Seikkailuretki itärajalla

Kauppaneuvotteluja. Kuvat Eero-Matti Lintunen
Hämekoskella.

Monia matkoja tuli tehtyä eri asiakasryhmien kera vuosituhannen vaihteen jälkeen rajan takaisille järville. Matkailimme meloen, kalastellen, kirkkoveneellä soutaen ja kumilautalla koskia halkoen. Yksi matka jäi kuitenkin mieleeni ylitse muiden. Olin talvella saanut yhteydenottopyynnön neljän päivän seikkailuretken toteutuksesta, tyyliin ”vapaat kädet” – mitä lennokkaampi ja mielikuvituksellisempi esitys, sen varmempaa tulisi läpimeno olemaan.

Kyseessä oli pääkaupunkiseudulta koostuva liikemiesryhmä, jolla oli ollut tapana kerran kesässä kokoontua yhteen ja vaalia samalla vanhoja perinteitä. Haasteellista suunnittelussa oli, että kaksi ryhmän jäsentä olivat omistajia siihen aikaan Suomen suurimmassa elämyspalveluja tuottavassa yrityksessä, he olivat jo paljon kokeneet.

Räätälöin tarjouksen, joka oli vielä hyvähintainenkin, ja jäin jännityksellä odottamaan palautetta. Niinhän siinä kävi, että sain kaupat lähes esittämälläni sisällöllä.

Melontaa ja maatöitä

Kesä tuli ja ryhmä Värtsilään sen myötä. Porukka oli noin kymmenhenkinen, ja kaikki saapuessaan Vääräkosken voimalalle pukeutuneet vanhoihin vaatteisiin huopahattuja myöten. Otin vieraat vastaan lämpimillä piirakoilla, leikkeleillä ja nokipannukahvilla. Melontakoulutuksen jälkeen siirryimme kanootteihin ja aloitimme matkamme kohden Laatokkaa. Ensimmäisen päivän ohjelmassa oli parituntinen melontaretki Vääräkoskelta Patsolankoskelle, missä rantauduimme. Vieraat siirtyivät Sulosen Annen luomutilalle, missä ohjelma jatkui perinteisillä maatöillä: mätettiin lantaa, kynnettiin peltoa, syötettiin lampaita jne.

Vieraat saivat päivän päätteeksi saunan ja Piiroisen Lean valmistaman mahtavan maalaisillallisen. Raukeina vieraat asettuivat unille odotellen seuraavien päivien seikkailuja.

Selkäsaaressa.

Aamiaisen jälkeen vieraat siirtyivät ajoneuvoihimme, Aleksej Pantelevin minibussiin, sekä minun ja Moisasen Jussin maastureihin. Matkalla rajalle koukkasimme perään kirkko- sekä huoltoveneemme. Rajanylitys sujui sutjakasti leppoisissa merkeissä. Matkamme suuntautui Jänisjärven rannalla sijaitsevalle vanhalle pioneerileirille. Sieltä löytyi sopivan loiva ranta pitkän kirkkoveneen vesillelaskuun. Kokat alkoivat halkoa kapeaa Pientä Jänisjärveä rivakkaan tahtiin. Puolessa välin päiväetappiamme pysähdyimme lounastauolle, jonka jälkeen matkamme jatkui kohden Isoa Jänisjärveä. Luopaussalmesta avautui huikea näkymä ja suuri selkä. Olimme saapuneet suuren Jänisjärven puolelle.

Hyvissä ajoin saavuimme keskellä suurta selkää sijaitsevalle Suurelle Selkäsaarelle, jonka eteläisellä puolella oli suojainen poukama veneiden rantautumiseen. Yhdessä vieraidemme kanssa pystytimme leirin mahtavalle mäntykankaalle. Ilta sujui kokkaillessa tarinoiden kera.

Vauhdin huumaa

Seuraavana päivänä matkamme jatkui kohden Jänisjärven eteläpäätä, missä rantauduimme lähellä Jänisjärven kylää. Kirkkoveneen ylössaanti, saati sen hilaaminen trailerille, olikin sitten jo oma tarina. Selviydyimme kaikesta kuitenkin kunnialla ja reilulla miesvoimalla. Matkalla Hämekoskelle tapasimme karjalaismummon, jonka kanssa vieraat halusivat samovaarikauppoja hieroa, mutta ne jäivät sillä kertaa toteutumatta.

Saavuimme Hämekoskelle, mistä alkaisi reittimme vauhdikkain osuus – lukuisten koskien Jänisjoki, jota myös Läskelänjoeksi kutsutaan. Nautimme Hämekosken partaalla keittolounaan, jonka jälkeen otimme kumilautat kantoon ja siirryimme alemmas lähtöpaikalle. Tärkeän koulutuksen jälkeen lautat lähtivät vauhdikkaalle reitille.

Opas Honkasalossa.

Monien vaahtopäiden ja huikeiden hetkien jälkeen rantauduimme Harlun kylän läheisyydessä, missä huoltoautot meitä jälleen odottivat. Matkamme jatkui Sortavalaan ja sieltä Riekkalansaareen, missä laskimme jälleen kirkko- ja huoltoveneen vesille, tällä kertaa Laatokkaan. Päivä oli jo ollut pitkä, mutta meillä oli vielä parituntinen soutumatka seuraavaan leiripaikkaamme, joka oli valittu Honkasalon eteläisestä kärjestä, paikasta josta mahtava Laatokka ja rannaton selkä komeudessaan avautui. Hyvällä säällä leiripaikaltamme näkyisi myös parinkymmenen kilometrin päässä pilkottavat Valamon saaret.

Aallokko teki kirkkoveneellä soutamisen hiukan hankalaksi, mutta kunnialla perille selviydyimme. Väsymyksestä ja pitkästä päivästä huolimatta saimme leirin nopeasti pystyyn ja ruokapannut porisemaan. Rattoisasti ilta sujuikin nuotiolla tarinoiden parissa.

Hälytys

Aamu oli kaunis, keittelin aamukahveja ja valmistelin aamiaista, kun havahduin huutoon. Jari (nimi keksitty) oli kadonnut! Hetken kuluttua selvisi, että vieraat, jotka olivat jatkaneet istujaisia iltatulilla nukkumaanmenoni jälkeen, olivat reippaanlaisesti kierrättäneet miestä väkevämpää ja yhdessä vaiheessa oli Jari poistunut ringistä kenenkään siihen enempää huomiota kiinnittämättä. Aamulla vasta olivat telttakaverit huomioineet hänen katoamisensa.

Tällä alueella Honkasaloa rannat olivat kovin kallioiset ja jyrkät. Näin myös sieluni silmin iltapäivälehtien kirkkaan keltaisena räiskyvät lööpit: ”Huippujohtaja katosi Elämystaivaan matkalla Laatokalla!” Organisoin nopeasti etsintäketjun. Haravoimme saarta ja rantoja alkaen eteläisestä kärjestä. Muutaman tunnin jälkeen kokoonnuimme leiriin ilman mitään tulosta. Tein päätöksen. Ryhmä nopeasti Sortavalaan ja rajalle, hälytys paikalliselle miliisille ja Suomen rajavartiolaitokselle. Leiri purettiin nopeasti ja siirryimme vauhdilla Riekkalansaareen.

Olin sillä välin jo sopinut erään toisen oppaamme kanssa, että vieraiden matkatessa rajalle palaamme Honkasaloon jatkamaan etsintöjä ja odottelemaan viranomaisapua. Kaikki oli jo valmiina ja vieraat autoissa, kun paikalle kurvasi vanha Lada. Apukuskin penkillä tutut Jarin kasvot! Voi sitä riemua ja helpotusta, jonka koimme. Jari ei pystynyt muistamaan juuri mitään öisistä liikkeistään, mutta mitä ilmeisemmin hän oli äkännyt saaressa hortoillessaan jonkun kalamiehen leirin ja saanut venekyydin Riekkalansaaren puolelle, josta oli jo maantieyhteys Sortavalaan.

Kaikki hyvin ja loppu hyvin! Matkasimme takaisin Värtsilään, missä saunan, kunnon päivällisen ja sikeiden yöunien jälkeen vieraat matkasivat seuraavana aamuna Joensuun lentokentälle, takuulla monia kokemuksia rikkaampana!

Kirkkolahdessa.

2 ajatusta aiheesta “Seikkailuretki itärajalla”

  1. Sujuvaa kerrontaa, matkan tunnelmaan pääsee
    mukaan! Olen itsekkin ”seikkaillut” Venäjän
    puolella sen verran että tiedän että melkein
    joka reissulla sattuu jotain ennalta arvaama-
    tonta.
    Silloin kun ns Jänisjärven uistelut olivat
    kiihkeimmillään, kuului veneen moottoreiden
    jatkuva jyrinä viikonloppuisin kesäpaikallemme
    saakka.

  2. Siltainssi

    Hyvä juttu Eki,voisit kirjoittaa lisää esim Laatokan kalamatkoista

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top