Toive 1, kuva EJ.
Lehdessä oli juttu, kuinka joku törttöilijä ajeli autolla perunapellossa, oli sanonut hyvästit selvälle päivälle. Eräänä keväänä pystykorvamme vietti viikon perunapellossa makoillen. Kylvimme mökillä perunan maahan ja samana päivänä lähdin tyttären kanssa lomareissulle. Koira ehkä järkeili, että palaamme samaan pisteeseen, josta lähdimme tai ehkä se kuvitteli, että kaivoimme maahan jonkin aarteen, jota sen on vartioitava yötä päivää.
Sanotaan että sateenkaaren päässä on aarre. Sateenkaaren päänkin olen kerran tavoittanut: näytti kuin se olisi päättynyt Sääperin pelloilla erääseen ojaan. Pitäisiköhän tehdä arkeologisia kaivauksia?
En ole tiennytkään, että ihmisellä voi olla tasaisen paikan kammo. Itse tunsin sellaista Lotinanpellolla Venäjän Karjalassa. Oli tunne, ettei mihinkään voi piiloutua, jos sellaiseen olisi tarvetta. Vaikka tieolosuhteet ovat paljonkin parantuneet, löytyy rajan tuolta puolen vielä tieosuuksia, joissa ajettaessa tuntuu kuin ajettaisiin perunapellossa.
”Kukkiahan ne on perunankukatkin”, sanottiin ennen hieman vähättelevään sävyyn, kun täytyi tyytyä johonkin toisarvoiseen. Onko kauniimpaa näkyä kuin kukkiva perunapelto? Kysyn vaan. Sellainen näky on käynyt yhä harvinaisemmaksi ainakin täällä itärajalla. Monet tuttavani tietävät, että ihailen perunankukkia ja niinpä bussireissuilla on käynyt niinkin, että jostain päin autoa kuuluu huudahdus: ”Tellervo, perunapelto vasemmalla”!
Oma perunapalstamme näyttää olevan nyt taimella. Koko päivän on satanut ja sehän tekee hyvää perunan kasvulle. Voisinkohan esittää pari toivetta näin julkisesti? Toivon että Värtsin toimittaja tai lukijat lähettäisivät kuvan kukkivasta perunapellosta tai sateenkaaresta. Mikä täysosuma, jos sateenkaari sattuisi taas Sääperin ylle!
Tellervo
Perunapeltoa Järventauksen Korven kylältä muutama vuosi sitten. Kuva Lissu kaivolehto.
Sateenkaari Järventauksessa. Kuva Lissu Kaivolehto.
Täällä ilmoittautuu toinen kukkivan potattipellon ihailija. Satuin joku vuosi sitten Järventaukseen potatin kukinta-aikaan ja tottakai pelto oli kuvattava.
Muistan lapsuudestani sanonnan heinäntekoaikaan sattuneesta vesisateesta: ”Teköö hyvee meijän potatille ja nuapurin heinille.”
Lissulta oli tullut upeita kuvia sateenkaaresta ja perunapellosta.
Niin se vain on että yksi kuva kertoo monesti
enemmän kuin tuhat sanaa.
Itselleni tuli tuo Järventauksen Korven kylä
paremmin tutuksi vasta muutama vuosi sitten kun
kiertelimme Teuvo Erosen opastuksella niillä
kulmilla. Olin mieheni sukua tutkiessa saanut
selville että hänen esi-isiään on asunut sillä
seudulla ennen Värtsilän puolelle muuttoa joka
tapahtui 1898.
Lissun ottamat valokuvat ovat häikäisevän kauniita.
Näin meillä on kaunetta ympärillämme.
Mikä herttainen näky tänään mökkitiemme
alkupäässä: Sinisenä kukkiva perunapelto!
Tuli mieleen loru:
Onnea, onnea, onnea vaan,
punainen tupa ja perunamaa!
Onnea on kukkiva perunapelto!
Kiitokset Tellelle onnittelusta peruna maasta.