Niiralan kauppa, nykyisin Cafe Elja on tököttänyt samalla paikalla jo vuodesta 1992 lähtien. Nykyisen liikerakennuksen rakensivat Anneli ja Toivo Hurskainen vuosina 1991-92. Ennen tätä Hurskaiset olivat harjoittaneet kauppiastoimintaa radan toisella puolella vanhoissa ”Osulan” tiloissa jo kymmenen vuotta.
Anneli ja Toivo olivat kotoisin molemmat Kiteeltä. Anneli työskenteli Kiteen E-liikkeen lihatiskillä ja Toivo sähköasentajana. Aika ajoin Anneli kävi kiireapulaisena Niiralassa ja näihin aikoihin alkoikin kytemään halu omasta pienestä kaupasta. Kioskitoimintaakin harkittiin mutta sitten sopivasti E-liike alkoi myydä pois pieniä myymälöitä. Vuonna 1981 alkoi Hurskaisen perheen kauppiasura K-lipun alla. Koska Toivolla ei ollut aiempaa kaupanalan kokemusta, kurssitti hän itseään työnohessa päätyen lopulta aina K-ketjun diplomikauppiaaksi saakka.
Kipinä uuden rakennuksen tekoon syntyi avautuneen rajan tarjoamista uusista mahdollisuuksista rajanylittäjien määrän lähtiessä rajuun kasvuun. Se loi uskoa laajenemismahdollisuuksiin.
Uuden liikerakennuksen alakerta jakaantui K-kauppaan ja kahvilaan. Kauppiasperhe itse asui talon yläkerran isossa huoneistossa. Vaikka suuri syy rajanylittäjillä Venäjälle piipahtamiseen olikin halpa polttoaine, tästä huolimatta polttoaineen jakelu oli myös osa Hurskaisten uuden rakennuksen liiketoimintaa.
Alkuvuodet olivat kiireisiä ja liikevaihto kasvoi vuosi vuodelta. Kauppa ja kahvila työllistivät kauppiaspariskunnan lisäksi enimmillään peräti kuusi vierasta työntekijää kun vanhalla kaupalla vieraita palveluksessa oli ollut vain yksi.
Toivo oli pidetty tarinamies, kahvioasiakkaat viihtyivätkin talossa yleensä pitkään. Työpäivät olivat pitkiä ja lomat lyhyitä. Kesäloman pituus kauppiasvuosina olikin vain viikko vuodessa. Kauppa ja kahvila olivat avoinna viikon jokaisena päivänä, pisimmillään aamu seitsemästä ilta kahdeksaan saakka. Jossain vaiheessa työtaakka alkoikin painaa ja Hurskaiset alkoivat haaveilla ”eläkkeelle” jäämisestä kun he täyttäisivät 60 vuotta.
Kiireisempien vuosien jälkeen liikevaihto alkoi hiipumaan. Venäjän puolella palvelutarjonta kehittyi ja muutoinkin paikalliset ihmiset alkoivat yhä kasvavammassa määrin suosia Kemien suurten markettien palveluja. Alkoi hidas valmistautuminen kauppiastoiminnasta luopumiseen. Paikka laitettiin ”hiljaiseen” myyntiin mutta jatkajaa ei tuntunut löytyvän. Marraskuun viimeinen päivä 2007 ovi laitettiin Hurskaisten osalta viimeisen kerran säppiin ja paikka laitettiin julkiseen myyntiin. Pitkään liiketoimintaa ei tarvinnutkaan kaupitella vaan jo neljän kuukauden kuluttua sulkemisesta löytyi paikalle uusi jatkaja. Koska Hurskaiset olivat asuneet liikerakennuksen yläkerrassa ja yrityskauppaan kuului myös kiinteistön siirtyminen uudelle yrittäjälle, oli perheellä muutto edessä. Niinpä Hurskaiset muuttivat takaisin Kiteelle.
Uutta liiketoiminnan aloittamista ei enää harkittu, pitämättömiä kesälomiakin kun oli päässyt kertymään 27 vuoden kauppiasuralta aivan riittämiin. Työntäytteisistä vuosista huolimatta Anneli kertoo olevansa tyytyväinen ja ylpeä elämäntyöstään Niiralassa. Ja saivathan myös perheen tyttäret arvokasta työkokemusta toimiessaan teinivuosinaan kesäapulaisina perheen kaupalla. Tätä nykyä Anneli viettää vireitä eläkevuosia Kiteellä, mutta siteet Värtsilään ovat edelleen vahvat. Anneli ohjasi mm. viime kesän Värtsilän kesäteatterinäytöksen. Toivo sen sijaan nukkui pois vuonna 2015.
Kuvat: Anneli Hurskaisen kotialbumi
Ilmaisuiltaan haparoiva ja amatöörimäinen juttu.
Kiva juttu. Junan tuomalle myös uutta tietoa, lähihistoriaa.
Kiitos Salme palautteestasi! Täytyy teroittaa kynä paremmin jatkossa 🙂
Maukas ja mielenkiintoinen palanen historiaa.
Lisää tarinoita Värtsilästä, minne tienviitat opastavat!
Taitaa olla kerta se ensimmäinenkin kun juttua arvostellaan rajusti..
”Ilmaisuiltaan haparoiva ja amatöörimäinen juttu.” Itselleni saattaisi mennä ihon alle ja nenään… ja loppuisi toimittaminen ja kirjoittaminen siihen… Koetetaan olla kannustavampia.
Hieno juttu! Ihania kuvia! Monet kerrat asioinut Hurskaisilla kaupassa ja ilta/vkonloppuisin kioskilla Hannan ja Marin palveltavana! Mukavia muistoja!
Eira…se on tämä nahka elämän saatossa sen verran parkkiintunut ettei se vähästä hätkähdä😊 Koulupohja kun on pelkkä peruskoulu niin ei siinä ole paljoa kirjoitustaitoja ehtinyt oppia. Kovasta elämän koulusta kun on joutunut selvittämään ihan muilla taidoilla. Josko me joskus Värtsiin saatais ihan Tampereen toimittajakoulun käynyt kirjoittaja😂
Toimittajalla pitääkin olla paksu nahka. Arvostelijoita yleensä riittää varsinkin selän takana. Ite ilahuin tästä jutusta, koska se on Värtsilästä ja vieläpä toimittajan ihtesä tekemä, eikä muualta kopsattu. Jatka Eero-Matti samaan malliin.
Martti sanoo:
Taitaa olla ensimmäisen kommentin kirjoittaja käynyt jonkinlaisen yliviikarin ilmaisutaidon yliopiston.
Kun kommentissa on viisi sanaa ja kolme sanaa on jo yli nelitavuista ja epäasiallista.
Kyllä Eero-Matin tarinat ovat erittäin mielenkiintoisia, etenkin menneen ajan tapahtumista Värtsilässä.
Lisää vaan samaan malliin, toivoo Värtsin lukija.
Hieno juttu,kiitos Eero-Matti.
Lukiessani hyvin laadittua juttuasi monta lapsuuteen liittyvää muistoa heräsi eloon!
Sanokaan kuka mitä hyväänsä mutta asiallinen juttu.Minullakin tuli muistoja tuosta Hurskaisten perheestä,olinhan töissä siellä huolintaliikkeiden(huom.liikkeiden) palveluksessa.
Tällaisia juttuja Värtsi kaipaa. Lisää tätä.
Ja tälle Salme-kriitikolle: Etpä taida tietää, että latinan amare-verbistä johdettu amatööri tarkoittaa harrastajaa, joka rakastaa sitä, mitä tekee.
Värtsi – ajatusten alusta – on asialleen omistautuneiden kirjoittajien ja myös perustellun kritiikin foorumi.
Kelpo tarina, tulin lukiessa ihan oikeasti hyvälle mielelle kun muistelin näitä naapureita. Varsinainen kauppasuhde meillä jäi kyllä ohuehkoksi, koska Värtsilässä oli silloin vielä toinenkin puoti josta saimme myös maatalouden tarvikkeita.
Yrittäjät olivat mukavia ihmisiä, tehtiinpä Topin kanssa joku yhteinen kalareissukin.
Tiedän kokemuksesta että kukaan suoraselkäinen yhteisten asioiden hoitaja – onpa hän sitten opettaja, luottamushenkilö tai toimittaja ym. – ei saa eikä voikaan saada aina osakseen pelkkää myötätuulta.
Tuo jutun ensimmäinen kommenttihan voipi olla aivan sinällään vilpitöntä tietoista provosointia, jolla vain testataan ”uuden” miehen reaktioita tai kysymys on jopa jostakin menneen ajan antipatioista joko toimittajaa tai kyseistä kauppiaspariskuntaa kohtaan tai mitä se sitten lieneekin…(?) 🤔
Niin tai näin, mikä ei tapa se vahvistaa.
Jatka vain Eki, alku näyttää lupaavalta! 👍
Julkisuudessa työtä tekevällä on palaute arkipäivää – siihen on hyvä tottua tai työtä ei jaksa tehdä. Helppoa ei kritiikkiin tottuminen ole, kehuttiin sitten tai haukuttiin. Eräs edesmennyt lauluprofessori sanoi muinoin omaa uraani aloitellessani, että pahimmassakin kritiikissä on aina ainakin yksi sana totta. Neuvoi etsimään sitä, niin huomio kiinnittyy toisaalle. Itsensä tunteminen auttaa myös – kyllä sitä sisuksissaan useimmiten tietää, mikä menee hyvin, mikä huonommin. Kirjoittaminen on antoisaa, niin kirjoittajalle itselleen kuin lukijoille. Hyvä kun tapahtuu!
Mukavia muistoja nämä entisaikojen muistelot. Tulee mieleen käynnit kyseessä olevassa kaupassa kouluikäaikana. Koulumatkoilla ei saanut poiketa kauppaan, mutta muina aikoina sai. Se oli silloin Osuusliike Sisä- Karjalan aikoihin, ennen K-kauppaa, koska minä olen asunut Ruotsissa koko 1970 lukukauden aina 1980 alkupuolelle asti. Sieltä muutimme Etelä-Suomeen.
Kesälomilla kävimme toki Niiralassa ja olimme pitkään.
Vanhempieni muutettua T-järvelle lunastimme mökin ja vietimme kesät siellä 1990 lähtien.
Uudemmassa K-kaupassa tuli käytyä useasti ostoksilla kun se oli lähellä.
Naurettava Salme totaalisesti. Olikohan noin röyhkeä kommentti tehty jonkinasteisessa unentokkurassa. Niitäkin sattuu.
Onpa ihana juttu, tuli ihan itku silmään ja roppakaupalla muistoja! Eikä ollenkaan haparoiva tai amatöörimäinen, kiitos kirjoittajalle!
Sotien jälkeen Värtsilän Niiralassa oli kaksi kauppaa. Näistä on kirjoitettu Värtsissäkin.
Yksi oli talossa jossa Kuosmaset asuivat sen jälkeen kun ”Osula” valmistui.
Toinen kauppa oli kaksikerroksisessa talossa joka myöhemmin purettiin pois.
Ei taida kellään olla valokuvaa ko. kaupasta.
Ehtiköhän Hurrin Pentti aloittaa kauppansa Niiralassa? Kauppa sijaitsi muistaakseni tienvarressa liki nykyistä Itähuolintaa. Uuden kaupan avajaiset Värtsilässä muistan oikein hyvin. Ostin sieltä sinisen maljakon, joka taitaa olla edelleen jossakin varastossa – olin varmaan nuorimpia ostavia asiakkaita. Retroa!
Aika vaikeaa on etsiä Värtsistä menneitä asioita esim. tästä K-kaupasta. Pentti Hurria en muista, mutta Kostamon muistan.
Pakariset olivat viimeiset kauppiaat ennenkuin Kesko pani ovet säppiin.
Odotan että ehkä Eero-Matti kirjoittaa tässä juttusarjassa myös tämän vanhan K-kaupan tarinan.
Mustoset sen rakensivat.Luulen että heti sotien jälkeen.
Hurrin Pena oli kauppiaana myös Niiralassa.
Mukava pala historiaa, kiitos Eero-Matti. Muistan hyvä uuden kaupan avajaiset 1992. Kaupalla tuli käytyä kahvilla mopoiässä viikoittain.
Täällähän kritisoidaan kirjoittajaa kuin A Ahlqvist aikoinaan
Aleksis Kiveä. Viittaan nyt nimim Salmeen.
Kuitenkin toivotaan paikkakuntaa koskevia kirjoituksia,
ja tämä, jos mikä on sitä.
Minulla oli aikoinaan kuva Värtsilän kaupasta, siitä, joka oli Tikan kauppaa
vastapäätä. Tosin räystäät jo tippuivat tuossa kuvassa. Jutun nimi
on Sataa, syksy on,
Silloiset ”Salmet” saivat minutkin juttuni loppumaan, kuten varmaan
monen muunkin ahkeran kirjoittajan.
Minun ja perheeni koti on nyt ollut jo reilun kolmen vuosikymmenen verran tämä kaupparakennus, joka mainitaan eräässä aiemmassa kommentissa Kuosmasten asuintaloksi. Edesmennyt tätini, värtsiläissyntyinen Kaarina Niiranen, os. Holopainen kertoi hänen kauppauransa alkaneen nimenomaan näiden seinien sisältä.
Saamieni suusanallisten tietojen mukaan kyseessä on aivan alkuaan ollut jokin (heinä)lato, joka on sitten vain remontoitu/ ehosteltu uuteen käyttötarkoitukseen. Kiinteistöön liittyvien asiapereiden joukosta löytyneen ns. Talokirjan mukaan rakennus on sitten muutettu kokonaan asuinkäyttöön v. 1953.
Taloa on edellisten omistajien aikana laajennettu sekä sivulle että ylöspäin, mutta alkuperäisessä osassa on vuorauksen sisällä nähtävissä sinällään mielenkiintoinen seinärakenneratkaisu – pystyhirret.
Pohjois-Karjalassa on siis olemassa ainakin kaksi pystyhirsipytinkiä, tämä pirtti ja Utran kirkko! 😊
Oletko Jussi tietoinen että teidän tontilla on sijainnut hirsinen rakennus jossa on pidetty – 40 – 50 luvulla kauppaa?
Kirjoitin siitä juuri äsken, mainitsemasi rakennus on nimenomaan tämän nykyisen asuintalomme runko.
Meidän perhe asui siinä hirsimökissä -50 luvun alussa. Mulla on siitä valokuva. Pieni mökki. Jos se niin on että se on teidän talon runko olen muistikuvissa aivan väärässä. Sorry siitä. Luulin että se purettiin jälkikäteen.
Tapani, minäkin olen voinut aivan yhtä hyvin käsittää asian väärin. Tietoni pohjautuvat lähinnä vain kuulemiini kertomuksiin.
Voitko toimittaa tuon mökin kuvan vaikka tänne Värtsiin? Olen halukas näkemään sen, koska kaikki paikallishistoria ja etenkin mm. tämän asuinpaikan historia kiinnostaa minua erittäin paljon.
Lähetän kuvan se on vuodelta noin 1962-1964. Eli mökki oli vielä silloin paikallaan.
Muistan varhaisesta lapsuudesta ajan, jolloin isä ja äiti pitivät kahta kauppaa. Toinen oli Värtsilässä ja toinen Niiralassa. Jälkimmäinen oli minusta hyvin kiehtova paikka. Saarisen Maija (?) oli ainakin siellä töissä. Muistan yhä rakennuksen tuoksun ja hienon kahvimyllyn.
Mukavia muistoja.
Kostamo piti tietääkseni kauppas ennen Hurria
Minäkin muistan lapsuudestani sen Niiralan vanhan kaupan, se oli varastona jonkin aikaa kun vanhempani pitivät kauppaa Hurrin jälkeen. Muistaaksen Irtola oli myös jossain vaiheessa kauppiaana siinä paikassa missä ne kaupat sijaitsi, korjatkaa jos olen väärässä. Kuva Niiralan kaupasta olisi mukava nähdä jos kellä on.
Kimmo, muistanko oikein vai hutiin: oliko teillä Värtsilässä saksanpaimenkoira? Minulla on kohtuullisen hauska muistikuva, jonka mukaan koira huolehti siitä, ettet joutunut ulkonaollessasi tielle tai naapurin tontille.
Kyllä muistat, Esa, oikein. Saksanpaimenkoira Hanne piti lapsista huolta- ja vihasi aura-autoja. Hanne myös tiesi, että Lihakunnan auton saapuminen tiesi kuskin antamaa makkaraa. Kuin patsas se istui auton vieressä, kunnes kuski heitti makkaran tavarakontista.
Kimmo: Istuin autossa oottelemassa kun Eero T. oli Pentin luona vihanneskaupoilla. Olit menossa nelivedolla aidan alta viereisen talon tontille, kun koira veti sinut haalarien persauksesta takaisin. Ensimmäisen, toisen ja ainakin kolmannen kerran. Sellainen kuva jäi, että teillä molemmilla oli hauskaa…
Olin jo tuolloin koirafiiliksissä ensimmäisen koirani tiimoilta, joten koirat kiinnostivat kovin. Säästin viikottain Varosen Mirjan putiikkiin rahaa ja sain Svenskin Masalta lopulta tilattua oman hauvan, joka maksoi 175 markkaa. Kaupan ehtoja oli kaksi: koiran oli oltava rotukoira, ja kaupasta ei saanut vuotaa tietoa ”pääkonttoriin”. Molemmat ehdot pitivät kutinsa, olihan toimeksisaanut poliisimies. In Memoriam ”Lysti” (1969-1981).
Hieno kertomus Hurskaisten kauppiastaipaleen alkuajoista. Itselläni ei niistä ajoista ole tietoa, 90-luvun loppupuolella tuli sotkettua nykyisellä ELJAn paikalla Annelin ja Topin ”valvovan silmän alla”….niin kahvilan kuin kaupankin puolella. Hommaa riitti, oli kuorman purkua kaupan puolella, veikkausten vastaanottoa kahvilassa, tulliselvitysten kopiointia, kahvilan pöytien tyhjennystä, astianpesukoneen täyttöä/tyhjennystä, ulkona polttoaineautomaatin tiltykset…voisi kuvitella stressaavaksi! Ei, sitä se ei ollut siinä porukassa. En mainitse nimiä kenen kanssa olen työskennellyt tuohon aikaan, joku unohtuisi kuitenkin, mutta isot Kiitokset , oltiin hyvä tiimi! 👍 Eikä unohdeta Annelin ja Topin tyttöjä; Mari, Hanna ja Enni, Kiitos! ☃️ Erityiskiitos Annelille, ja Topille sinne jonnekin…♥️👍
Jussi….. olet kuullut oikein, paikkassa jossa nyt asutte, on ollut aikoinaan kauppa.
Muistikuvissani palaan 50-luvun puoliväliin, jolloin menin aamupäivästä silloiseen kauppaan, siellä kylän isännät istuivat ja odottivat päivän sanomalehteä.
Samassa pihapiirissä, teidän nykyisellä tontilla oli silloin myös tuo Tapanin mainitsema pieni harmaa hirsinen mökki jota silloin asuttivat sisarukset Selma ja Erkki Niiranen. Erkin muistan asuneen siinä kuolemaansa saakka mutta Selmasta ei ole muistikuvaa. Minultakin löytyy kuva tästä pienestä harmaasta mökistä.
terv. Eija
(os.Kuosmanen)
Kiitos tiedosta Eija!
Nyt jään vain mielenkiinnolla odottamaan kun joko sinä tai Tapani (mielellään tietysti te molemmat) lähetätte mökkikuvanne julkaistavaksi, niin pääsen paikallistamaan rakennuksen tarkemman sijainnin. Piha-alueelta löytyneiden suurempien kivien perusteella minulla saattaa ehkä olla paikasta joku aavistus(?)
Minäkin muistan sen mökin, siellä oli tai asui yksi koulukavereistani kun menimme käymään siellä niin ulko-ovessa oli lappu ”Tulirokkoa” eli sinne pääsy oli kielletty. Silloin oli tulitokkoa liikkeellä. Meikä ei sairastunut siihen.
Tulirokkoa piti olla,..tämä älypuhelin kääntelee sanoja mieleisekseen.
Kiitos hyvästä jutusta kauppiaspariskunta Hurskaisista. On mukava ruveta itsekin itsekin muistelemaan ketä kaikkia oli kauppiaina Niiralan seudulla silloin kun vielä kauppoja oli. Muistelu tunnetusti tekee hyvää aivoille. Toivottavasti näistä minunkin muistojen rippeistä Eero-Matti saa koottua kauppiasjanan Niiralassa, miksei myös Värtsilästä.
Nykyisen Eljan kahvilan paikalla, noin, oli kaksi kerroksinen kaupparakennus. Ensimmäisiä kauppiaita oli Pajariset ja sitten oli Kostamot. Heidät muistan hyvinkin ja molemmat kauppiaat siirtyivät Joensuuhun. Sitten taisi tulla Hurri Pentti ja myöhemmin hän siirtyi Värtsilän kk. Äitini Maija oli töissä molemmissa v1966-1975.
Niiralan kaupan kahvintuoksut muistan minäkin. Kahvi kun jauhettiin kaupassa. Monet kerrat istuin ” opissa” kun Pentti opetti paketin tekoa jos vaikka tulisin kauppaan töihin. No en tullut😉.
Hurrin jälkeen ei siinä kaupassa tainnut enää olla kauppaa. Hurskaiset olivat alkuun, niin kuin on kerrottu ”osulan” kaupassa ja rakensivat uuden kaupan entisen Niiralan kaupan tilalle.
Itse en enää silloin ollut vakituisesti paikkakunnalla mutta lomilla kävin ko kaupassa ja vanhemmilleni Hurskaisen kauppa oli tärkeä ja hyvä kauppa jokapäiväisten ostosten tekoon.
Vuodet ja päivämäärät ovat unohtuneet mutta Hurrin lapset muistanee miten kauan olivat Niiralassa. Kuvia, muuta kuin muistikuvia , meillä ei ole kaupparakennuksesta .
Kaupan on rakennuttaneet Mustoset,alunperin piti tulla pelkkä yksikerroksinen asuintalo,mutta keksivät
tehdä toisenkin kerroksen ja perustaa myös kaupan. Alakerrasta oli vain yksi huone toiminut kauppana.
Kostamon Pentti muisti aina kaupassa käydessäni seurata milloin yltää nenä tiskin laidalle asti. Rakentamisvuotta en tiedä,mutta äiti ja isä olivat olleet kortteerissa talon yläkerran huoneessa jo ennen kuin minua on keksitty. Sisko siellä on syntynyt v.-47.
Onpa mukava,kun Niiralastakin on lehdessä juttua.
Tarja Väyrynen os.Turunen
Kuosmasen Aken mökki
Kuvan lähetti Värtsiin Tapani Näätänen.
Kiitos Tapanille (ja Eiralle) mökkikuvasta.
Sain tänään myös henkilökohtaiseen sähköpostiini kuvan tästä samasta mökistä Mäkelän Eijalta.
Suuret kiitokset myös hänelle, olen ihan oikeasti otettu näistä ruuduista!
Epävirallisena tietona ilmoitan, että Jussin paikalla olleessa kaupassa olisi ollut kauppiaana Ida Aura niminen naishenkilö. Hänellä oli ollut kauppa ennen sotia Vanhassa Värtsilässä Kylänpäässä, Sääperille menevän tien varrella.
!920 – 1930 luvun kartoissa tuo kauppa on merkattu. Sensijaan varma tieto on se , että Niiralan Osuusliike Sisä-Karjalan ensimmäinen tai ainakin toinen myymälänhoitaja oli Kalevi Pitkänen. Osuusliike Sisä-Karjalalla oli juuret vanhaan Värtsilään. Mielestäni Niiralan Sisä-Karjala on valmistunut -50 luvun lopulla tai -60 luvun vaihteessa?
Värtsissä on juttuja kaupoista esim. 10.03.2013 Kauppareissu ja 21.09.2014 Ostoksilla Osulassa.
Toivotaan että tietoni olis etes sinnepäin!
Myymälänhoitaja taitaa olla Kalevi Tukiainen.
Menee nyt vähän ohi aiheen ”Niiralan kauppa”… Itselläni on muistikuva siitä, olisiko setä-Erkki joskus kertonut minulle, että sotavuosien jälkeen Lintulan aitassa (oli silloin pihan toisella puolella missä nykyisin aitta sijaitsee) toimi jonkin aikaa Irtolan kauppa? Oisko täällä Värtsin lukijoilla asiasta tarkempaa tietoa?
Tapani, voitko vielä varmuudeksi kertoa kuvassa olevien lasten ja mikseipä tietysti koirankin nimen?
Mahtaako tämä mainitsemasi Kalevi Tukiainen olla sama Tukiaisen Kalle, joka oli töissä myös Sokoksen rauta- ja maatalousosastolla Kemiessä vielä ainakin 1980-luvulla?
Jos on, niin silloin kyseessä on täällä Värtsilässä 1970-luvulla kirkkoherrana toimineen Heikki Tukiaisen veli.
Olen aina harmitellut sitä kun meidän ikäpolvien isät ja äidit jättivät meille perinnöksi vähän tietoa Värtsilän lähihistoriasta ja etenkin vanhan Värtsilän historiasta.Meidän sukupolvikin alkaa olla muistivikaisia sairauksimme kanssa.
Tukiaisen Kalle on varmasti sama henkilö jonka mainitsit. Mulla on valokuva Kalevista mutta ei ole nyt lähellä.
Valokuvassa on vasemmalla Kaija Kuosmanen ja oik Arja Näätänen. Tytöt seisovat nykyisen sisäänkäynnin edessä. – 60 luvun alkupuolella.
Kiitos tiedoista Tapani!
Eräs syy asioiden kertomatta jättämiseen mainitsemasi vanhemman sukupolven kohdalla voipi ehkä olla – mene ja tiedä – jopa jonkinlainen henkinen sotavamma; ”kaikki menetettiin eikä piisannutkaan” (?)