1.
Jospa rustailen runosen
siitä kerrasta ekasta.
Tapahtui se kauan sitten
nuoren neien, melkein lapsen
muinoisessa nuoruudessa
vuosikymmenten takana.
Oli soittaja somainen
poika paikan kanttorilla.
Hoiti koulun hartaudessa
säestykset sointuvasti,
taiten kaikki virret veivas.
Niin hän niiltä sijoiltansa
tehtävänsä tehtyänsä
nousi viereen seisomahan,
soittokoneensa sivulle.
Siitä sitten seuraeli
nuorisoa nousevata,
saliin suureen marssinutta,
sanan kuuloon kulkenutta.
Katse keksi nuoren neien
jonoin joukossa olijan.
Mitäpä hän huomas tässä
tuiki tuhdissa tytössä?
Kuitenkin ja kaikitenkin
häntä kaihoin katselevi.
Jopa tuttavaks tekeysi.
Tuli tyttöään lähemmä.
Välitunnilla uteli,
kysäisihe kaunoiselta,
pitäisikö pyöräilystä,
mentäiskö menopelillä?
Häkeltyi ja hämmästyikin
kovin nuori neitokainen.
Lupas tulla, säikky tyttö
posket punaan värittyen.
Emollensa varsin virkkoi,
neuvon tahtoi taatoltansa.
”Matkaan vain nyt tällä kertaa!
Mutta muutoin mieluisampi
pelit, pallot pyöritellä
suuremmissa seurueissa
kanssa kasvinkumppaneisi.”
Niinpä lähti nuori neiti.
Kääri housunlahkehensa
puntit puolipohkehesen.
Muodin mukaan mennä tahtoi.
Pakaraiset pyörän päälle,
kintut kaidat kahta puolta.
Tuli poka puoleltansa
rattaat pyörässä ratisten.
Kahden sitten matka jatkui
kilpapaikka mielissänsä.
Siellä lensi lentokoneet
Varas’ akkuinsa ajoivat.
Omistajat ohjaimissa
kilvan kiidätti koneita.
Hurina se herran hurmas,
lumoon lankes lennokkien.
Uljas urhomme unohti
neien nuoren penkin päähän.
Eipä juuri pörrääjistä
kiinnostunut kiltti tyttö.
Pitkäks kävi aika siinä
katsellessa katsomossa.
Tuli aika lähdön hetken
kotiin kummankin kulkea.
Kysyi tyttö toverilta:
”Tietävätkö vanhempasi,
kenen kanssa käyskentelet?”
Ylen herra hämmästyypi.
Mitä tässä kertomista?
Tuli taaton tahto julki
oman maammonsa sanomat.
Eka kerta ainoaksi
jäikin pitkäksi ajaksi.
Illat kului iloisesti
pihan pelien parissa.
Sunnuntaitkin sujahtivat
sekaseurassa somassa.
Hoiti koulunhartaudessa
säestykset sointuvasti
taiten kaikki virret veivas.
Niin hän siitä sijoiltansa
tehtävänsä tehtyänsä
Välitunnilla tiedusti,
kysäiseepi kaunoiselta,
pitäisikö pyöräilystä,
mentäiskö menopelillä?
Häkeltyi ja hämmästyikin
kovin nuori neitokainen.
Lupauksen livautti,
saapuvansa, sanan antoi.
Emollensa varsin virkkoi,
neuvon tahtoi taatoltansa.
Lupaukses mukaan mene,
mutta muutoin mukavampi
pelit, pallot pyöritellä
suuremmissa seurueissa.
kanssa kasvin kumppaneisi.
Niinpä tämä nuori neiti
kääri housunlahkehensa
Tuli löytöään lähemmä.
puntit ylemmä yleni.
Muodin mukaan mennä tahtoi.
Pyörän päälle pakaraiset,
kintut kaidat kahta puolta.
Tuli poikakin polkien
rattaat pyörässä ratisten.
Kahden sitten matka jatkui
kohti kenttää kulkien.
Siellä lensi lentokoneet
akun varassa vaappuvat
omistajan ohjaillessa
kilvan kiidätti konetta.
Hurina se herran hurmas
lumo lelulennokkien.
Uljas urhomme unohti
neien nuoren penkin päähän.
Eipä juuri pörinästä
kiinnostunut kiltti tyttö.
Pitkaks kävi aika siinä
katsellessa katsomossa.
Tuli aika eron hetken
Kotiin kummankin kulkea.
Kysyi toveriltaan tyttö:
Tietävätkö vanhempasi,
kenen kanssa kuljeskelit?
Ylen herra hämmästyypi!
Mitä tässä kertomista!
Sai jo siitä kertoneeksi
ohjeet oman emosensa,
tuli taaton tahto julki.
Eka kerta ainoaksi
jäikin pitkäksi ajaksi.
Illat kului iloisesti
pihan pelien parissa,
sunnuntaitkin sujahtivat
sekaseurassa somassa.
Tuota mukavaa muisteloa lukiessa tuli mieleen. että tarkoittikohan Irene jotta tässä pitäisi alkaa itse kunkin paljastamaan salattuja tai muuten unohtuneita ”eka kertoja”.
Irenellä on varmaan ollut ihanat ihastukset, kun vieläkin runoksi taipuu.. Upeeta kerrassaan.
Semmosta se on pojilla, että moottirien rassaaminen voittaa seurustelun huuman.
Vai käsitinkö väärin. Kiitos kuitenkin kalevalaisesta muistelosta.