentöiltä” ehdin. Rakennusaikana asuimme vanhassa tuvassa, ja niinpä ensiksi rakennettiinkin rantasauna. Onneksi olimme tuolloin kaukaa viisaita ja teimme viemäröintityöt kunnolla. Eräänä aamuna aviomies pisti minulle lapion kouraan ja sanoi, että kaivappa salaoja saunatyömaalta jätevesikaivolle saakka.
Olin vesuroinut rinteen nuorta koivikkoa, mielestäni aivan onnistuneesti. Lapiohommia protestoin, lapiokin painoi vaikka kuinka paljon. Ei auttanut, siippa heitteli malliksi muutaman multakokkareen, sanoi että jatka samaan malliin ja poistui takavasemmalle omiin puuhiinsa. Jo muutaman painalluksen jälkeen ymmärsin, ettei kaivamisesta tule mitään. Voimani eivät yksinkertaisesti riittäneet. Mutta kun hätä on suurin, niin on (joskus) apukin lähellä.
Työmaalla riitti tarkkailijoita melkein päivittäin. Eipä aikaakaan, kun eräs naapurin mies saapasteli kädet housuntaskuissa katselemaan touhujamme. Näin hänen ilmeestään, kuinka hän suorastaan kauhistui, kun näki naisen lapionvarressa! Mitään sanomatta, eikä olisi voinut sanoakkaan, sillä sätkä sauhusi suupielessä, hän tarttui lapioon. Ei siinä kauan nokka tohissut, kun oja oli kaivettu. Eikä hän näyttänyt olevan ensimmäistä kertaa niissä hommissa.
Maalari maalasi taloa
Mökin maalauspuuhiin ryhdyin mielelläni. Mies lähti asioille, vai olisiko ollut peräti työpaikalleen, ja minä jäin yksikseni valttaamaan seiniä. Valtti oli tuolloin valttia. Tikkailta alas rantaan vilkaistessani näin, kuinka vene souti valkamaan. Jäin pensseli tököttiä tippuen katsomaan, kuka tulija on. En tunnistanut. Veneestä nousi kauniisti päivettynyt kiharatukkainen nainen, avokaulainen kukkamekko päällään, korvissa, kaulassa ja nilkassa kimalteli kultaa, jalassa avonaiset sandaalit.
Nainen jäi epäröiden seisomaan tikkaiden juureen, esitteli itsensä ja sanoi, että hänellä olisi rakentamiseen liittyvää asiaa. Laskeuduin tikkailta kättelemään ja kerroin, että asian voi esittää minulle. En ihmetellyt, kun nainen häkeltyi ja silmäsi minua hieman arvioivin katsein. Päässäni oli sininen Hankkija-lippalakki, puserona maalitahrainen miesten verkkopaita, jalassa pitkistä housuista saksitut riemunkirjavat shortsit, kenkinä punaiset, paikatut kumisaappaat ja kädessä pitkävartiset miesten työrukkaset. Taisinpa näyttää Uuno Turhapuron pikkusiskolta!
Illan tullen sanoi hän
Kuten kaikki tietävät, mökkeily voi joskus olla yhtä työleirillä oloa. Ulkona auringonpaisteessa tehtävät miesten työt tuntuivat houkuttelevilta. Itsesäälin vallassa tulin siihen tulokseen, että minä saan aina vain ahkeroida sisällä pienessä keittiönurkkauksessa. Erään illan pöytäkeskustelussa sovimme, että huomenna vaihdetaan osia. Vietetään Akka Ukon ja Ukko Akan töissä – päivää.
Ukon töihin kuuluisi ulkohuussin uudelleen maalaus, Akan töihin ruoanlaitto, tiskaus ja päiväkahvin keitto. Sopi hyvin molemmille. Vaikka oltiin heinäkuussa, oli sää aamulla sangen kolea. Oli varustauduttava vanhalla lämpöhaalarilla ja laitettava pipo päähän. Sormet kylmästä kohmeisina vetelin riihenpunaista huussin ulkoseiniin. No, onneksi ruoka-aika koittaisi pian.
Ukko oli keksinyt lämmittää hernekeittopurkin ja kattaa kertakäyttölautaset pöytään. Oli jo keittänyt päiväkahvinkin valmiiksi termariin. Kaapista löytyi korppupussi. Näiden askareiden jälkeen Ukko istui iltapäivän pihakeinussa ja luki vanhoja Valittuja Paloja. Akka tuhersi koko päivän maalauspuuhissa. Yöpuulle siirtyessä sovittiin, että huomenissa palataan normaaliin päiväjärjestykseen.
Tellervo
Tutun tuntuista tämä Tellervon mökinrakennus. Mekin rakensimme
70- luvulla kesämökkiä tahollamme. Minun tehtäviäni olivat
maalauspuuhat. Ensimmäisenä valmistuneen saunamökin valttauksessa
tein sen virheen, etten ollut sekoittanut purkin sisältöä kunnolla. Siitä seurasi, että saunan etuseinä tuli muita tummemmaksi. Koko homma meni uusiksi niiltä osin.
Kai se on parempi, että suutarit pysyvät lestissään ja akat ja ukot omissa töissään. Minkä nyt kokeilumielessä maistelevat miltä ne toisen työt maistuvat.
Joskus 70 luvulla meni radiosssa jatkosarja Kauppisen perhe. Siinä Irma Loikkanen ja Pentti Laurio elelivät sopuisaa perhe-elämää. Herra Kauppisella (Pentillä) oli selvät mielipiteet mitkä olivat miesten ja mitkä akkain töitä. ”Miehen on piettävä viikate hyvässä terässä, sillä akka niittää; mies tekee ämmänlänget -niillä akka kantaa vettä… jne.
En ole samaa mieltä Pentin kanssa, mutta oli tosi hauska radio-ohjelma. Minulla on säästynyt vain muutama pakina nauhalla. Ylen arkistossa ei taida löytyä senkään vertaa
Kylläpä osasi Ukko vuorollaan yksinkertaistaa Akan työt! Sen voisi myös ilmaista sanonnalla ”Meni siitä mistä aita on matalin.”
Alpoaatos mainitsee kommentissaan ämmänlänget. Olin 60-luvun puolivälissä kotiapulaisena Helsingissä. Perheellä oli kesämökki Keuruulla, jossa vietimme koko kesän. Ämmänlänget tulivat tutuiksi siellä. Vuosikymmeniä myöhemmin sain perheeltä muutamia valokuvia tuolta ajalta. Yhdessä kuvassa kannan vettä ämmänlänkiä apuna käyttäen.
Löysin Ylen arkistosta Kauppisen pariskunnan elämää pari jaksoa. Perin miesvoittoista elämää se on, mutta kivaa kuunneltavaa. Se on tehty niin taidokkaan hienosti,, esimerkiksi mallipätkässä kahvinkeitto on naisten työtä niinkuin kaikki muutkin työt kotona, mutta toisaalta mies on tehty niin osaamattomaksi, ettei se osaa edes kahvia kaataa kuppiinsa nykyaikaisesta kahvinkeittimestä. Kaikessa tarvitaan kuitenkin nainen. Kannattaa kuunnella.