Varsin harmaita mielikuvia tulee mieleen rajakylien savotoista suurten metsäyhtiöiden metsissä 55 vuotta sitten. Metsätöissähän moni nuorukainen aloitti elantonsa hankkimisen, koska muuta työtä ei juurikaan ollut tarjolla. Yhtiöiden edustajien asenne oli suunnilleen että ota tai jätä, eli keskustelun sijaa oli varsin vähän, tulijoitahan aina riitti. Tuolloin oli vallalla tavaton ja sanoisin, että turhakin tarkkuus työn laadussa ja yleensä koko hommassa. Meillekin ampaisi suoraan metsäkoulusta pomoksi varsin intomielinen metsäteknikko, ja hänen vaateensa olivat hyvin tarkat. Tässä muutama esimerkki: kaksimetrisen propsin pituus oli 2000 mm, metrin halko oli 1000 mm, sahausten piti olla juuri suorassa kulmassa jne.
Tien varressa suoritettavat kevätkuorinnat olivat oma lukunsa. Minulle hän esitti kuoritun pinon purkua, koska löysi pinon pohjalta pöllin, jonka oksanjuuressa oli pieni kuoritäplä. Onneksi viereisellä pinolla työskennellyt vanhempi veljeni kuuli keskustelun todeten, ettei meidän Johanneksen tarvitse purkaa pinoa! Tämä ikävähkö tilanne häivähti nopeasti ohi ja pinon purkuvaade kuoleutui sillä erää. Mainittakoon, että pöllinkuorija oli vielä rippikouluikäinen.
Toinen ”koulutustapahtuma” oli paljon vakavamman oloinen. Naapuripalstalta kuului kova mekkala ja hetken kuluttua metsä ryski, kun metsäpomo juoksi lujaa karkuun ja hänen perässään syöksyi hikeentynyt metsuri kaksimetrinen mittakeppi aseenaan. Pomo selvisi muutamalla mustelmalla ja asia saatiin sovittua ilman ”valtakunnansovittelijaa”.
Tällainen metsäkulttuuri varmaan nopeutti nuorten savotoijien hakeutumista muihin töihin ja koulutukseen. Kuitenkin metsätyöt loppuivat seuraavalla vuosikymmenellä tyystin harvesterien tullessa käyttöön. Täytynee näin vuosikymmeniä valtaisia puuvarastoja sellutehtaan pihamaalla seuranneena todeta, että nyt olisikin varsin vaikeata poistaa kuoritäplää kasan pohjimmaisesta pöllistä!
Johannes
Tismalleen samanlaiset kokemukset ovat minullakin metsätöistä työurani alkuajoilta.Taidampa tietää kyseisen metsäteknikonkin.Hakeuduimme eteläsuomeen metsätöihin ja sitäkautta teollisuuden palvelukseen.
Kah Masa, nyt vasta tajusin. Mitteepä etelään?
Lukijoille kerrottakoon, että Martti on kansakoulukaverini, joka metsätöihin tympääntyneenä lähti täältä etelämmäksi, perusti aikanaan yrityksen ja on nyt kovalla työllä noussut erään vauraan pitäjän suurimpiin lukeutuvaksi veronmaksajaksi. On ns. miljoonamies. Semmosia täältä ”häädetyistä” metsureista on eräistä tullut. Katteeksi käypi.
”Siitä sisu aivan suunnaton, vain noussut on…”, näin eräässä
iskelmässä vuosien takaa. Viikon alkupuolella siirtyi Tuonpuoleisiin Ponssen perustaja joka hänkin aloitti työuransa
jo 14-vuotiaana metsurina ja hevosmiehenä. Luulempa että näitä
elämässään menestyneitä ”metsureita” on maassamme useampiakin.
Jotenkin hellyttävää on että nimi Ponsse oli annettu Vieremän kylällä kaikkien tunteman koiran mukaan.
Miepä oon semmonen immeine, etten ossaa olla katteellinen kellekkään.