Istuin vuosia sitten tietokoneen ääressä. Se oli aikaa jolloin levykkeet olivat ”lerppuja” eikä koneissa vielä ollut tämmöisiä mukavia ohjelmia tekstinkäsittelyyn kuin nyt. Käyttöjärjestelmä oli mikälie, ja tekstinkäsittelyä harjoiteltiin. Opeteltiin tekstin ”maalaamista” ja ”vetämistä” uuteen paikkaan, sisennyksiä ynnä muuta. Ulkosalla oli leppeä kesäsää ja tuomet kukkivat. Siinä teki jo mieli lähteä ulos tutkimaan kesän pörriäisiä.
Tiedänhän minä, että ahkeruus kovan onnenkin voittaa ja kevät on aherruksen aikaa. Rovastikin opettaa:”Ora et labora.” Mutta siltikin laiskottelu on joskus niin syntisen mukavaa. Siinä sitten syntyivät sanat kirjoitetut, tuomien kukkiessa.
Sanat kirjoitetut
Sinulle ystäväni, kirjoitan
tuomien kukinta-aikaan,
alkukesän huumassa ihanassa
viestin, sanoin sekavin.
Kirjoitan taivaansiniselle paperille
kirjoitetun kirjeen.
Kotopihamaalla istun
tuomen alla.
Kesälakkireuhka silmän päällä
liikaa kirkkautta poistamassa,
selkä vasten vanhaa puuta
istun, ihastelen kesän leppeyttä.
Ystäväni, toivon sinullekin tätä
laiskaa mukavuutta.
Ystäväni, näyttöpäätteellesi annan uuden
ohjelmoinnin.
Levykkeelle leudon kesätuulen,
kirjoittimeen kielonkukkakirjaimiston,
sarkaimiksi sadat sormisarat.
Pöydällesi orvokkeja sinisiä
niin kuin taivaan laki.
Huoneesi täyteen lehtokertuin luritusta
sulolauluja sylviain.
Ystäväni, heitä nyt jo työsi taakka.
Tule tänne tuomen alle.
Nojaa hartiasi runkoon vanhan puun
ja unhoita huoli.
Työtuoli kaada, älä aina raada!
Perhon kirjosiiven lailla hyöri täällä
taikka muilla mailla.
Yllyttää seppoilmari
Laiskottelua pihakoivun alla
Isoäidin aikaan tilaan kahvin pihakoivun alle.
Kirjoitan mieleni runon ajatukseni nopeudella.
Ennen kuin pilvet karkaavat,
katoavat horisonttiin,
etsin mieleni pohjoisen.
Suuntavaistoni näppäimistöllä lähden oikeaan suuntaan,
haen yhtä vastausta.
Makkaravoileipää haukkaan,
istun ja ihmettelen.
Tunnen poskellani pisaroita,
sonetti on sateenraikas.
Seppoilmarille.
Mainitsit nuo ”lerput”, niin heti tuli mieleen vanha hyvä aika, Patsolan koulu ja sen tietokonekerho, joka oli pystyssä tuolloin, lerppuaikaan. Muistan meidän tietokone-innostuksen saaneen esikoisen, kun hän silmät loistaen tuli kerhosta kotiin.
Kyllä Patsolassa opittiin tätä lirkutus-puoltakin. Kirjallisuus ja runot olivat usein esillä. Tulee nyt mieleen koulunjohtajan ikimuistoinen päivänavaus-esitys Aale Tynnin runosta Mahdottomuuksien kauppa.
Nyt pitäisi vain löytää lausujia, jotka esittäisivät näitä Värtsin runoja pitäjäjuhlissa tai muissa tilaisuuksissa. Luova laiskuus pitäisi saada esille, sitä olisi syntisen mukava kuulla.
Mitenkä minulle käypi,
kun on mentävä mökille,
saareen asti souvettava?
Tupaukko kun uhalla
pihamaalle paiskatahan.
Tietsikka ei tulta iske,
kullallensa kukko laula,
kana kaunis kaakattele,
kun ei mokkulaa minulla.
Siellä vain lokit lojuvat
kalaniemen kahta puolta,
orava majan ukolle
satujansa suakkunoipi,
tulee juutas juttusille.
”Mitä ukko mietiskelet
partanuama tuumaelet
Heittikö eukko pihalle
tupaukon taivasalle.
Mäne laskemaan katiska
rantaveteen viekkahasti.
Siinä kiven kupehilla
hauki kyttää ahvenia.
Suatat suaha ison hauven
taikka kasan ahvenoita.
Viepä eukolle kalaset
puhistettuna tietenki.
Ehkä piäset peremmälle
oman mökin katon alle.
Taikka jos et piäse
koita uuvestaan uamulla”
Lumienkelin kosketus
Hennoin siivin tuulenhenkäystä koskettaa
tuulen tunteisiin ei siipiään voi satuttaa
lumen maahan alas valkoinen
käy lento lumienkelin, kevyenä leijaillen.
Alle siipien jää, meret,metsäinen maa
hiljaa valloittaen, maat hämyisten harhojen.
Talven tunteita koskettaa
kiteinä hangella kimaltaa
maahan hiljaa laskeutuu
jää kuva lumienkelin.
Alle siipien jää, meret, metsäinen maa
hiljaa valloittaen, maat hämyisten harhojen.