Pukinkontti silloin ennen

Jälleen on se aika vuodesta, jolloin päästään oikein ostohysterian makuun. On tulossa joulu, jota ainakin lapset ja lapsenmieliset innolla odottavat. Mikäs on odottaessa, jos vain pukilla varat vyöräävät. Ostettavaa on tarjolla yli äyräiden ja mainoksista pitävät tiedotusvälineet huolen. Tulet varmasti tietämään, mikä tuote on kuumin hitti.

Ennen sotia mainokset olivat kovin kilttiä ja kesyä tekstiä. Näyteikkunoitakaan ei koristeltu joulun aikaan sen kummemmin. Kotona joulukuusessa oikeat kynttilät ja ehkäpä karamellit ja jokunen omena loivat oikean joulun tunnelman.

Oman lapsuuteni joulujen viettoon vanhassa Värtsilässä liki 80 vuotta sitten ei joulupukki liity mitenkään. Saunassa ollessamme oli pieni kori ilmaantunut rappusille ja pukki mennyt menojaan. Kotona tehtyjä ne pukin tuomiset silloin olivat.

Räsynukke, jota ”tokaksi” kutsuttiin, oli tietenkin rakkain. Joskus myöhemmin alkoi kauppoihin ilmestyä nukkien irtopäitä, ja niin sai tokka kokonaan uuden ilmeen.

Naapurissa oli kaksi minua nuorempaa tyttöä. He olivat saaneet Amerikasta upeita, silmät sulkevia nukkeja. Sain käydä heillä leikkimässä, enkä osannut olla tippaakaan kateellinen.

Pehmoleluista tulee mieleen 1930-luvulta bulldogin näköinen punakielinen pehmeästä kankaasta valmistettu vähemmän sievä koiralelu Bonzo. Sitä teki kovasti mieli, vaan eipä pukin kontista löytynyt. Mieleinen lahja oli pieni fanerinen lumilapio. Kun olen nyt keskustellut ystävieni kanssa entisajan joululahjoista, niin eikös vaan yhden jos toisenkin pukinkontista ollut löytynyt samanlainen. Perinne jatkui sikäli, että omatkin lapset saivat aikanaan sellaiset.

Eräs lapsille suunnattu juttu on säilynyt noilta ajoilta näihin päiviin. Walt Disney lanseerasi markkinoille Mikki Hiiri –hahmon. Georg Malmsten sävelsi Mikistä viisi hauskaa laulua 1930-luvulla. Niitä kuunneltiin radiosta korva tarkkana.

Talvi- ja jatkosodan joulut menivät ohi ilman lahjoja. Kauppojen hyllyillä ei leluja näkynyt. Oli kyse tärkeämmästä, kuten vaikkapa ruuasta. Nykyajan joulukattauksestamme löytyy aina kunnon Karjalan paisti, eikä lipeäkalakaan ole yhtään hassumpaa. Miksikäs niitä hyviä perinteitä pitäisi muuttaa, kun kerran Karjalassa ollaan.

”Tulis joulu niin sais yöllä syyvvä”, on joku todennut. Tottahan on, että juuri jouluna syödään hyvin. Karjalan paistin ja lipeäkalan lisäksi perinteiset herkut, kinkut, laatikot, joulupuuro ja luumukiisseli kuuluvat joulupöytään. Toivon koko sydämestäni, että jokaisella suomalaisella olisi mahdollisuus syödä itsensä kylläiseksi – edes jouluna.

Sen vaan sanon vielä, että nykyinen mainostaminen suosii ehdottomasti nuoria ja hoikkia. Oljenkorren ohuet kaunottaret keekoilevat mitä kummallisimmissa asennoissa niukoissa ja hintavissa asuissa. Kun tällainen vähän muodokkaampi ikäihminen aikoo hankkia itselleen jotakin uutta ja sievää, niin arvatkaa, onko helppo löytää. Kosmetiikkatuotteitakin esittelevät nuoret siloposkiset tytöt. Ota siitä sitten selvää, mikä ryppyvoide milloinkin on tehokkainta. Sainpahan sanottua!

Share

1 comment for “Pukinkontti silloin ennen

  1. “Tulis joulu niin sais yöllä syyvvä”. Kommentoinpa tuohon Hilkan jouluruokajuttuun sen verran, että kerron Tohmajärven terveyskeskuslääkärin ohjeen joulusyömisestä ja joulun jälkeisestä syömisestä. Näin opasti Markku Savola: “Ei sillä ole kovin suurta valiä mitä syö joulun ja uudenvuodenpäivän välillä, mutta sillä on merkitystä mitä syö uudenvuodenpäivän ja joulun välillä.” Tarkoittanee masuun ahdettavan herkun ja sapuskan määrää. Eikö vain oikein inhimillinen ja hyvä ohje, kunhan ei joulunakaan itseään tainnoksiin tankkaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *