
Niiralan kauppa, nykyisin Cafe Elja on tököttänyt samalla paikalla jo vuodesta 1992 lähtien. Nykyisen liikerakennuksen rakensivat Anneli ja Toivo Hurskainen vuosina 1991-92. Ennen tätä Hurskaiset olivat harjoittaneet kauppiastoimintaa radan toisella puolella vanhoissa ”Osulan” tiloissa jo kymmenen vuotta.
Anneli ja Toivo olivat kotoisin molemmat Kiteeltä. Anneli työskenteli Kiteen E-liikkeen lihatiskillä ja Toivo sähköasentajana. Aika ajoin Anneli kävi kiireapulaisena Niiralassa ja näihin aikoihin alkoikin kytemään halu omasta pienestä kaupasta. Kioskitoimintaakin harkittiin mutta sitten sopivasti E-liike alkoi myydä pois pieniä myymälöitä. Vuonna 1981 alkoi Hurskaisen perheen kauppiasura K-lipun alla. Koska Toivolla ei ollut aiempaa kaupanalan kokemusta, kurssitti hän itseään työnohessa päätyen lopulta aina K-ketjun diplomikauppiaaksi saakka.

Kipinä uuden rakennuksen tekoon syntyi avautuneen rajan tarjoamista uusista mahdollisuuksista rajanylittäjien määrän lähtiessä rajuun kasvuun. Se loi uskoa laajenemismahdollisuuksiin.

Uuden liikerakennuksen alakerta jakaantui K-kauppaan ja kahvilaan. Kauppiasperhe itse asui talon yläkerran isossa huoneistossa. Vaikka suuri syy rajanylittäjillä Venäjälle piipahtamiseen olikin halpa polttoaine, tästä huolimatta polttoaineen jakelu oli myös osa Hurskaisten uuden rakennuksen liiketoimintaa.
Alkuvuodet olivat kiireisiä ja liikevaihto kasvoi vuosi vuodelta. Kauppa ja kahvila työllistivät kauppiaspariskunnan lisäksi enimmillään peräti kuusi vierasta työntekijää kun vanhalla kaupalla vieraita palveluksessa oli ollut vain yksi.

Toivo oli pidetty tarinamies, kahvioasiakkaat viihtyivätkin talossa yleensä pitkään. Työpäivät olivat pitkiä ja lomat lyhyitä. Kesäloman pituus kauppiasvuosina olikin vain viikko vuodessa. Kauppa ja kahvila olivat avoinna viikon jokaisena päivänä, pisimmillään aamu seitsemästä ilta kahdeksaan saakka. Jossain vaiheessa työtaakka alkoikin painaa ja Hurskaiset alkoivat haaveilla ”eläkkeelle” jäämisestä kun he täyttäisivät 60 vuotta.
Kiireisempien vuosien jälkeen liikevaihto alkoi hiipumaan. Venäjän puolella palvelutarjonta kehittyi ja muutoinkin paikalliset ihmiset alkoivat yhä kasvavammassa määrin suosia Kemien suurten markettien palveluja. Alkoi hidas valmistautuminen kauppiastoiminnasta luopumiseen. Paikka laitettiin ”hiljaiseen” myyntiin mutta jatkajaa ei tuntunut löytyvän. Marraskuun viimeinen päivä 2007 ovi laitettiin Hurskaisten osalta viimeisen kerran säppiin ja paikka laitettiin julkiseen myyntiin. Pitkään liiketoimintaa ei tarvinnutkaan kaupitella vaan jo neljän kuukauden kuluttua sulkemisesta löytyi paikalle uusi jatkaja. Koska Hurskaiset olivat asuneet liikerakennuksen yläkerrassa ja yrityskauppaan kuului myös kiinteistön siirtyminen uudelle yrittäjälle, oli perheellä muutto edessä. Niinpä Hurskaiset muuttivat takaisin Kiteelle.

Uutta liiketoiminnan aloittamista ei enää harkittu, pitämättömiä kesälomiakin kun oli päässyt kertymään 27 vuoden kauppiasuralta aivan riittämiin. Työntäytteisistä vuosista huolimatta Anneli kertoo olevansa tyytyväinen ja ylpeä elämäntyöstään Niiralassa. Ja saivathan myös perheen tyttäret arvokasta työkokemusta toimiessaan teinivuosinaan kesäapulaisina perheen kaupalla. Tätä nykyä Anneli viettää vireitä eläkevuosia Kiteellä, mutta siteet Värtsilään ovat edelleen vahvat. Anneli ohjasi mm. viime kesän Värtsilän kesäteatterinäytöksen. Toivo sen sijaan nukkui pois vuonna 2015.
Kuvat: Anneli Hurskaisen kotialbumi
Osuinpa mielenkiintoiselle sivulle koskien vanhan (v. 1945 -jälkeisen) Värtsilän pitäjän kauppojen ja sen ajan ihmisten olemisia ja tekemisiä. Muistuttelen tässä mieleeni Värtsilässä tuolloin olleita kauppoja.Jos muistini pettää, pyydän anteeksi, mutta jos joku värtsiläläinen vaikka sitten korjaisi mahdollisia virheitä.
Muutimme Niiralaan isäni Aleksanterin saatua työpaikan Tohmajärvi-Värtsilän metsänhoitoyhdistyken nevojaksi Meikä lähin kauppa oli kaksikeroksisessa talossa, ja sitä pitivät Mustosent. Heidän jälkeensä tuli Pajariset ja sitten vähän pidemmäksi aikaa Kostamot, joiden kaupassa jo minäkin muistan ensimmäiset kauppareissuni tehneeni. Hyvin on mielessäni reissu, jollaa minun piti hakea kaupasta kananmunia. Olin juuri oppinut ajamaan pyörällä, jotedn ei kun reissuun. Kaupassa munat pantiin paperipussiin ja yhdellä kädellä ohjaillen lähdin kotia kohti. Pahaksi onneksi korimatkan varrella oli rautatien tasoristeys, joka yli ajaessa täräytti niin, että munapusssi putosi raiteiille. Kaipa se tapaus vahingoksi laskettiin ja uudet munat haettin ilman selkäsaunaa.
Maija -äitini oli sittemmin Hurri Pentin palveluksessa kaupn sivumyymälän hoitajana.
Niiralan ”kauppakiinteistöihin” kuului myös kesäisin auki ollut kioski, jota ensin Mustoset ja sitten Partaset pitivät. Kioski oli vähän salaperäinen paikka. puron varrella, pusikossa katseilta suojassa. Pilsneriin saattoi kenenkään huomaamatta sekoittaa hiukan väkevämpääkin. Mutta eteenpäin. Seuraava kaupparakennus olikin sitten Sisä-Karlalan kauppa, melkein vastapäätä kioskia.Tästä kaupasta alkoi sitten Hurskaisten kauppiasura. Vastapäätä kauppaa oli myös valokuvaamo, en muista sen yrittäjän nimeä. Tässäpä olivatkin omat muistoni Niiralan Liike-elämästä. Uudenkylän kaupoista muistan Yhteishyvän myymälän, Irtolan ja Hurrin kaupat, pienen kahvilan siinä Hurrin kaupan vieressä. Patsolassa oli myös Sisä-Karjalan kauppa
Täytyy vain sanoa, että elettiin sitä ennen, nyt ei Värtsilän entisen kunnan alueella ole yhtään kauppaa. Näitä muistellessa toivottelen kaikille hyvää jatkoa, ja toivottavasti vielä Värtsilä-päivillä tavataan.
Huomasin juuri tehneeni kardinaalimunauksen unohtamalla Oiva Tikan Kaupan Uudessakylässä Hän tuli kauppiaaksi Hurrin Pentin jälkeen ja Tikanpojat jatkoivat kiinteistössä aina suureen lamaan saakka. Anteeksi möhläykseni,ja korjatkaa jos aihetta löytyy.
Eero-Matti kyseli kommentissa aikaisemmin Lintulan pihassa olleesta kaupasta. Lintulan Niiralan puoleiseen ulkorakennukseen tuli evakkoon Valentina Irtolan kauppa. Mies oli satulaseppä Ustinoff. Hän säilytti alkuperäisen nimensä. En muista mitä täällä kaupassa myytiin, mutta siellä tuoksui voimakkaasti nahkamaalit. Muistan erään juorun satulasepän apulaisesta. Sanottiin, että kun hän joutuu läpivalaisukoneeseen, niin ei näy muuta kuin mustaa, koska hän on juonut kaikki ”rapiitit” = musta nahkamaali. Irtolan kaupasta on Värtsissä kerrottu aikaisemminkin
Tapio, liittyikö tämä mainitsemasi valokuvaamo jollakin tavalla Veli Keroseen ja hänen vaimoonsa?
Heidän punainen mökkihän oli juuri kaupan kohdalla joen puolella tietä.
Asuinmökki on poistunut maailmankartalta jo aikoja sitten, hirsinen saunarakennus nököttää kallellaan mutta yhä pystyssä hieman alempana rinteessä.
Niiralan kauppa ja kauppiaat tuli tutuksi jo osulan kaupalta saakka ja Topi oli jo ennestään tuttu Onttolan ruotuajoista saakka.
80 luvulla rajassa oli sellainen toimenkuva, kun junan tarkastuspartio, jonka tehtävän kuvaan kuului tavaraliikenteen osalta menevien ja tulevien junien tarkastukset. Liikenne kiihtyi kiihtymistään yhdeksänkymmentä luvulle tultaessa ja junapartion päivittäiset vuorot , jotka alkoivat aamu kuudelta parhaimmillaan päättyivät vähän ennen puolta yötä.
Hurskaisten kauppa oli suorastaan elämisen edellytys, kun vartion ruokalakin oli aikoja sitten jäähtynyt.
Junapartiot ennen kaupan kiinnimenoa kävivät muona täydennyksellä. yleensä pika täydennys käsitti kolme sentin paksuista gotlermakkara siivua sata grammaa metvurstia. Sitten jossain junien välissä rajalla puomikopilla makkarapihvit pannulle ja kahvit niiden kera.
Siitä tuli ihan perinne, niinpä Topi, kun näki minut tulevan kauppaan partiohaalareissa ja koltti lonkalla kävi lihatiskin luo, otti gotler tangon ja lihaveitsen kysyen minkä verran.
Kylä tuntee oman kylän kauppiaan ja kauppias tuntee oman kylän asiakkaat ja tietää heidän tarpeensa.