Sumuhanhia

Hanhiparvia liikkui sumussa. Kuvat EJ

Jokohan pitäisi uskoa, että hanhet ovat tältä syksyltä tulleet ja menneet. Muutamien päivien taukoja lukuun ottamatta niitä on menneitten viikkojen aikana Värtsilän laaksossa lennellyt, mutta lukumäärät ovat jääneet vähäisiksi edellissyksyyn verraten.

Kun ensimmäiset kuulakat pakkasyöt tulivat, nousi Sääperin ylle aamusumu, joka viipyi pitkälle päivään. Oheiset kuvat ovat näistä aamuista.

2 comments for “Sumuhanhia

  1. Lumoavia kuvia. Tuo toiseksi ylimmäinen aivan huippu! Kiitos!

  2. On se vaan uskottava että ainakin valkoposkihanhet ovat tältä syksyltä menneet. Mistä sitten menivätkin. Yksi 10 000 linnun parvi piipahti 21.9. – eli kuukausi sitten – Värtsilän laaksossa, ja sen jälkeen 3000 oli suurin määrä, sekin vain lyhyen aikaa. Viimeiset 220 lintua majailivat ruohostossa Mantsisen navetan kupeella.
    Vuosi sitten viimeinen ”ryntäys” Kiteen Hatunvaaralta toi summaksi 6000 hanhea. Viimeinen havaintoni Värtsilästä oli 24.10. öiseltä taivaalta kuulunut hanhiparven rapratus.
    Valtakunnan uutiskynnyksenkin ylittänyt uutinen Kiteen Päätyeenlahden valtavasta joutsenpaljoudesta on sen arvoinen, että kannattaa pysähtyä Kytänniemen sillan parkkipaikalle tiirailemaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *