Kaustan lahtien yli on rakennettu sillat. Kuvat EJ
Miltä tuntuisi kävellä parituntinen valtakunnan itärajan vierustaa? Tällaista harvinaista herkkua oli tilaisuus kokea taannoin Kaustajärven ja Venäjän välimaastossa, isäntänä ja oppaana paikallinen kesäasukas Onni Pakarinen.
Onnille raja on tuttu. Kesäasunto sijaitsee hänen kotipaikallaan Kaustan rannalla vyöhykemerkkien liepeillä. Hän hankki rajavartiostolta luvan patikoida piikkilanka-aidan tuntumassa. Ilman lupaa ei sovi mennä rajan pinnassa tassuttelemaan; niin voivat tehdä vain karhut, joitten jälkiä näissä maisemissa näkee.
Kuljimme läpi vesakoitten entistä tien pohjaa pitkin rajalle. Siellä eteen avautui rajamiesten polku, tuhansien askelten tallaama. Kosteikot ohitimme tukevia pitkospuita pitkin, muutaman Venäjän puolelle ulottuvan järvenlahden yli kopsuttelimme siltoja myöten.
Rajapolulla.
Eväät söimme Jormanilan niemellä, siellä olevan vanhan talon rappusilla. Pitkälle Kaustajärveen työntyvässä niemessä on nykyisellään toistakymmentä hehtaaria luonnonsuojelualuetta valtion omistuksessa. Sotien jälkeen paikka jäi eristyksiin, pelkän vesitien varaan.
Ei tullut vastaan sotilaita eikä siviilejä, rajan rauha oli rikkumaton. Olo tuntui turvalliselta, sillä rajaa vartioidaan myös nykyaikaisella tekniikalla. Niin hiljaista siellä oli, että omakin puhe muuttui välillä huomaamatta melkein kuiskailuksi. Ja kaunista oli kaikkialla, viehättävää järvi- ja erämaaluontoa, Venäjän puolella vielä luonnontilaisempaa.
Jouhtenuksen pitkän, mutta kapean lahden ylitettyämme käännyimme Heinäjoen kupeella kiemurtelevalle Mökkivaarantielle, jota ennen sotia kuljettiin Värtsilään. Vajaat kymmenen kilometriä sinne olisi, mutta eipä ole nykyisin pääsyä tältä kohdin, Niiralan kautta pitää kiertää.
Näkymä Kaustalle.
Huoltohommissa ansioitunut Riitta-rouva poimi vaeltajat auton kyytiin tienhaarassa, josta käännyttiin aikoinaan koululle. Sieltä huruuttelimme kuin herrat ikään järven toiselle puolelle lähtöpisteeseen Ulriikantien varteen. Kaustan ympäri tuli kierrettyä.
Se oli erilainen päivä, joka viritti moniaita mietteitä kuin Konstan Pylkkerölle ikään. Ehkäpä joku ajatuksista päätyy Värtsinkin palstoille lähiaikoina.
Lampipeili.
On ollut meidän perheelläkin tilaisuus kulkea samalla polulla
olihan se jännittävää. Siinä olis idea jos se menis rajavartioston luvat läpi, että saisi joskus esim. Värtsilä-päivien aikaan tehdä patikointiretken tuota polkua pitkin tarkassa valvonnassa. Saimmehan joitakin vuosia sitten käydä
Räykyn tornissa ja juoda rajasotilassiskojen tarjoamaa kahviherkkua tornin juurella. Kiitti kaikille asiaan vaikuttaneille ja siskoille.
Pusan Mirja
Onpa lampipeiliin maalautunut kaunis akvarelli.
Jään odottelemaan retken herättämiä mietteitä Konstan Pylkkerön tapaan.
Uusi puulajike Lampipeilissä.
Kasvaa järvessä ja paksunee latvaa kohti.
Ei ihme että puut ”kasvavat”
ylösalaisin. Rajan tuntumassa
on KAITAlampi ja SÄKKIlampi, kuva
saattaapi olla jommasta kummasta.
Konstan Pylkkeröllä on silmää
erikoisuuksille!
Kaunis, mutta kylmä pakkasaamu Kaustalla.
Kun sää hieman lauhtui kävelimme Kaustajärven
rantoja kierrellen suunnilleen saman reitin,
jonka Jormanaisen Erkki kiersi viime keväänä.
Nyt oli kuitenkin pysyttävä järven jäällä, sillä hanki
upotti metsäpaikoissa. Jormanisen pihapiiriinkään
emme kiivenneet edellä mainitusta syystä.
Valkoisina hohtavien hankien yllä vallitsi oikea
Rajan Rauha. Yksinäinen pilkkimies näkyi istuskelevan
Varpasalmen suunnassa.
Kylmästä säästäkö lie johtunut, että lintujen äänetkin
olivat vaimeita. Edes moottorikelkkareitillä emme
nähneet yhtään päristelijää.
Johanneksen sunnuntaina hiihtolenkillä kohtaama ilveskin
pysyi nyt näkymättömissä.
Pääsiäisenä elämä yleensä vilkastuu Kaustajärvelläkin,
jospa silloin näkyisi jo joutseniakin, ainakin
Jouhtenuksella.