Konstit olivat monet, osa 4
Noin vuonna 1930 oli Värtsilässä paha hinkuyskäepidemia, johon minäkin nelivuotiaana sairastuin. Kuumaa sipulimaitoa pidettiin parhaana lääkkeenä siihen tautiin. Maitoa en juo vieläkään ja sipuli on saanut minusta ystävän vasta muutama vuosi sitten.
Jatkosodan aikaan 1943 sain oikein kunnon ”hevosyskän”. Menin lääkäri Airolan vastaanotolle. ”Ryvittäkö yskän pois, vai annanko lääkettä? Minä se kun otan yskänlääkettä, oon vähän aikoo tokkurassa. Ei teille voi semmosta antaa.”
No, sain kitkeränmakuista lääkesekoitusta, jolla pääsinkin vaivasta nopeasti eroon.
Luumätä oli ennen sotia vaikeasti parannettava tauti, kun penisilliini ei ollut vielä käytössä. Eräskin mies oli sairastanut taudin kolme kertaa, ensin seitsenvuotiaana. Pojalle oli jo luettu kuolemantuomio, kun muuan naisihminen oli neuvonut kotikonstin: puhtaaseen pumpuliriepuun kuukautisverta ja riepu märkivään haavaan.
Tällä konstilla tapahtui ihmeparantuminen. Toinen sairastuminen hoitui samalla tavalla. Kolmas kerta oli jo lähes 80-vuotiaana, silloin apu löytyi sairaalasta ja penisilliinistä.
Yksipuolisista työasennoista aiheutuvia vaivoja on kautta aikain parannettu hieronnalla. Kotihierojilla oli taitavat kädet. Lasten mielipuuhaa oli painella isän tai ukin kipeää selkää polvillaan konttaamalla.
Talvisodan jälkeen asui naapurissa pikkumökissään eräs leski, iloinen, pyöreä hieroja ja kupparimummo, oikea kylän ”tohtori”. Hevoskyydillä hänet haettiin naapurikyliinkin. Kävin mielelläni kuuntelemassa Lienan mukavia tarinoita.
Kerran hän näytti kookasta sinertävää pulloa, jonka kyljessä luki Silvicrin. Se oli vahvaa, rikille tuoksuvaa hilseenpoistoainetta. ”Mie ostin Tohmajärveltä tämmöstä nuamavoijetta, tämä se vasta hyvvee tekköö”, sanoi Liena ja sipaisi pullosta annoksen kasvoihinsa.
Painavaa muistitietoa Hilkalta.
Ja vielä joka tautiin, ei ehkä ihan jäläkitaatiin.
Minä en siedä sipulia vieläkään. Valaistuminen tuohon sipulin vastenmielisyyteen tapahtui pari vuotta sitten työpaikkaruokalassa, jossa minulle valmistettiin sipulitonta ruokaa. Emännän ojentaessa sipulittoman kinkkukiusausannoksen, totesin hänelle, että erikoisen vastenmieliseltä tuntuu ruoat joissa on sipulia ja maitoa tai kermaa. Siinä samassa minulle valkeni – se samperin sipulimaito, jota lapsena yritettiin juottaa.
Sekä maku, että haju olivat kuvottavia.
Yksi yskänlääke ennenvanhaan oli tärpättihöyry. Kuumaa vettä pesuvatiin, siihen tärpättiä, pesuvati lattialle, potilas kontalleen pesuvadin ääreen ja viltti koko komeuden peitoksi. Siinä sitten hengiteltiin aikansa höyryä ja johan alkoi lima irrota.