Elämän opissa

Tommy Hellsten: Elämän paradoksit ( 3. painos), Kirjapaja 2011.

Hellsten lähestyy elämää uudella tavalla, paradoksien kautta. Hän on sitä mieltä, että vahvuus löytyy heikkoudesta ja nöyryys on todellisuuden tajua. Ihminen ei nimittäin uskalla olla heikko, jos hänen ympärillään ei ole rakkautta. Rakkaus kunnioittaa ihmisen persoonaa ja antaa hänen olla sellainen kuin on. Vahvaa ja itsetietoista ihmistä on vaikea rakastaa, kun taas heikkoa on helppo rakastaa. Ihminen on rakkaudesta riippuvainen ja hänen mahdollisuutensa nähdä itsensä sellaisena kuin hän on, lähtee nähdyksi ja kuulluksi tulemisen kokemuksista.

Tommy Hellsten (s.1951) on suomalainen teologi ja terapeutti. Hän on kirjoittanut useita menestyneitä elämäntaito-oppaita ja käyttää materiaalinaan omaa ja potilaidensa elämää. Hellsten oli alkoholistiperheen lapsi. Vanhemmat erosivat ja äiti teki itsemurhan. Myös Hellsten erosi ensimmäisestä vaimostaan, jonka kanssa hänellä oli kolme lasta.

En täysin allekirjoita Hellstenin opetuksia. Joskus hän nimittäin punoo ajatuskulkujaan niin henkilökohtaisella tasolla, että luulen yleistämisen olevan hieman vaarallista. Päälinjat ovat kuitenkin täyttä asiaa. Niitä sopii jopa siteerailla:

o        Rohkeus on rukoukseksi muuttunutta pelkoa.

o        Rakkaus ja totuus kuuluvat yhteen.

o        Valta on palvelutehtävä.

o        Levoton ihminen ei sijaitse itsessään.

Hellsten on herättänyt huomiota seksuaalivähemmistövastaisilla kirjoituksillaan. Seta nimittikin hänet vuotuisen antipalkinnon saajaksi vuonna 2005. Joskus tuntuu, että Hellstenin teksti pursuu henkilökohtaista paradoksia ja analyysia jopa siinä määrin, että heikompihoksainen ei pysy mukana.

1 comment for “Elämän opissa

  1. Olen ollut kovasti kiinnostunut Hellstenin kirjoista ja kirjoituksista ja myöskin lukenut niitä.
    mirjasisko

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *