Värtsiläisen Oiva Sahlstenin linkkuveitsi.
Konstit olivat monet, osa 5
Suoneniskentä oli eräs hoitomuoto. Katselin kerran vierestä, kun tärkeä toimitus alkoi. Isku renkipojan nilkkaan erityisellä tarkoitukseen sopivalla veitsellä, ja veri alkoi suihkuta pesuvatiin.
No, se minulle riittikin.
Suonta on kuulemma isketty jopa otsasta. Niin kertoi koulutoverini Oiva Sahlsten isälleen tehdyn. Olisiko siitä ollut apua vaikka päänsärkyyn? Oivalla oli toistasataa vuotta vanha linkkuveitsi, joka perintökaluna oli jo viidennen polven hallussa. Keskimmäinen terä oli tavallinen veitsi, toisella terällä puhdistettiin hevosen kavioita ja kolmannella iskettiin suonta.
Ennen taidettiin myös verensyöksyn pysäyttäminen. Sodan aikana Enossa eleli nuori perhe, jonka isä sai eräänä päivänä verensyöksyn raskaissa töissä. Vaiva meni aluksi ohi levolla, mutta uusiutui töissä. Sitä hoidettiin suolalla ja jääpusseilla, mutta ne auttoivat vain vähäksi aikaa.
Salolla viiden kilometrin päässä asui verenseisauttaja, jota haettiin yöllä pikaisesti apuun. Tuskin oli avunpyytäjä ehtinyt selvittää asiansa, kun parantaja totesi ykskantaan, että ”asija on jo hoijettu”.
Verensyöksyt olivat loppuneet siihen paikkaan ja potilas eli korkeaan ikään muistona vain arpeuma keuhkon kärjessä.
Vanhaan aikaan ja nykyiseenkin kuuluivat monenlaiset rohtoyrtit. Aatellaanpa vain nykyisiä hyvin menestyviä luontaistuotekauppoja. Vaan se onkin jo kokonaan toinen juttu.