Lintutornin polulta

Pitkästä aikaa kävelin – tai oikeastaan kahlasin – Sääperin lintutornille. Heinää oli melkein partaan asti. Osa nokkosia. Muutaman päivän kuluttua pöllyää ohdakkeen siemeniä pelloille. Muistelin, että joskus vallin päällä kulkeva polku oli niitetty. Mutta nyt se oli varsinkin lapsille lähes läpikäymätön. Ryhdyin miettimään ja vähän muiltakin kyselemään, mitä olisi tehtävä. Olin Arppen pihan lähellä sijaitsevalla lintutornilla tavannut hyvinkääläisen pariskunnan. Toivottavasti eivät matkalla Kuhmoon poikenneet Sääperin rannalle. Olisi siinä ollut ihmettelemistä. – Toimenpidetuumailuihin sain vastauksen kunnan asioita tuntevalta henkilöltä: Tohmajärven kunta on sitoutunut jossain vaiheessa huolehtimaan Sääperin lintutorniin vievästä polusta. Onko lupaus unohtunut?  Jään odottamaan vastausta. Toivottavasti ei tarvitse panna nimilistaa kiertämään.

Rvasti

PS . Kunnalle kiitos Kaustajärven hautausmaan parkkipaikan ylimääräisten puiden kaatamisesta ja kantojen raivaamisesta. Puut ennättivät juuri ja juuri parkkipaikan läheltä kunnan kaatamien myyntipuiden jatkoksi.

Share

2 comments for “Lintutornin polulta

  1. Minulla oli samasta aiheesta jo juttu valmiina, mutta eipä laiteta kahta. Toivottavasti kunnassa huomaavat kertaheitolla, että jotain on unohtunut.

  2. Lintutornin polku on nyt leikattu. Työn suoritti Tohmajärven kunta ja taitava traktorimies Heimo Pennanen. Toimenpide perustuu asiaan: Värtsilän laakson Natura-alueen palveluvarustus / Värtsilän Sääperin lintutornille kulku. Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen hakemuksessa on maanomistajien suostumus kulkureitiksi maantieltä lintutornille. Hakijan oikeudet on määritelty 2.3.2007 seuraavasti: ”Hakijalla on oikeus osoittaa Sääperinjärven ympäröivä penger liitekarttaan merkityllä matkalla kulkureitiksi Sääperin lintutornille. Värtsilän laakson Natura-alueen palvelurakenteiden kunnossapitovelvollisuus siirtyy Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen hallinnoiman lintuvesihankkeen jälkeen Tohmajärven kunnalle, eikä ko. polun kunnosssapitovelvollisuus kuulu maanomistajille.” — ”Mainituista oikeuksista ei makseta korvauksia.”
    Lämmin kiitos Tohmajärven kunnalle. Joku bongaaja voisi ottaa mukaansa viikatteen ja raivata järven puoleisesta polun päästä nokkoset. Sinne ei traktori voinut mennä.

    Saamani tiedon mukaan on olemassa sopimus/lupaus myös urkkatalon pururadan huollosta. Rata on raivauksen tarpeessa. Kuntoaan hoitavat eivät voi sitä nyt käyttää. Olisikohan syytä saattaa sekin kuntoon? Kiitos etukäteen!

    E.L.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *