Tietoteos sotiemme veteraaneista/Oma tupa oma lupa/
Vielä on paljon kerrottavaa
Ari Uino: Sotiemme veteraanit – Rintamalta rakentamaan,
Tammenlehvän perinneliitto ja SKS, 2014
Tällaisen, yli 600 – sivuisen järkäleen, kun saa luettavakseen, tuntuu, että tehtävä on ylivoimainen. Kuitenkin kirjan sisältö alkaa kiinnostaa ja autenttiset kuvat sota-ajalta ja jällenrakentamisen kaudelta ryydittävät kokonaisuutta niin, että kirjan parissa menee helposti päivä tai kaksi.
Itse kuulun niihin sota-ajan jälkeisiin sukupolviin, jotka tavallaan olivat myös sotainvalideja. Kirja nimittäin jättää vähän huomiotta sota-ajan traumojen vaikutukset tuleviin sukupolviin. Moni sodan käynyt mies oli henkisesti heikoilla ja tämä invaliditeetti jatkuu vielä moneen tulevaan sukupolveen asti.
Mutta kirjan sisältöön. Opus kuvaa aluksi sota-aikoja sanoin ja kuvin. Se antaa ymmärtää, että sodassa oli kaverihenki tärkeä ja moni haavoittunut autettiin kotiin sairaalahoitoon, vaikka oma henki olisi ollut vaarassa.
Sodanjälkeisissä olosuhteissa alettiin myös järjestäytyä ja ensimmäisiä järjestäytyjiä oli silmävammaisten veteraanien liitto. Moni veteraani rakensi oman talon, tai se tehtiin talkoilla. Kivinen maatila tuli myös ”lahjana”.Vahinko vain, että kansassa eli vielä ajatus, että sodan käyneitä ei tarvitse arvostaa, koska he ovat jotenkin syyllisiä sodanjälkeisiin olosuhteisiin.
Vietin kirjan parissa pari päivää ja lueskelin uupumukseen asti seitsemän vuotta kestäneen työn tuloksia, jossa kuivaa hirstoriankirjoitustakaan ei ole unohdettu. Usein mieleeni tulivat jälleenrakentamisen ajat, joihin itsekin osallistuin maatalon poikana ja tein joskus ympäripyöreitä työpäiviä jo kymmenen ikävuoden tietämissä.
Kirja on tärkeä kunnianosoitus sotaveteraaneille, niin miehille kuin naisille. Kukahan kirjoittaisi kirjan sotaveteraanien lasten ja lastenlasten näkövinkkelistä?
Jouko Varonen