Uudenkylänlampi: Tuhansien pesäpaikka

Konstaapeli Martti Svenskiä on muisteltu Värtsin palstoilla tänä keväänä. Lehtikuvassa hän viittilöi Uudenkylän lammelle yli 40 vuotta sitten.

Uudenkylänlampi on tuhansien lintujen pesäpaikka, kertoi Karjalainen  toukokuussa 1970. Lehti oli haastatellut poliisikonstaapeli Martti Svenskiä, joka lammen rannalla haikeana muisteli, että lampi oli ennen ollut kalojen suosima kutupaikka.

”Pieni yhdyspuro lammelta Jänisjoelle antoi väljät liikkumatilat kaloille, jotka nousivat joesta keväisin lammen kaislikoihin kutemaan. Puolenkymmentä vuotta sitten puroon rakennettu pumppuasema eristi lammen kohtalokkaalla tavalla Jänisjoesta kalamiehen silmin katsottuna. Lammesta muodostui hetteinen alue vesipinnan laskettua ja se merkitsi kalakannan kuolemaa, suureksi vahingoksi ympäristön asukkaille. Sorsakanta sensijaan on vain vahvistunut, joskin ammuttujen sorsien haku tuottaa vaikeuksia.”

Nyt ruohikkoinen matalikko suorastaan kuhisee elämää ja lintujen äänistä muodostuu iltaisin olemisen riemua ilmaiseva, huumaava melu, raportoi lehti lennokkaasti. ”Avoveden paikalla muutamat joutsenet uivat majesteetillisesti kaulaansa ojennellen, ikään kuin tuntien ylemmyytensä toisten rinnalla. Joutsenten ympärillä on  kevään ja olemisen iloa. Tuhannet muut linnut lentelevät ristiin rastiin. Pesähankkeilla on kiire ja paikkoja etsitään  vieri vieressä suojaavien, ylivuotisten kaislojen muodostaessa sopivan materiaalin.”

Karjalainen oli kysellyt myös joensuulaiselta dipl. ins. Seppo Surakalta lammenlaskusta. ”Jos Uudenkylän lammen lasku olisi nyt hankkeessa, se ei tulisi toteutumaan. Nykyisin ajatellaan jo toisella tavalla kuin muutamia vuosia sitten.”

15 comments for “Uudenkylänlampi: Tuhansien pesäpaikka

  1. Siellähän sitä tuli kalasteltua. ”Lammen ojilla” käytiin aina ongella ja lammessa oli varmoja kalapaikkoja. Joskus meni yö
    puljatessa, kun pasuri oli syönnillään ja niitähän oli sankkotolkulla, kun kotiin mentiin. Sinänsä pasuri oli ruokalana
    aika piikikäs ja huono, mutta kaiken piti kelvata.

  2. Tätä hanketta on mielenkiintoista seurata. Toivottavasti etenee.

    Kunnanhallitus
    Pöytäkirja 28.06.2021/Pykälä 269

    Linkki http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2021173-23

    ———-

    Valtuustoaloite kunnan mukaan lähtemisestä lintuvesien ennaltamishankkeisiin Värtsilän alueella

    Kunnanvaltuusto 31.05.2021 § 49

    Mika Piiroinen jätti kokouksessa seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen:

    ”Värtsilän laaksossa on alkuvaiheessa uudenkylänlammen ennallistamisen suunnittelu.

    Esitän, että Tohmajärven kunta lähtee mukaan tuleviin lintuvesien ennaltamishankkeisiin mukaan Värtsilän alueella. Kunnan rooli tulisi olla näissä hankkeissa näkyvä.

    Tämän hankkeen rinnalla on alkamassa alueen käyttöön liittyvä matkailuhanke, jossa on pääroolissa alkuvaiheessa ELY, mutta hanke on vielä hyvin avoin, sen kustannusarviot ja osalliset tarkentuvat aloituskokouksessa ensi kuun aikana ja hanke kytkeytyy vahvasti Uudenkylän lammin toteutumiseen.”

    Aloitteen on allekirjoittanut Mika Piiroisen lisäksi 20 muuta valtuutettua.

    Valtuustoaloite kokonaisuudessaan on esityslistan liitteenä.

    Päätös

    Kunnanvaltuusto ottaa aloitteen vastaan ja antaa sen edelleen kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

    ________

    Kunnanhallitus 28.06.2021 § 269

    262/00.02.15/2021 [Valtuustoaloite kunnan mukaan lähtemisestä lintuvesien ennaltamishankkeisiin Värtsilän alueella]

    Asian valmistelija hallintopäällikkö

    Esittelijä vs. kunnanjohtaja

    Päätösehdotus

    Kunnanhallitus antaa aloitteen edelleen ympäristölautakunnan valmisteltavaksi.

    Päätös

    Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

    ________

    Valtuustoaloite kunnan mukaan lähtemisestä lintuvesien ennaltamishankkeisiin Värtsilän alueella

    Kunnanvaltuusto 31.05.2021 § 49

    Mika Piiroinen jätti kokouksessa seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen:

    ”Värtsilän laaksossa on alkuvaiheessa uudenkylänlammen ennallistamisen suunnittelu.

    Esitän, että Tohmajärven kunta lähtee mukaan tuleviin lintuvesien ennaltamishankkeisiin mukaan Värtsilän alueella. Kunnan rooli tulisi olla näissä hankkeissa näkyvä.

    Tämän hankkeen rinnalla on alkamassa alueen käyttöön liittyvä matkailuhanke, jossa on pääroolissa alkuvaiheessa ELY, mutta hanke on vielä hyvin avoin, sen kustannusarviot ja osalliset tarkentuvat aloituskokouksessa ensi kuun aikana ja hanke kytkeytyy vahvasti Uudenkylän lammin toteutumiseen.”

    Aloitteen on allekirjoittanut Mika Piiroisen lisäksi 20 muuta valtuutettua.

    Valtuustoaloite kokonaisuudessaan on esityslistan liitteenä.

    Päätös

    Kunnanvaltuusto ottaa aloitteen vastaan ja antaa sen edelleen kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

    ________

    Kunnanhallitus 28.06.2021 § 269

    262/00.02.15/2021 [Valtuustoaloite kunnan mukaan lähtemisestä lintuvesien ennaltamishankkeisiin Värtsilän alueella]

    Asian valmistelija hallintopäällikkö

    Esittelijä vs. kunnanjohtaja

    Päätösehdotus

    Kunnanhallitus antaa aloitteen edelleen ympäristölautakunnan valmisteltavaksi.

    Päätös

    Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

  3. Olen kuullut muiden kertovan, että Uudenkylänlammen pintaa on laskettu viljelysmaiden turvaamiseksi. Keväällä vettä on luonnollisesti lammessa enemmän ja se tulvii mm. Kalliontielle. Vettä pumpataan Jänisjokeen.

    Ajat ja prioriteetit ovat muuttuneet?

    Mika Piiroiselta hieno aloite! Umpeenhan tuo kasvaa kohta. Surullista! Kyllähän ne linnut toki viihtyvät tuossakin hetteikössä.

    Olisipa mukava nähdä kuvia Uudenkylän lammesta silloin ennenvanhaan. Ja kuulla lammen historiasta enemmänkin Värtsissä.

    Luonto on tärkeä ja puolustuskyvytön, jota ihminen muokkaa mieleisekseen…

    Lainaus jutusta vuodelta 1970:
    ”Karjalainen oli kysellyt myös joensuulaiselta dipl. ins. Seppo Surakalta lammenlaskusta. ”Jos Uudenkylän lammen lasku olisi nyt hankkeessa, se ei tulisi toteutumaan. Nykyisin ajatellaan jo toisella tavalla kuin muutamia vuosia sitten.””

  4. Yli kymmenen vuotta tämä juttu on ollut Värtsissä enkä ole ennen huomannut. Mika Piiroiselta hyvä aloite, kuten aina. Tämä oli hyvä lampi kolkkakalastukseen. Muuten en viitsi paljon muistella, kun tulen niin vihaiseksi. Kiitos Eiralle lintuperspektiivi kuvista.

    Olikohan Sääperinjärvestä myös tarkoitus tehdä tuollainen haiseva lätäkkö estämällä veden vaihtuminen järvessä.
    Ihmettelen kauhiasti.

  5. Ellen ihan väärin muista, kuulin kerrottavan seuraavaa vuosia, vuosia sitten:
    Jänisjoen ja Uudenkylänlammen välissä on sulkuluukku tai vastaava. ja se on ollut ns. jumissa.

    Sukeltaja käynyt tutkimassa ja löytänyt nalkkiin jääneen vesieläimen (majava, saukko tai joku muu) joka on estänyt sulun kiinni menemisen ja näin ollen veden virtaamisen puoleen tai toiseen.
    Onko tästä muilla tietoja?

  6. Eira,kyllä on tietoa . Majava teki kiusaa pumppuasemalla. Ensin tukki vesikanavan.Tehtiin kolme päivää töitä että saatiin auki. Sitten työnti juurakoita, pudoten lopulta itse. kanavan edessä on verkot esteenä mutta ei auttanut. Mika Piiroisen aloite ei ole mikään uusi asia,koska lammen kuivatusyhtiö on tehnyt aloitteen lammen ennallistamisesta noin reilu 5 vuotta sitten. Lammen kunnostus hankkeeseen on silloin tehty suunnitelmat ja lammen alueelle on tehty tutkimus kairaukset . RAHAA Ei vain ole löytynyt hankkeen toteuttamiseen.

  7. Kiitos Juha!

    Majavasta muistelin kerrottaneen. ”Kaverilla” ollut kova suunnitelma tehdä koti lammelle. =)

    On teillä ollut ”painisavotta”, majava kaverin kanssa.

    Onko majavista ollut havaintoja viime vuosina? Luulisi että yrittäisivät padota pahimmillaan koko Jänisjoen! =)

    Toivottavasti rahoitus järjestyy! Näin uskotaan ja toivotaan! Asiaa pitää tuoda esille mediassa jotta vauhtia saadaan hankkeelle. Tärkeätä tämä julkinen keskustelu siinä mielessä, jopa täällä Värtsissä.

  8. Kuivatusyhtiö eli maanomistajat puuhasivat silloin hanketta ELY-keskuksen vetämänä ja siinä on nyt uusi hanke joka on yhdessä Sääperin kosteikko hankkeen kanssa ja käsitykseni mukaan Mika on tehnyt aloitteen Tohmajärven kuntaan tästä. Kyllä kuntakin saisi olla näissä mukana jotta saataisi näitä luonto ja virkistysalueita kuntoon.

  9. Majava, hää se vasta viisas elukka onkin: Jänisjokeen ei rahkeet riitä, otetaanpa tuosta tuo joutilas lampi ja pistetään pesä sinne! =)

  10. Uudenkylänlammen kunnostuksella alkaa olla tosi kiire, ettei käy niin kuin Noittaan lammelle joka muuttui viljely pelloksi joskus 80 luvulla. 70 luvulla sielläkin piti liikkua veneellä, kun ei vielä kahlaamalla päässyt.

  11. Ilmakuvat vuodelta 1939. Uudenkylänlampi kuvassa oikealla yläreunassa. Alempi kuva rajattuna suuremmasta.
    Kuvat: Värtsilä seura.

    Uudenkylänlampi ja Jänisjoki vuonna 1939

    Uudenkylänlampi ja Jänisjoki ilmakuva vuodelta 1939

    Kiitos Tapani Näätäselle kuvista!

  12. Lähikuva Valkoisesta talosta ja Värtsilän sillasta.
    Värtsilän silta ja Valkoinen talo 1939

  13. Leminrinteestä soljuu puro iloisesti kohti Uudenkylänlampea. Senverran on voimakas virtaus että talvipakkasillakin oja on auki. Taitaa olla ainut henkireikä joka pitää lampea hengissä? Kukahan saisi Mika Piiroiselta lausunnon että missä mennään tämän hankkeen kanssa. Politiikonhan kuuluu pitää äänestäjänsä ajantasalla.
    Varma kevään merkki on se kun Uudenkylän lammelta kuuluu pulloon puhaltajan törähdykset.

  14. Miekii muistan poliisimies Martti Svenskin koulunkäynti aikoina ja muulloinkin. Autollaan ajeli kylää ristiin rastiin. Ahkera mies.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *