Miljoonas huomenna

Rajanylityspaikan iltaa. Arkistokuva EJ

Rajavartiosto arvioi, että Niiralan rajanylityspaikalla on miljoonas ylitys huomenna jouluaattona puolenpäivän jälkeen. Aiemmin uskottiin miljoonan rikkoutuvan vasta joulun jälkeen. Matkaajia on ollut tänä vuonna jo yli 995 000.

Raja ja tulli aikovat huomioida tapauksen pienellä muistamisella. Niirala avattiin kansainväliselle liikenteelle vuonna 1995 ja ympärivuorokautiseksi se muuttui 2005. Seuraavana vuonna yllettiin jo 987 000 rajanylitykseen. Tähänastinen ennätys on siis mennyt jo rikki tänä vuonna.

Asiasta kertoi Pohjois-Karjalan radio.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *