Kuva: Alpo Rummukainen
Tittelit pois! komensi Jönni Lumperi eräässä suomalaisessa elokuvassa. Monenmoista kulkijaa on toinen toisensa jälkeen kulkemassa pitkin tuntureita. Siellä menee kulkijaa uusimmissa muotivaatteissa tai kulahtaneissa kuteissa. Sukset voivat olla hyvät tai huonot. Kuitenkin kuukkeli, kulkijan kaveri, tulee tekemään tuttavuutta. Ehkä se ehdottaa sinunkauppoja ja tittelien unohtamista edes hetkeksi. Se tarjoutuu matkaseuraksi pienen leipäpalan toivossa. Tuskin niin kovasydämistä kulkijaa onkaan, joka ei jakaisi viimeistä leivän palaansa näitten seuralaisten kanssa. Kun pikku masut ovat täyttyneet alkaa varastojen täydentäminen. Ruoan murusia kannetaan piiloon toisilta. Eihän sitä koskaan tiedä milloin seuraava hyväsydäminen kulkija sattuu tästä ohi tallomaan tai hiihtämään.
Kuva: Ritva Simpura
Kuukkeleita tässä on katseltu muutama päivä.Tarkoitus olisi myös tänään nousta avotunturiin . Jos vielä kokeiltaisiin syntyykö ”köttisoppa” tunturissa se on sellainen perinne joka pitäisi joka reissulla tehdä. Parasta on ollut Ravadaskönkään kuohunta ja Palton Aslakan joiunta Ravadasjärvellä.
Terveisiä vaan täältä ruskan keskeltä.
Lapissa minäkin olen kuukkeliin tutustunut sekä kesällä että talvella. Todella peloton kaverihan se on; aivan kädestä en ole saanut sitä ruokaa ottamaan, mutta puolen metrin päästä kuitenkin. Viestittämään se on näköjään myös erittäin etevä; kun ryhdyt syöttämään yhtä niin pikkuhiljaa siihen kertyy enemmänkin samoja siipiveikkoja osingolle.
Ilomantsissa olen tehnyt myös kuukkelihavaintoja, mutta täällä Värtsilässä en koskaan. Onko kenellä muulla paikallista havaintoa tästä seurallisesta erämaan linnusta?
2012 istuin Kaustajärvellä mökin rapulla siihen rappukivelle
lensi lintu noin metrin päähän,nyt tuosta Alpon kuvasta selvisi
että se oli kuukkeli.
Otti muutaman askeleen vielä lähemmäksi ja pysähtyi.
Nousin siitä lähdin hiljaa kävelemään ja lintu seurasi vierellä
niinkuin olis opetettu.
Sitten se pyrähti lentoon,sai varmaan kutsun kotiin.
Terveiset vain Reinolle sinne ruskaiseen pohjolaan. Täällä ruska vasta aloittelee. Minäkin yrittelin siellä onkia pikku lammista, mutta ei niitä ollutkaan. Lammet olivat kuivuneet lähes olemattomiin.
Kiitokset Pentille tuosta Kaustajärven kuukkelihavainnosta. Minä en ole tavannut kuukkelia koskaan näillä leveysasteilla.
”Kuukkeli on lintu jonka kanssa tulee olla hyvissä väleissä. Se on sellainen lintu, joka tyytyväisenä ollessaan tuo onnea taloon, mutta suuttuessaan aiheuttaa jos jonkinlaisia turmia. Se on metsän velhon oma lintu, joka aina hiiviskelee puitten latvastoissa tähyilemässä. Se ilmestyy paikalle kuin tyhjästä, jos velho on lähettänyt sen ottamaan selvää ihmisten puuhista.
Sillä on pesässään valkoinen kivi, joka tekee pesän näkymättömäksi. Siksi kuukkelin pesää ei juuri koskaan löydetä, mutta jos saa kiven haltuunsa voi ihminenkin tehdä itsensä näkymättömäksi. ”
(Lainaus kirjasta Raja-Jooseppi, susimies)
En kyllä tuollaisesta valkoisesta kivestä välitä, vaikka kiviin kuuleman mukaan olenkin hurahtanut.
Kun tuota edellä olevaa kirjoitin, pöydän oikealta puolelta TV:n paikkeilta kuului merkillinen ääni: ”Titatatittaa…” Sentapainen, lyhyt singlaani. Aikaisemmin, silloin tällöin tuo sama ääni on tullut pöydän vasemmalta puolelta, missä on sähköjohdon haaroittaja sekä läppärin ja sen mokkulan virtalähde.
Voisiko joku kertoa, mikä tuo ääni on? Se ei tunnu yhtään miellyttävältä, vaikka kummituksia en pelkääkään. Ei se voi olla kuukkelikaan. Se tulee huoneen sisältä tai lattian alta, vaan ei ulkoa.
Monelle kulkijalle ja pohoisen matkaajalle
lienee Kuukkelilammen
rantamilla asustellut Lintu-Anttikin tullut
tutuksi. Tuo legendaarinen tarinankertoja ja
taidokkaiden lintujen vuolija istui kotansa
nurkassa ja siinä jouhevan jutustelun aikana ehti
syntyä jo uusi puinen lintukin.
Matkalaiset saivat nauttia myös nokipannukahvista
ja räiskäleistä. Vieläköhän Antti asustaa
Kuukkelilammella?
Eipä ole LintuAntti enää maisemissa. Kuukkelilammella on joku huskyfarmi.
Kyllä olen kerran kuukkelin tavannut Kaurilassa vanhassa kuusikossa radan varressa. Nyt sitä kuusikkoa ei enää ole.
Lemmenjoella tuli käytyä ja nyt on palattu Saariselälle, ruska tunturissa alkaa olla jo ohi. Sikäli kun sitä on ollutkaan. Maaruska on kohtalainen.
Kyllä kuukkelin saa syömään vaikka kädestä kun vaan riittää kärsivällisyyttä aluksi.
Mieki oon ihastunu Lapin retkillä kuukkeleihin, niinpä tilasin puunveistäjä Sirpa Lindströmiltä Lahdenvaaralta muutamia kuukkeleita, jotka nyt pilkistelevät mökin kuistilla.
Sirpa joutui oikein lainaamaan kirjastosta lintukirjaa saadakseen niistä näköisiä;)
Hienot havainnot Pentillä ja Reinolla. Aiemmin en tosiaankaan ole kuullut täkäläisistä kuukkelibongauksista, mutta nyt tiedän että se on täysin hyvin mahdollista joskin harvinaista!
Kun tässä kaivelen muistia, niin joskus olen ihmetellyt jotain ”närhiä” millä ei ole sinisiä koristeita. Jospa se on ollutkin kuukkeli.
Alpon ottaman kuvan kuukkeli on näköjään tehnyt erittäinkin läheistä tuttavuutta ihmisen kanssa, kun on saanut renkaan jalkaansa; liekö jo poikasvaiheessa!?
Tuossa kuukkelilaumassa oli alle kymmenen yksilöä. Kahdella heistä oli rengas. Valitettavasti mistään kuvasta ei saa selvää renkaan merkinnöistä.
70-luvun puolivälissä tapasi kuukkelin Rillinkisuolla rm.60:n maastoissa(Immosen autiolta jatkuva kuivannejono rajalle),sekäRyösiön pohjoispuolella(Pykäläsentien korpikuusikko).
Pari lähihavaintoa kuukkeleista tuli siis jälleen tietoon Erkki K:n myötävaikutuksella. Arvokkaita bongauksia kaikki tähänastiset, vaikka Pentin havaintoa lukuunottamatta ne ovatkin jo vuosikymmenien takaa. On tosi mukavaa, että tämän(kin) verkkolehden myötä meidän ”tavallisten” kansanmiesten ja -naisten luontohavainnot tulevat julki; mm. Tohmajärven-Värtsilän alueen kuukkeleista kun ei tietoa ole saanut ollenkaan alan oikeilta harrastajilta. Joko he eivät tiedä tai vaikka tietävätkin, niin eivät kerro.
Lintuharrastajat kirjaavat havaintonsa osoitteeseen http://www.tiira.fi (havaintojen selailu vaatii rekisteröitymisen).
Värtsilä lähiseuduilta kuukkelista on kolme merkintää Onkamosta vuodelta 2010 ja yksi vuodelta 2011. Värtsilän kuukkelihavaintoja ei havaitsija ole vienyt Tiiraan.
Huom! Tiira-sivusto ei tunne Värtsilä-nimistä kuntaa, vaan Värtsilän lintuhavainnot ovat Tohmajärven alla. Kyllä Värtsilään tehtyjä kirjauksiakin löytyy, mm. Hannu Kivivuoren tekemänä.
Tiedän tämän Tiiran; minunkin havaintojani on sinne mennyt vuosien varrella parikin kappaletta Hannu K:n toimittamana. Hänen kanssaan tulee pidettyä yhteyttä asian tiimoilta vähintäänkin säännöllisen epäsäännöllisesti.
Olen ollut koko tähänastisen ikäni kiinnostunut kaikesta luontoon liittyvästä, ehkä erikoisesti nimenomaan linnuista. ”Vakavimmillaan” tämä harrastus oli itselläni suurinpiirtein ikähaarukassa 10-15 eli koulupoikana ollessa.
Koko ikäni olen voinut näköalapaikalta seurata myös ”oikeiden” lintumiesten työskentelyä rannoilla ja vainioilla. Heistä, niin kuin meistä muistakin, löytyy väkeä laidasta laitaan. On toisaalta hyvinkin fiksuja ja ulospäin suuntautuneita mutta myös heitä, jotka eivät kaipaa minkäänlaista häirintää; suurinpiirtein käsi kädessä kulkenee myös se asenne, jolla meihin maallikoihin suhtaudutaan; jokamiehenoikeuksiakin on valitettavasti vuosien varrella sovellettu Värtsilässä(kin) ehkä liian väljästi!
Eilen illalla tuli radiosta metsäohjelma. Siinä oli asiaan kuuluvana sivujuonteena juttua myös kuukkelista. Asiantuntijat antoivat yksinkertaisen ja yksimielisen, hyvin järkeenkäyvän selityksen kuukkelin väistymiselle/katoamiselle eteläisestä Suomesta.
Syy on metsien pirstaloituminen; mainittu lintu vaatii vähimmilläänkin kymmenien neliökilometrien laajuisia yhtenäisiä metsäalueita, jotka saisivat vielä mielellään olla puustolleen ikääntyneemmänsorttisia. Läntisessä Suomessa sinnittelee pienehkö kuukkelipopulaatio Kristiinankaupungin (sijainti pohjois-eteläsuunnassa suurinpiirtein Pohjois-Karjalan tasolla) alueella. Lahden lähellä Heinolassa on kuulemma käynyt ainakin yksi lintu ruokintapaikalla useiden vuosien ajan, mutta sitäkään ei ole nyt enää näkynyt. Mielessäni kummittelee myös joku tieto, että Parikkalan(?) seudulla olisi tehty ainakin hajahavainto mahdollisesti 2000-luvulla.
Venäjän rajavyöhykkeellä luulisi kuukkeleita vielä esiintyvän vaikka meillekin lainaksi, mutta ei vain ole näkynyt?!
Kyllä Parikkalan, Rautjärven maisemissa kuukkelia esiintyy. Sieltähän Hannu Siitonen on saanut aiheet niin kirjaan kuin elokuvaansakin.
Omat kokemukseni alkavat kuukkelin osalta myös sieltä. Rajakoulun sissi- ja ampumaleirit olivat niissä kuukkelimaisemissa. Jukajärven ja Lohikosken tienoot tulivat silloin tutuksi, samoin ensi havainnot kuukkelista. Jussi tuossa , aivan oikein suri kuukkelin häviämistä eteläisestä Suomesta. Pohjoisessa se tuntuu jopa runsastuneen. Ainakin turistipolkujen taukopaikoilla.
Toinen lintulaji joka on kadonnut lähes kokonaan näistä maisemista on riekko. Ennen sitä tapasi jopa suopeltojen ojavesakoista. Puolenkymmentä vuotta sitten Kirkkosuon maisemissa tapasin riekkoparin, todennäköisesti ne pesivätkin siellä.
Närhi ja kuukkeli ovat lähisukulaisia. samoin ovat riekko ja kiiruna pohjoisessa. Riekko asustelee tunturin koivu- ja puronvarsien pensaikkovyökkeissä. Kiirunalle jää tunturien paljakka-alueet.
Tuossapa linkki Tiiran Pohjois-Karjalan havantoihin. Ei tarvitse mitään rekistöröintiä http://tiira.fi/mielenkiintoiset2_PKLTY.html
Kuukkelista on juttua ja tuttuhan se on työelämän Lieksan ajoilta. Mutta riekon katoaminen alkoi yhdessä soiden ojittamisen kanssa. Riekko asustelee vuodet ympäri soiden reunamilla. Ravintona talviaikaan ovat suon reunamien pienten koivujen, pajujen jne silmut. Riekon ravinto on kanalinnuistamme lähinnä maan pintaa. Kun suo ojitetaan häviää se suonreunan pinikasvuinen varvukko ja samalla riekon elinmahdollisuudet. Riekkoa et tapaa syvempää metsän sisältä vaan aina aukea-alueiden eli soiden reunamilta. Viimeiset riekot näin Kaustajärvellä varpasalmen ja varpalammin reunamilla lähellä maantietä. Aika oli joskus 1960 luvun puolivälin paikkeilla. Tosin siihen aikaan alkoi myöskin rajamiehen työ Pielisjärven eli Lieksan alueella.
Joku saattaa ihmetellä kiinnostustani kuukkeliin. En osaa sitä muuten selittää kuin, että se lintu vain jotenkin kiehtoo minua käsittämättömällä tavalla. Pohjoisessa Suomessa ja kerran, pari Ilomantsissa olen saanut siihen tutustua. Sen jokseenkin äänettömässä ilmestymisessä on aina jotakin merkillisen salaperäistä. Arvelen ennakkoon, että minulle on erittäin suuri hetki jos kohtaan mainitun linnun vielä joskus täällä Värtsilässä; esim. edellisessä kommentissani mainitsemani Venäjän puolen metsät saattaisivat sen osaltaan hyvinkin mahdollistaa!
Reino ja Kalevi mainitsivat riekosta. Mainitun lajin metsästyskokemukseni rajoittuvat pariin yksilöön Ilomantsista 1990-luvun taitteessa. Nykyisellään se on rauhoitettu koko Pohjois-Karjalassa. Riekko on kyllä minulle tuttu lintu jo lapsuudesta. Niitä asusteli talviaikaan mm. Sääperin rantapajukoissa aina 1980-luvulle saakka tosin vuosittain aina vain vähentyen ja vähentyen. Hiihtämässä ollessa saattoi jopa parvikin nousta hangen alta kiepeistään suksen rahinaa pakoon; yksittäisiä lintuja sekä muutaman linnun ryhmiä tapasi hyvinkin usein. Sulan maan aikaan niitä ei näkynyt; pesintä tapahtui tietysti luonnollisesti jossakin suoalueilla. Viimeisin riekkohavainto Värtsilästä meillä on muutaman vuoden takaa myöhäsyksyllä Kukkovaarantien Tervavaaaran puoleisessa päädyssä. Kaksi riekkoa pyrähti loitommaksi tien varrelta autoa pakoon. Kyseisen paikan äärelle yltävä nyt jo metsittynyt Suurisuo lienee ollut aikanaan hyvinkin merkittävä reviiri?!
Jussi muotoili tuon asian naulan kantaan, nimittäin se kuukkelin ilmestyminen äänettömästi jostain tyhjästä, siinä on sitä jotain.. Minä olin Naruskalla luomassa lumia katolta. Luonto oli aivan äänetön. Vain minun lumien pudotus katolta aiheutti pientä ääntä. Kerran tuli tunne, että en olekaan yksin, vaan joku tuijottaa minua. Siinä se oli, outo lintu parin metrin päässä seurasi touhujani. Se seurasi liikkeitäni päätä kallistellen. Se oli ensi tapaaminen kuukkelin kanssa. Kun aloin heitellä leivänmuruja niin kaikki sen kaverit ilmestyivät myös ruokaa jakamaan. Kun oltiin tutustuttu paremmin niin linnut päästivät hyvin hentoja ääniä, varmaankin ilmoittaakseen että ruokaa saisi tulla enemmänkin. Kiehtova lintu.
Eräs matkaseuralaisista lähetti nappaamansa kuvan. Kuukkeli on ottamaisillaan leivän palan Alpon kädestä, mutta linnun piti lähteä välillä ajamaan pois liian lähelle tullut toinen kuukkeli.
Kuvan lähetti Ritva Simpura.
Nyt, aika tarkalleen viisi vuotta noiden kuukkelikuvien ottamisesta, olen jälleen ”tyhjänkävelyssä” täällä kuukkelien maisemissa. Yrityksistä huolimatta en ole saanut kuvia näistä seuralaista. Leivänpalat kelpaavat kuten ennenkin. Ruska on hieno ja lämpötila sopiva, nollan kahta puolen.