Syksy on kääntynyt jo lokakuulle, sen huomaa myös Jänisjoella. Luonnon oma kalenteri kertoo että kesän vehmaus joelta on kadonnut, syksyn paras ruska ohitettu ja iso osa rantapuiden lehdistä varissut virran vietäväksi. Elämää ja kokemista silti myöhäissyksyisellä joella riittää, aivan kuten muinakin vuodenaikoina.
Joen kulkija saa kokea myöhäissyksyn omaa näytelmää. Siihen kuuluvat niin upeiden hanhiparvien ja ylväiden joutsenten ylilennot kuin kuivan jokiuoman rantamilla näkyvät lukuisat eläinten jäljet. Arat mutta kuitenkin uteliaat metsäkauriit lymyilevät rantapusikoissa. Kiinnostuneena ne seuraavat kun pienet hauentumpit ihan kuin kiusallaan tarttuvat epätoivoisesti vain suurkalaa jahtaavan kalamiehen vieheisiin – saattaen pyytäjän välillä turhautuneeseenkin mielentilaan.
Osa rannoilla olevista veneistä on jo talvisijoillaan. Mutta jotkut veneistä näyttävät unohdetun ja ovat jo lähes puolillaan upoksissa. On veneitä silti pitkin rantoja edelleen käyttövalmiina, odottaen niin pienpetopyytäjän kuin kalastajan seuraavaa käyntikertaa.
Puimakoneiden jyskytystä ei pelloilta enää kuule, viljat puitiin jo tovi sitten. Jokea reunustavat pellot odottavat enää vain kyntömiestä ja talven lumipeitettä. Vettä kerätään nyt yläjuoksulla olevien voimaloiden taakse ja niinpä täällä laaksossa vesiraja on jälleen kerran ennätysmäisen alhaalla. Normaalisti pinnan alla sijaitsevat majavien puukasat, tuhannet jokeen kaatuneet puiden rungot ja jopa keskellä jokea tököttävät uppopuut ovat nyt kaikki näkösällä. Uppopuita saa nykiä pohjasta turhaan, ei siihen heiveröisen kulkijan voimat yksin riitä.
Liekkö kaukaisuudessa rajan pinnassa, Teräväniemen pelloilla kulussa koira, hukka vai joku muu, sitä joelta poistuvan kulkijan katse jää lopuksi seuraamaan.
Teksti ja kuvat: Eero-Matti Lintunen
Kiitos tästä myöhäissyksyn tunnelmatekstistä ja upeista kuvista! Virittivät mukavasti uuteen aamuun.
Joella sen verran kulkeneena muistan hyvin kuinka se on oma maailmansa.
Eero-Matti palautti kirjoituksellaan minut hetkeksi Jänisjoen omalaatuiseen tunnelmaan.Kiitos.
Jänisjoen rannalla syntyneenä ja sieluuni joen virtaa saaneena luin mielenkiinnolla Eero-Matin matkakertomusta. Hyvää tuulta ajatuksissani pyöritti vain yksi seikka. Onko pakko – ja jos on niin millä perusteilla – päästää joen pinta niin alas kuin se on – ja on KOKO KESÄNAJAN ollut – ?
Elämän ARVOT? TalousARVIOT? Löytyisikö tasapainoa niiden välille?
En ole asiantuntija tässä(kään) vedenkorkeuden säännöstelyssä, mutta sallittakoon muutamia havaintoja sekä johtopäätöksiä:
Värtsilän kohdallahan Jänisjoen pinta on ollut erittäin alhaalla yhtäjaksoisesti jo miltei kaksi vuotta. Viime syksynä se jopa jäätyikin ennätyksellisen alas eikä talven vähistä lumista ollut kevätvesille mitään apua. Vedenpinnat sekä Saarion että Väärän yäpuolella näyttävät kuitenkin olevan kutakuinkin kuosissaan eli P-KS viisaasti varastoi vettä minimijuoksutusten avulla tulevan talven tarpeisiin.
Ymmärrän asian niin, että venäläiset eivät sitä vastoin näe mainitunlaiseen varastointiin mitään syytä, koska heillä on vara valuttaa Jänisjärven allasta ja samalla myös meidän jokiosuuttamme Hämekosken kautta varsin reippaasti koko ajan kesät talvet. Joku venäjänkävijä osaisi varmaan selittää tätä ideologiaa ja näitä Erkki L:n kuuluttamia ARVOJA paremmin kuin minä.
Niin tai näin, Jänisjoen vedenkorkeus riittää tälläkin hetkellä minun tarpeisiini vaikka esim. puolen metrin nousu ei olisikaan ollenkaan pahitteeksi. Sitten on kyllä jo totisesti syytä huolestua, jos ja kun airot eivät enää soutaessa yllä veteen!
Jänisjoki on minunkin ”kotijoki”. Asuinhan sen rannalla Keltasuolla yli 30-vuotta oppien uimaan, kalastamaan, soutamaan ja muutaman kerran ihan äitiänikin uhmaten pudoten heikkoihin jäihin.Siitä joesta otettiin juomavettä vielä 1970-luvulle saakka ja koko ajan karjalle. Kylläpä tuli muutamia kertoja sulatelluksi vesijohtojakin talvella, yli 40 asteen pakkasellakin kun voimalaitos säännösteli veden pintaa niin että vesijohto jäi kuivalle maalle ja jäätyi. Mutta ”rakkaat kotirannat” ne on vieläkin. Kuuntelin tuossa ihan äskettäin Riki Sorsan kappaletta ”Joki” ja kaivoin sen sanat äsken esille ”Kaukaa taas palaan joelle kerran se mua tuudittaa ja saan unohtaa”, onpa osuvat sanat. Kannattaa kaivaa netistä ketä kiinnostaa.
Muistan hämärästi kun Jänisjoella uitettiin puitakin.Uppotukkeja löytyi meidänkin rannasta vielä 1970-luvulla! Jossain vaiheessa yhtiö(liekkö ollut uittoyhdistys vai Kymi) suunnitteli Keltasuon kohdalla Ristonniemeen kanavaakin, olisi puiden uittaminen lyhentynyt lähes kilometrillä Saarioon päin. Mutta se investointi taisi loppua uittohommien kanssa samaan aikaan.
Paljon mielenkiintoisia muistoja jokeen liittyy. Taidanpa ensi kesänä vuokrata veneen ja lähteä ”nostalgia-risteilylle”- tiedä häntä.
Kiitos edellä lukemistani kommenteista! Kiinnostus Jänisjokea kohtaan sai uusia ajatuksen aiheita. Olisko ihan ulkopolitiikallekin neuvotteluaihetta?
Vesivoimaloiden tarvetta en hituistakaan epäile, päinvastoin. Onhan niiden olemassaolokin olennainen osa Värtsilää, vielä senkin jälkeen, kun Wärtsilä Oyj Abp ei niitä tarvinnut. Ja Olli-Pekan kirjoitus paljastaa, etteivät vain värtsiläiset ole herkutelleet sen rannoilla. Tohmajärven läpihän se on virrannut ijätajat.
Olen joskus miettinyt, miten jo 1920-luvulla oli Lintulassa joesta johdettu vettä tupaan, saunaan ja navettaan. Vieläkin siellä Sinilinnun pihan alla ovat tukkeihin kaivetut vesiputket. Tietenkin jo käytöstä poistetut. Rannassa pörräsi sähköpumppu penkkaan rakennetussa pumppuhuoneessa. Samanlainen oli myös kunnanpihan rannassa, nykyisen Arppen pihan.
Saiskohan sen Riki Sorsan biisin tähän läppäriin! Kuka osaa laittaa?
Jänisjoen rannalla on elämä tuntunut niin mukavalta kuin joskus myös surulliselta, kuten seuraavasta 50-luvulla syntyneestä nuoteitta tallentuneesta ”runostani” näkyy:
”Kuin surusaatto
vaeltaa joki mykkä ja sanaton.
Voi arkunkantajasta tuntua
kuin liinan toista päätä
kuollut itse kantaisi.”
https://www.youtube.com/watch?v=RCU8qmj839E
Pienenä pojanvesselinä minua toistuvasti varoiteltiin joesta. Se olikin pelottava lähes mustine vesineen. Siitä huolimatta mato-ongelle tai Ukko-Topin kanssa rysille ja vieheen vetoon kerta toisensa jälkeen piti kinuta mukaan.
Mutta tuolta lapsuusvuosilta, peloitteluista (tai ehkä juuri siitä) kumpuaa lähes palvonnanomainen kunnioitukseni tätä mahtavaa jokeamme kohtaan. Ei ole mutkaa tai puronsuuta mihin en alajuoksulla olisi kokkaani tunkenut.
Ja jok´ikinen kerta melontavieraideni kanssa matkatessamme tunnen suurta ylpeyttä jokeamme kohtaan. Sen annan myös kuulua ja näkyä – välillä vieraideni kyllästymiseen saakka 😉
Miten tuttua tuntemusta Eero-Matin ”ripittäytyminen”! Juuri niin!
Riki Sorsan laulu palautti mieleen miesten saunaillan Jänisjoen rannalla, Oiva Tikan savusaunassa ja uimassa, 6.8.2014. Sattui muuten olemaan kirkkomme 64-vuotispäivä! Kun pulikoin joessa, tunsin samaa kuin Riki Sorsa: ”…sen viileys mua rauhoittaa…”
Kun tarkemmin katsoo, talviuneen valmistautuvasta
luonnosta voi nähdä kymmeniä eri väriviahteita. Sen
huomaa näistäkin kuvista kuin myös pikkusuolta jota
tuijottelimme eilen Kaustalla.
*
Joku muisti ”Riki Sorsan veli” -sketsin ja linkitti
tänne iki ihanan ”Joki” kappaleen.
Vuosia sitten paikallisradio teki Työpaikan toiveet
konserttia kaupunginkirjastossa. Toivoin silloin
tätä ja se soitettiinkin.
Jänisjoki on Pohjois-Karjalan neljänneksi suurin ja Jänisjoen vesistön suurin joki. Sen varrella Suomen puolella 95 km:n matkalla on neljä voimalaitosta: Ruskeakoski, Vihtakoski, Saario ja Vääräkoski. Ne ovat merkittävä osa Wärtsilä Oyj Abp:n historiaa. Viimeisin tarina on Uusi-Värtsilän sulattimo.
Vesi alkaa virrata Tuupovaarasta, Ilomantsista ja Enon Aittojärvestä. Joessa on kaksi nuodostumaa: yläjuoksu Melakko-Loitimo ja alajuoksu Loitimon jälkeen. Monen mielestä varsinainen Jänisjoki on sen alajuoksu Loitimojärven jälkeen. Makuasia tietenkin.
Rajan ylitettyään joki laskee Jänisjärven läpi ja päätyy lopulta Laatokkaan.
Kauniita kuvia!
Hyviä kuvakulmia Eki. Vahinko vain, kun taas tänä vuotenakaan ei tullut näille alueille parasta ruskaa, joka olisi antanut noihin kuviin vielä kunnon ruska värityksen.
Huonoon ruskaan syynä suurin kuuma ja kuiva kesä. Lehdet putoaa sitää mukaa, kun rupeavat kellastumaan, elleivät muutu ruskeiksi
Palaan vielä tuohon Venäjän puolella tapahtuvaan Jänisjoen/Jänisjärven vedenkorkeuden säännöstelyyn:
Minulla ei ole tietoa siitä, millaisten raja-arvojen välissä lukemien pitäisi mainitussa rajavedessä olla. Ne arvot on joka tapauksessa varmuudella jossakin määritelty; eri asia sitten on, noudatetaanko niitä. Tämänkin asian kontrollointi kuuluu käsittääkseni rajavesikomission toimenkuvaan.
Venäläinen osapuoli vain ei ole välttämättä kaikkein helpoimpia neuvottelukumppaneita; tästä on elävä esimerkki mm. hukkaan valuneet muutamat yritykset poistaa tai poistattaa Venäjän Värtsilässä Jänisjoessa lojuva sillanraunio, joka kiistämättä muodostaa lainvastaisen esteen.
Oiva Tikka yritti aikanaan vaikuttaa asiaan Venäjän Värtsilän kyläpäällikkönä toimineen eversti Juri Panovin kautta. Hänenkään nappulansa eivät valitettavasti Moskovaan asti riittäneet, vaikka silloinkin lähialueella oli jo valmiina käyttöön irroitettavaksi Mantsisen pitkäpuomikoneet, joilla homma olisi mitä todennäköisimmin varsin helposti ollut mahdollista suorittaa.
Asia ei jäänyt suinkaan vielä tähän; Uusikylän-Patsolan osakaskuntana veimme asian P-K:n TE-keskukseen kalataloussuunnittelija Veli-Matti Kaijonmaalle. Sieltä aloitteemme lähti virkatietä myöten asiantuntijalausunnoilla vahvistettuna rajavesikomission käsittelyyn. Rv-komissiossa asiaa vei eteenpäin erityisesti suomalaisjäsen Timo Kotkasaari.
Mainituista yhteydenotoista on nyt jo kulunut vuosia ja taas vuosia; tuloksen kaikki tiedämme. Sillanraato on yhä vesiväylän tukkeena siinä kohti, johon se on 70 vuotta sitten sotaväen toimesta lysähtänyt!
Jänisjoki on ollut myös minun kotini lähellä ja minulle tärkeä. Patsolan silta on ennen ollut nuorison kohtaamispaikka ja moni romansssi on siellä alkanut. Ja mitä monia kiemuroita joki tekee matkallaan. Siinä se vesi vaan virtaa, eikä välitä maiden rajoista.
Jussin kirjoitus palautti mieleeni sen tosiasian, jotta rajan kahta puolta ajatellaan samoista asioista eritavoin. Se sillaan raato on este kuvitteellisille pienoissukellusveneille liikkua joella itään tai länteen kenenkään huomaamatta. Samaa tarkoitusta suorittivat ne rautaverkot joita ystävämme Neuvostoliitto viritti jokien poikki silloin kylmän sodan villeinä vuosina. Muistini mukaan jokilahnan nousu Jänisjoessa estyi moniksi vuosiksi verkkojen ansiosta. Taisipa siinä estyä myös kuhan ja muun ison kalan liikkeet Jänisjärvestä joen latvavesille.
Kalevi on oikeassa.60-luvulla Jänisjoki ei Värtsilän laaksossa ollut mitenkään kalaisa.Ahven,särki ja hauki olivat kalalajeja joita silloin teräsverkkojen aikaan joessa esiintyi.
Onneksi joki oli silloin erinomainen rapuvesi.
40-luvulla isäni veti keväisin Jänisjoesta ”pietarin kalansaaliita”. Lahnaa nousi hevoskuormalla vietäväksi. Suurin rysästä pokoralla ylös vedetty hauki painoi 12.5 kg, vaikka siitä oli valunut mätiä veneen pohjalle kokonainen läjä. Luutnantti Lukkarisen isolle perheelle siitä oli saatu ainakin yhden aterian tarpeet.
Hienoja muistoja tulvahti minullekin Jänisjoen varrella nuoruuteni viettäneenä Keltasuon maisemissa. Muistikuvat vie aina 1950 -luvun puoliväliin. Kesäisin heinäntekoaikaan joki oli kuumina kesäpäivinä oiva viilennyspaikka ja sinne juostiin jo melkein liikkeellä olleesta traktorin kyydistä. Keväisin pakkasaamuina oli rannoille noussut aina vettä, mikä jäädyttyään tarjoili oivan luistelualustan – aivan ilmaisen sellaisen.
Kuten monissa kommenteissa on mainittu, niin Wärtsilä Oyj omisti voimalaitoksia jokiosuudella, ja minunkin kotona poltettiin ja käytettiin 1960-luvulla sen tuottamaa sähköenergiaa. Sähkölinja täytyi itse yhdessä naapurin kanssa vetää omaan laskuun Pekkulasta saakka, siis yli 2 km:n päästä. Sähkö ei suinkaan ollut tasalaatuista, vaan kun esim. Wärtsilän sulatto Uudessa-Värtsilässä laittoi uunin päälle, himmeni valot taloissa ja jos sattui navetalla olemaan lypsykone toiminnassa putosivat lypsimet lehmän utareista navetan lattialle.
Että kyllähän Jänisjokeen liittyy monia muistoja ja erityispiirteitä, joita nyt eläkeläisenä täällä Hämeessä on mukava muistella.
Nii ja vielä sekin, että Jänisjoen jäältä sahattiin -50 ja 1960-luvulla rannan asukkaiden toimesta jäitä säilöön maidon jäähdytystä silmällä pitäen kesäaikaan. Oli kovaa hommaa, kun Mc Culloc moottorisahalla leikattiin jäätä ja sitten traktorilla nostettiin lohkot ylös ja vietiin maakuoppaan kesää varten. ” Oi niitä akoja, oi niitä aikoja…. jne, jne.”
Minä muistan vielä kauempaa jäiden noston ja kesäkäytön. Jää sahattiin silloin käsipelillä. Ja vedettiin ylös hevosella. Käytöstä poistettu, maahan kaivettu, entinen AIV-säilö oli jäiden säilytyspaikka. Sahanpurua lämmön eristeenä. Jäiden nouto navetan maitohuoneen altaaseen oli pojanviikarille monista velvoitteista kaikkein mieluisinta. En tiedä, miksi. Niin vain oli. Ehkä se johtui siitä, että silloin olin vielä maitoparta.
Olitko Antti traktorilla vanerikoivun ajossa Asko-yhtiölle
joskus 70-luvulla?
Marko
Terveiset/vastaus Markolle (vaikka sukunimi ei nyt auennutkaan minulle)
Kylläpä ajettiin n. 1½ metristä pölkkyä tuoretta, paksua lähes oksatonta koivua Tohmajärven rautatieasemalle -70 luvun alkupuolella ja osoitteena koivuilla oli Askon huonekalutehdas, Lahti. Traktori oli MF 175 Multi Power ja kärrissä oli vanha kunnon Joutsalainen.
Onhan siitä Jänisjoesta tehty laulujakin.
Tiijäppä häntä, vaikka tulis tulevana suvena lisee.
Kiitoksii Antilen terveisistä, melekeihän myö nuapurija
oltiin ennettäin.
Mie olin Paulin kanssa monilla savotoilla samaan aikaan.
Jylymän kämpilä olimma viikot kortteerissa.
Pauli ajo Kymin mehistä Timberjackilla puita kokorunkona
autotien varteen. Mie tein niihen jalakakepilä mitaten katkasumerkkijä,ja otin ne ylös taululen.
Myöhemmin Pauli ajo kuorma-autolla Kymin puita Tohmajärven asemalle.(Kokeile Antti tuota yllä olevaa SINISTÄ nimeä)
Martti
Kolmas kerta toden sanoo, jos sanoo.
Esko Nylander
Terveiset täältä Värtsilästä Antille.Olimme Tohmajärvellä koulussa oppimassa sivistystä elämään.Tuskin lie nähtykään monestikaan koulun jälkeen.Muistelen tavanneeni sinut viimeksi isäsi Paulin kanssa veljeni viljankuivaamolla Pykälävaarassa -70 luvun alkupuolella.Taijettiin lähteä Valtion leipiin eri sektoreille hommiin.Minut ajo kova kotiseutuvietti Niiralan asemlle ja nyt sieltä vapautuneena on voinut harrastella maaseututöitä niinkuin silloin nuorena ollessa.Toivonkin että nuoruusmuistot pysyisivät kovalevyllä kummallakin.
Martti, Esko, Erkki ym:t…
Kyllähän Jänisjoki on ollut monessa mielessä yhdistävä tekijä näissä kirjoituksissamme. Martin vanhemmilla oli maapalsta aivan siellä minun kotitilani vieressä Keltasuolla lähellä Jänisjokea ja Eskon ( mukavan keskikoulukaverin ) viljankuivaamolta lähdettyämme ja viljakuorman purettuamme polskahdimme rantasaunan löylyistä vilpoisaan Jänisjoen vetheen. Erkillä on tietnkin omat mukavat muistot Jänisjoesta, osittain samat kuin minulla ja meillä kaikila.
Jospa joskus ennen poislähtöämme koko ”remmi” tapaisi vielä joskus jossain Jänisjoen parthaalla.
Ittekkin jo rapiat 60 vuotias; parhaat nuoruusvuoteni vietin sen virran partaalla, – ”hiljaa virtaa Jänisjoki”, kyynel silmäkulmassani muistelen noita aikoja.
Antti S
Antti S ,laitoitpa hyväntuntuisen vastauskommentin tänne nuoruutesi kotikontujesi lähistöllä oleville kavereille.Meillä täällä Jänisjoen tuntumassa asuvilla lienee kotikenttäetu,koota remmi joen partaalle ennenkuin poislähtö yllättää.Hotelli Joki Värtsilässä on ainakin joen partaalla.Jos sinulle käy niin yritän viedä toivettasi eteenpäin.Ruvetaan kutomaan nuoruusmuistoja yhteen.
Terv. Esko N
Värtsilässä Jänisjoen rannalla on myös Majatalo Sinilintu, ent. Lintulan Hovi joka on toiminnassa edelleen! Majoitusta ja aamiaista, ja tilauksesta vaikka mitä! Lisäksi Jänisjoen rannalla Jänisjoen Tuvat!
Sallittakoon nämä mainokset, ”vastavetona” Hotelli Joen ainaiselle mainostamiselle täällä Värtsissä! Muitakin löytyy! Tervetuloa!
Lue juttu: Höyhensaarille https://www.vartsi.net/2014/10/12/hoyhensaarille/
Terve Esko !
Kyllähän mukava olis tavata vanhoja tohmajärveläisiä/värtsiläläisiä koulukavereita -60/-70 luvulta jossain siellä Jänisjoen rantatöyräillä vaikka ensi kesän aikaan. Kyllähän me varmaan ollaan jo melkoisesti muututtu ulkoisesti keskikoulu- ja lukioajoista, mutta kumminkin.
Itte kumminkin meinaan jonkin sortin soutumatkan tehdä veljeni kanssa Jänisjoen yläjuoksulla, Kattilakoski- Saarionkoski välillä. Hyvää
syksyä sinne Karjalaan sinulle, Esko!
Antti Hämeestä
Tulevaa kesää odotellessa Hyviä vuodenaikojen vaihtumista myös sinne Hämeeseen Antille.
Ilo elää Karjalassa kun on juurtunut tänne.
Tv. Esko N